Rajalla - Ally Condie

Crossed
Tammi
suom. Kaisa Kattelus
2013 (alkup. 2011)
ISBN 978-951-31-7082-0
339 s.
☆☆
Oma
Tarkoitettu

Huomio huomio! Tämä arvio koskee sarjan toista osaa, joten postaus sisältää kaikella todennäköisyydellä spoilereita ensimmäisestä osasta. Linkki ensimmäisen osan arvioon löytyy tuosta yläpuolelta.

Kuten aiemmassa postauksessani sanoin, ajattelin, että Condien sarja olisi hyvää aivovapaata luettavaa kesäloman kunniaksi, joten otin toisenkin osan lukuun. Nyt vain kävi niin, etten kertakaikkiaan jaksanut välittää laisinkaan Cassian, Kyn ja Xanderin edesottamuksista, vaan minua lähinnä ärsytti läpi koko kirjan. Ai miksikö sitten luin sen? Jaa-a. Parempaakin tekemistä olisi kyllä ollut, parempia kirjojakin olisi epäilemättä löytynyt. Se on kuulkaa huono asia, jos ei osaa lopettaa lukemista ajoissa, vaan lukee hammasta purren loppuun saakka. Tulppakirja tämä ei kuitenkaan ollut, kovin yhdentekevä vain.

Edellisen osan lopussa Cassia ja Ky joutuvat eroon toisistaan, kun Viranomaiset keksivät heidän rakkautensa, joka ei todellakaan sovi Yhteiskunnan kuvioihin. Toisen osan alussa Cassia on hankkiutunut Yhteiskunnan reunamille tarkoituksenaan etsiä käsiinsä Ky, joka tuntuu kadonneen kuin maan nielemänä. Cassian iki-ihanat vanhemmat ovat antaneet tyttärensä painella lähelle etulinjaa - siis sitä jossa Vihollinen hyökkää ja tappaa kaiken. Mutta rakkaushan voittaa kaiken, vai mitä? Xanderillakaan ei tunnu olevan mitään sitä vastaan, että hänen kihlattunsa juoksentelee pitkin maita ja mantuja etsimässä todellista rakkauttaan jota ei oikeastaan alkuunkaan edes tunne, mutta onhan Ky sentään komea. Sen sijaan Xander auttaa rakastettuaan ojentamalla tälle rasiallisen varastettuja pillereitä, joiden avulla pitäisi selvitä tiukasta paikasta ilman ruokaakin. Ky puolestaan taistelee etulinjassa seuranaan komppania nuoria miehenalkuja, joille on luvattu kuusi kuukautta aikaa rintamalla ja sen jälkeen täysi Kansalaisuus jälleen Yhteiskunnassa.

Virkistävää kirjassa oli, että sitä kerrotaan vuorotellen Cassian ja Kyn näkökulmista. Alkuun jopa luulin, että Kyn osuudet olisivat mielenkiintoisia ja erilaisia. Cassian osuudet ovat jatkuvaa Kyn perään inisemistä ja ruikuttamista, sekä syyllisyyden potemista siitä, ettei Cassia sitten kuitenkaan jäänyt Xanderin luo elämään hyvää elämää, vaikka ihan hyvä vaihtoehto sekin olisi ollut. Xander on sentään tuttu ja turvallinen, komea ja menestyvä Yhteiskunnan jäsen. Ky sen sijaan yrittää komppanioineen parhaansa mukaan selviytyä eturintamalla kasvotonta ja ylivoimaista Vihollista vastaan, mutta heidän selviytymismahdollisuutensa eivät ole järin hyvät.

Lähestulkoon koko kirja on Cassian ja Kyn kissa ja hiiri -leikkiä. Ky menee edeltä ja Cassia tulee ruikuttaen perässä. Kaikki muut tuntuvat tietävän kaikesta koko ajan enemmän kuin Cassia, joka sinisilmäisyyttään ja naiiviuuttaan luottaa edelleen jossain määrin Yhteiskunnan suojelevaan voimaan. Kyn ja Cassian romantiikkakin on vähän kuin yrittäisi puhallella sammuneisiin hiiliin jälleen eloa. Turhaa siis. Saa vähän nähdä jaksanko enää lukea tästä kolmatta osaa, kun tämä jäi tällaiseksi pannukakuksi. Möh.

East of West, Vol 1. - Jonathan Hickman, Nick Dragotta & Frank Martin

Kansi: Nick Dragotta

Image Comics
2014 (Alkup. 2013)
ISBN 978-1-60706-770-2
128 s.
☆☆☆☆☆
Oma

Taidan olla rakastunut. Osana jättimäistä sarjissaalistani oli tämä kyseinen tekele, East of West, Vol. 1. Olin ihan myyty, kun eräs booktubettaja sanoi samassa lauseessa nuo maagiset sanat sci-fi western. Vaikken pitänytkään Kingin Musta torni -sarjan ensimmäisestä osasta, pidin kyllä niistä seuraavista senkin edestä. En ole koskaan ollut mikään jättisuuri Clint Eastwoodin ystävä, mutta pelasin Red Dead Redemptionia niin ettei ole tosikaan. Lempipelisarjani on Mass Effect, lempparein kirjani ikinä on Dyyni. Aavikot ja sci-fi, siinä yhdistelmässä on vain jotakin vastustamatonta. Tiesin että tulisin tykkäämään tästä heti, kun tuo yhdistelmä mainittiin, mutta että miten paljon, sitä en osannut alkuunkaan arvata.

East of West tipauttaa lukijan keskelle autiomaata, jossa on jotakin merkillistä meneillään. Keskellä hiekkakivimuodostelmaa on piiri, ja tästä piiristä ryömii ilmoille kammottavan näköisiä otuksia. He ovat Maailmanlopun Neljä Hevosmiestä, ja heidän murhanhimonsa käy pian hyvin selvemmäksi. Toisaalla valkeaan pukeutunut valkoihoinen ja valkotukkainen mies astelee saluunaan kumppaneidensa kanssa ja tilaa kolme lasia Sinistä, jonkinlaista viskiä. Baarimikko kieltäytyy tarjoilemasta miehen kumppaneille ja tämä vakuuttaa, etteivät hänen kumppaninsa kuuna kullan valkeana joisi tämän kaltaisessa paikassa. Myös näiden kolmen halu tappaa käy pian selväksi. East of West mässäilee kuolemalla ja väkivallalla, eikä ihme, onhan sen päähenkilö Kuolema.

East of West sijoittuu vaihtoehtoiseen tulevaisuuteen. Pohjois-Amerikan alkuperäisväestön ja valkoisen valloittajan neuvonpito keskeytyy, kun maahan iskeytyy meteoriitti, ja tämä muokkaa East of Westin maailman hyvin erilaiseksi meidän omastamme. Tässä maailmassa ei ole Yhdysvaltoja, mutta on esimerkiksi New Orleansin kuningaskunta ja Texasin tasavalta. On joukko Valittuja, joiden toimia ohjaa Viesti, muinoin kolmen suurmiehen kirjoittama, jonkinlainen profesia. Sen mukaan maailmanlopun ajat ovat koittaneet, ja Valitut tekevät kaikkensa toteuttaakseen Viestin sisällön. Täytyy tunnustaa, että ilahduin suunnattomasti kun Pohjois-Amerikan alkuperäisväestöille oli annettu näinkin suuri osa tässä sarjassa, yleensä kun he tuppaavat jäämään aina jalkoihin.

East of Westin juonikuvio on mielenkiintoinen. Samoin on sen maailma. Erämaassa ei ole juuri mitään ihmeellistä, mutta ne kaupungit. Nick Dragottan piirrostyyli on kaunis ja selkeä, mutta todella ilmeikäs. Frank Martinin väritystyö on todella ansiokasta ja koko sarjakuvan tyyli kaikenkaikkiaan on kerrassaan hurmaava (vaikka makuasioitahan nämä ovat). Kuten ensimmäiseltä osalta voi odottaa, kyseessä on vasta johdanto maailmaan ja sen tapoihin, mutta silti Jonathan Hickman onnistuu kietomaan lukijan sormensa ympäri. Tunnustettakoon, että tämän luettuani marssin nettikirjakauppaan ja tilasin kaikki seuraavatkin ilmestyneet osat. Jos tykkää sci-fistä, toiminnasta, politiikasta ja westerneistä, suosittelen tätä. Vaikkei tykkäisikään, suosittelen silti. Eihän sitä tiedä, jos vaikka tulisitte järkiinne ja näkisitte kuinka kertakaikkisen mahtavaa westernin ja sci-fin yhdistäminen on. ~.n <3

Kirjankahmimisvimmaa!

Kesäloman (ja erityisesti kesälomarahojen) kunniaksi päätin antaa itselleni luvan törsätä oikein kunnolla. Viime kuussa en ostanut juuri yhtään kirjaa (ehkä yhden, ehkä kaksi), koska päätin mieluummin pitää viikon palkatonta lomaa ja käydä Pienellä Karhunkierroksella sekä Kuusamon suurpetokeskuksessa, jossa hoidetaan loukkaantuneita ja/tai orvoksi jääneitä petoeläimiä jotka muuten lopetettaisiin. Viikon palkaton loma syö kuitenkin neljänneksen jo ennestäänkin häviävän pienestä kirjastovirkailijan palkasta (oikeasti, kirjastoalan työ on melkein kuin vapaaehtoistyötä), joten kirjaostosteluihin ei ihan kauheasti jäänyt varaa. Onneksi työpaikalta kuitenkin useimmiten löytyy luettavaa.

Niin tai näin, myönnettäköön, että tässä kuussa ihan vähän (siis todella vähän) kirjankahmimisvimma karkasi niin sanotusti käpälästä. Toisaalta kyllähän nyt hyviä kirjoja saa ostostella, eikös? Eikös?

Kävin läpi hinkulistaani ja valkkasin sieltä sellaisia kirjoja, jotka ovat keikkuneet listalla jo melko pitkään, mutta jotka ovat jääneet syystä tai toisesta silti ostamatta. Niiden tuli kuitenkin olla sellaisia, jotka edelleen kaiken tämän ajan jälkeenkin vielä todella haluaisin. Jaoin tilauksen kolmeen osaan - nykykirjallisuuteen, sarjiksiin ja sci-fi-fantasia -osastoon - jottei määrä tuntuisi ihan niin pahalta. Tässäpä siis kesäloman niin kutsuttu massive book haul! (Linkit johtavat Goodreadsiin, paitsi kuvauksissa olevat vievät aiempiin arvioihini.)

Tasapainottaakseni ulkomaille valunutta rahavirtaa kipaisin myös erääseen suomalaiseen kirjakauppaan, josta sain neljän (tai hyvällä mäihällä viiden) ulkomaankielisen kirjan hinnalla kaksi (2) suomenkielistä kirjaa. Jännä juttu, ettei tule hirveästi ostostelua Suomesta. Suomenkielisiä ei siis tässä joukossa ihan hirveästi ole.

Laura Ruby - Bone Gap: Kertomus Bone Gapin kaupungista ja sen asukkaista. Tästä kannesta tuli suoraan mieleen Johanna Sinisalon Enkelten verta, vaikka ilmeisesti näillä kahdella ei ole juurikaan mitään yhteistä keskenään. Täytyy tunnustaa, suurin osa näistä kirjoista on hankittu kannen tai pelkän suosituksen perusteella. Synopsis tästä kuulostaa kuitenkin herkulliselta, nuori Roza katoaa, mutta Bone Gapin asukkaat ovat tottuneet katoamisiin, tapahtuuhan niitä Bone Gapissa ihan yhtenään. Finn kuitenkin tietää, ettei Roza kadonnut, vaan että tämä kaapattiin.

Leigh Bardugo - Shadow and Bone: Jatkan edelleen tiiviisti yrityksiäni palata nuoruuteni intohimon eli fantasian pariin. Shadow and Bone aloittaa trilogian, jonka pääosissa on (käsittääkseni) nuori nainen nimeltä Alina. Alina on kenties ainoa, jolla on voima pysäyttää maailmaa riepottelevat pahan voimat, ja voimansa ansiosta hänet kohotetaan ryysyistä rikkauksiin.

Maria Dahvana Headley - Magonia: Magoniaa olen silmäillyt jo pidemmän aikaa. Kyseessä on ilmeisestikin unenomainen ja ennen kaikkea uskomattoman kaunis kirja. Lisäksi kannessa on Neil Gaimanin suositus, joka lupaa joko todella hyvää tai sitten jotakin niin surrelaistista, ettei meikäläinen sitä kykene ymmärtämään. Katsotaan!

Morgan Rhodes - Falling Kingdoms: Yksi booktube-suosikeistani, Regan (PeruseProject) suosittelee tätä kirjaa aina saadessaan siihen tilaisuuden. Minkä minä sille voin, olen helposti vietävissä, mainoksen uhri. :D Synopsiksen perusteella tästä kirjasta ei puutu politiikkaa, väkivaltaa eikä romantiikkaa, joten mitä muuta enää voi toivoa?

Gene Wolfe - Sovinnontekijän kynsi: Eräs ikuvanhoista ystävistäni suositteli minulle joskus tätä kirjasarjaa. Löysinkin Akateemisesta ensimmäisen osan kovakantisena kahdeksalla eurolla ja päätin ostaa sen omaksi. Nyt näin tämän toisen osalta kimaltelemassa kirjakaupan hyllyssä varsin houkuttelevasti, joten miksikäs ei? Nyt tarvitsee enää vain lukea nämä.

Patrick Ness - The Knife of Never Letting Go: Taas yksi monien booktubettajien mainitsema suosikki. Patrick Nessiä on hehkutettu muutenkin ihan todella paljon joskin Paula (<3) sanoi, ettei esimerkiksi A Monster Calls ollut ihan niin hyvä kuin hehkutusten perusteella olisi voinut olettaa. Siitä huolimatta, kirja joka alkaa näin, ei voi olla huono:

The first thing you find out when yer dog learns to talk is that dogs don't got nothing much to say. About anything.
"Need a poo, Todd."
"Shut up, Manchee."
"Poo. Poo. Todd."
"I said shut it."

V. E. Schwab - Vicious: Tässäpä kirja, joka sopii ajan henkeen. Kirja kertoo kaveruksista, Victorista ja Elista, jotka ovat aikojen saatossa päätyneet vastakkaisille puolille. Todella siistin kirjasta tekee se, että sekä Victorilla että Elilla on supervoimia. Uuuu~!

Mary E. Pearson - The Heart of Betrayal: Luin sarjan ensimmäisen osan (The Kiss of Deception) aiemmin tänä vuonna ja tykkäsin siitä yllättävän paljon. Vaikkei kolmiodraama nyt ihan siihen suuntaan ollutkaan taipumassa mihin toivoin, päätin silti lukea tämän toisen osan jahka se ilmestyisi. No, nyt se on ilmestynyt ja tässä se on! Onneksi työt alkavat pian ja tämä päätön lorviminen loppuu.

Ernest Cline - Armada: Science fiction -puolella onkin sitten vähän hiljaisempaa. Olettehan muuten lukeneet jo Clinen Ready Player Onen? Jos ette, niin kannattaa! Ennakkotilasin tämän kuin mikäkin hurmoksellinen fanityttö heti kun tajusin, että tällainen ilmestyy. Armada kertoo Zack Lightmanista, joka on viettänyt elämänsä haaveillen. Kun nuo haaveet sitten käyvät toteen, Zack ei meinaa uskoa onneaan. Vihdoinkin sille syrjitylle kansanosalle joka myös pelaajina tunnetaan, tarjoutuu tilaisuus päästä ihan oikeiksi sankareiksi, Zack heidän joukossaan.

Jeff Vandermeer - Hävitys: Kyselin tästä itseasiassa arvostelukappaletta, mutta joka paikassa vietetään nyt kesälomia, joten se taitanee jäädä saamatta (ainakin nyt, kun kerran ostin tämän jo omaksi, kuka muka tarvitsee kahta). Aloitinkin tätä jo hieman ja ihan hyvältä vaikuttaa. Vei hetken päästä alkuun, sillä Vandermeerin kirjoitustyyli (vai suomennoksenko tyyli?) on hiukan kuivakka, mutta nyt olen päässyt jo tarinaan hiukan sisään. Lupaava on, kovin!

Projekti "Notko maallikosta hyväksi sarjisten lukijaksi" jatkuu! Tässä on nyt vain osa sarjiksista, sillä jostain syystä Book Depository lähettelee näitä hitaammin kuin muita kirjoja. Listaan tähän myös ne vielä tulossa olevat, Goodreadsistähän näkee kannetkin hyvin.

Kuvassa olevat:

Kazu Kibuishi - Amulet, Vol 1: Kibuishi tuli minulle tunnetuksi aikoinaan netissä olevasta Copper-sarjakuvastaan, joka tosin on ollut hiatuksella nyt jo vuosia. Hän on sittemmin toimittanut useiden sarjakuvataiteilijoiden töitä sisältäviä Flight-albumeita, sekä työstänyt näitä omia Amulet-sarjiksiaan. Tämä on ensimmäinen, johon tartun, mutta luottamukseni Kibuishin työhön on suuri.

Jonathan Hickman, Nick Dragotta & Frank Martin - East of West, Vol. 1: Olen sarjakuvista todella pihalla, joten kun joku sanoo että tämä on hyvä, tämä kannattaa lukea, uskon mitään kyselemättä. Lisäksi kun joku sanoo science fictionin ja westernin yhdistelmä, olen totaalisen myytyä naista.

Rick Remender, Wes Craig & Lee Loughridge - Deadly Class, Vol. 1: Jälleen puhtaasti suosituksen perusteella hommattu sarjakuva. Jostain syystä tällainen tumman synkeä ilmapiiri vetoaa minuun. Rick Remender on kaiken lisäksi aika lahjakas kirjoittaja, kuten sain huomata Lowta lukiessani.

Becky Cloonan, Brenden Fletcher & Karl Kerschl - Gotham Academy, Vol. 1: Arvion tästä sarjakuvasta voit lukea täältä. Osa lauseista oli isännän mielestä kuulemma kummallisia, mutta siihenhän te olette jo tottuneet, vai mitä? :D

Rick Remender & Greg Tocchini - Low, Vol. 1: Arvio tästä sarjiksesta löytyy täältä. Jos tykkäät dystopiasta ja scifistä, kannattaa aivan ehdottomasti ottaa tämä lukuun! Suosittelen!

Vielä tulossa:

G. Willow Wilson & Adrian Alphona - Ms. Marvel, Vol. 1: Jottei DC Comics saisi ylivaltaa, täytyy vähän tukea Marveliakin, eikun..?

Kieron Gillen, Jamie McKelvie & Matthew Wilson - Wicked + Divine, Vol. 1: 90 vuoden välein kaksitoista jumalaa reinkarnoituu nuorten ihmisten ruumiisiin. Heillä on kaksi vuotta elinaikaa. Kiehtovaa!

Sui Ishida - Tokyo Ghoul, Vol. 1: Ghoulit elävät ihmisten keskellä. Ne ovat muutoin ihan kuin tavallisia, jokapäiväisiä ihmisiä, paitsi että heitä vaivaa lihanhimo, eikä sillai pornolla tavalla. Ken Kaneki päätyy puolittain ghouliksi, puolittain ihmiseksi ja joutuu siksi ghoulien maailmaan. Tämän sarjan tyyli kutsui, oli pakko hommata omaksi! :D

James Tynion IV & Michael Dialynas - The Woods, Vol. 1: Eräänä päivänä koulu kaikkine oppilaineen ja henkilökuntineen katoaa kuin tuhka tuuleen. He päätyvät toiseen ulottuvuuteen, keskelle kesyttämätöntä erämaata.

Hajime Isayama - Attack on Titan, Vol. 1 & 2: Kääk! Näin tästä tehdystä leffasta trailerin (varoitus, siinä syödään porukkaa) ja vaikken ihan kauheasti enää nykyisellään mangaa luekaan, oli pakko kuitenkin ottaa kokeiluun. Hyvä ystäväni ja lahjomaton otaku Ansku tosin varoitti, ettei mangan piirrostyyli ole välttämättä ihan minun makuuni. No, näillä mennään!

Noelle Stevenson - Nimona: En suoraan sanottuna ole ihan varma, mistä tämä kertoo, mutta taide näyttää hyvältä.

Sitten on vielä nämä nykyromaanit! Näiden jälkeen lopetan ja painun ruoanlaittoon. Aivan törkeän hirveä nälkä, voitteko uskoa?

Amy Zhang - Falling into Place: Sosiaalisista ongelmista on aina kiinnostavaa lukea, erityisesti kun niistä kirjoitetaan mielenkiintoisella tavalla. Tämä kirja vaikuttaa sen suhteen todella lupaavalta.

Jenny Han - The Summer I Turned Pretty: Jenny Hania kehutaan aina ja jatkuvasti, joka paikassa. On ihmeellistä, ettei hänen teoksiaan ole vielä suomennettu, mutta toisaalta nuorten huttukirjallisuus ei ole vissiin vielä mikään juttu? No, ulkomailla tätä ainakin on ylistetty siihen malliin, että pakko kokeilla.

David Arnold - Mosquitoland: Vanhempien avioero pakottaa Mim Malonen jättämään kaiken tutun taakseen ja muuttamaan isänsä kanssa Ohiosta Mississippiin. Mimin äiti kuitenkin sairastuu vakavasti ja tyttö karkaa tämän luokse. Kaikesta päätellen melkoinen roadtrip-romaani.

Lucy Christopher - Stolen: Toinen booktube-suosikkini on Caz (Little Book Owl), joka on useampaankin kertaan maininnut tämän kirjan yhdeksi lemppareistaan. Stolen kertoo tytöstä, joka kaapataan lentokentältä. Stolen on hänen kirjeensä kaappaajalleen, johon hän on vastoin kaikkea todennäköisyyttä kuitenkin ihastumassa. Tukholma-syndrooma on melkein yhtä mielenkiintoinen juttu kuin kulttien muodostuminen, muttei ihan.

Eunsun Kim & Sébastien Falletti - A Thousand Miles to Freedom: Pohjois-Korea on kenties mielenkiintoisin kaikista maailman maista. Olen lukenut näitä selviytymistarinoita jo jokusen aiemminkin, mutta voisin lukea ainakin yhden tai kaksi lisää. Kiinnostaisi tietää, mikä saa miltei 25 miljoonaa asukasta alistumaan diktatuuriin, joka ei edes osaa hoitaa heidän asioitaan. Haluaakokaan edes? Mene ja tiedä.

Ann Aguirre - The Queen of Bright and Shiny Things: Ilmeisesti kyseessä on rakkaustarina. Sen enempää en tästäkään osaa sanoa, muutoin kuin että tämäkin on saanut lähemmän neljä tähteä Goodreadissa. Se riittänee jo itsessään suositukseksi.

Jenny Han - P.S. I Still Love You: Huomasin juuri, että kyseessä onkin jatko-osa. No, ei se mitään. Luen noita muita sillä aikaa, kun odottelen sitä ensimmäistä. Hohhoijaa, Saana, opettelisit lukemaan. Ensimmäisessä kirjassa on kuitenkin tyttö, joka kirjoittaa aina rakkauskirjeitä ihastuksilleen, laittaa ne kirjekuoriin ja postimerkit ja osoitteet päälle, muttei kuitenkaan koskaan lähetä niitä. Eräänä päivänä ne kuitenkin päätyvät maailmalle ja Lara Jean joutuu setvimään seurauksia.

Sharon Huss Roat - Between the Notes: Ivy Emersonin perhe menettää talonsa ja Ivyn rakkaan pianon sen mukana. He joutuvat muuttamaan Lakesideen, "radan väärälle puolelle". Ivy joutuu sopeutumaan täysin uudenlaiseen elämäntyyliin samalla, kun koettaa pitää sen salassa ystäviltään. Enpä nyt oikeastaan tässä vaiheessa voi muuta sanoa kuin voi vitsi, mikä kansi! <3

Olipas se pitkä postaus, mutta paljon oli kirjojakin! Harmi, että kesäloma alkaa olla jo lopuillaan, mutta sellaista se joskus on. Näistä luulisi riittävän iloa pitkään ja synkkään syksyyn ja talveen, tuohon arkkiviholliseeni. Nyt taidan painua tekemään ruokaa (tonnikalapastaa, mmmm <3) ja ehkäpä kenties lukemaan jotakin! Armada houkuttaisi, mutta niin kaikki nämä muutkin. Isäntä lupasi nikkaroida kesälomallaan minulle uuden kirjahyllyn, ihan kokonaan omaksi. Sanoin että sarjishyllyksi, mutta sain luvan laittaa sinne ihan kirjojakin. Alkaakohan tuota kyllästyttää alati kasvavat kirjapinot? Niin tai näin, pian taas nähdään!

Gotham Academy, Vol. 1: Welcome to Gotham Academy - Becky Cloonan, Brenden Fletcher & Karl Kerschl

Kansi: Karl Kerschl

DC Comics
2015
ISBN 978-1-4012-5472-8
160 s.
☆☆☆☆
Oma

Paljastus: tykkään ihan todella paljon Batmanista. Siis TODELLA paljon, fanitytösti paljon. Ne uudet Nolanin leffat joissa Batmania näyttelee Christian Bale ovat aivan parhautta (puhumattakaan Heath Ledgerin Jokerista) ja Arkham Asylumista alkava Batman pelisarjakin on päässyt sinne parhaiden pelien joukkoon (siis siihen, joita ei tahdo pelata, vaikka tahtookin, joten vitkuttelee minkä ehtii). Ei siis liene mikään järin suuri ihme, että kun tällainen Batman-universumiin sijoittuva sarjis lävähtää verkkokalvoille, se on pakko saada.

Becky Cloonanin ja Brenden Fletcherin kirjoittama sekä Karl Kerschlin kuvittama sarjakuva sijoittuu Gotham Academyyn, joka ei ole ihan kaikkein tavallisin sisäoppilaitos. Paitsi että siellä opiskellaan, alueella myös kummittelee, koulussa on oma pieni salaseura ja kampuksella saattaa törmätä esimerkiksi Arkhamin mielisairaalasta karanneisiin potilaisiin. Sarjiksen päähenkilö on Olive Silverlock, joka on yksi Gotham Academyn opiskelijoista. Hänen paras ystävänsä on Maps, joka on valitettavasti myös Oliven ex-poikaystävän Kylen pikkusisko. Sarjiksessa on siis paitsi aaveita, kummittelua, salakäytäviä ja kaikenlaisia mystisiä tapahtumia, myös parisuhdedraamaa. Tykkäsin teoksessa olevasta huumorista ja Mapsin jatkuvista roolipeliviittauksista. Oli hauskaa kuinka hän puhuu pelaamistaan roolipeleistä aivan kuin olisi todella itse ollut paikalla, ja on tunnustettava, että se on kovin yleinen piirre minussa ja useissa pelaamista harrastavissa ystävissänikin.

Taiteen tyylistä tulee kovasti mieleen W.I.T.C.H., jota kovin innokkaasti nuoremapana luin. Hiukan mangamainen tyyli sopii mielestäni tähän sarjaan paremmin kuin hyvin, ja oli ihan hauskaa seurata, miten esimerkiksi taivaalle heijastettava lepakko vaikuttaa ihan tavallisten ihmisten silmissä. Olive ja Maps vaikuttavat jo jopa hiukan kyllästyneen siihen, onhan se miltei jokailtainen näky. Olive ei myöskään ole Batmanin suurin fani, mutta syy selvinnee niille, jotka tämän päätyvät lukemaan. Kuten voi olettaa, kun kyseessä on ensimmäinen numero, tapahtumat vasta vierähtävät tässä käyntiin, mutta alun perusteella sarja on todella lupaava. Jotenkin nämä kokonaan värilliset sarjikset viehättävät minua mustavalkoisia enemmän, johtuisikohan korostuneesta visuaalisuudesta tai jostakin. 

Gotham Academy vangitsee myös todella hyvin Batmanin hiukan goottilaisen synkeän ja aavemaisen hengen, vaikka Mapsin värikäs luonne kyllä katkaisee liian kovan jännityksen heti alkuunsa. Oli ihan hauska huomata myös, että tietyt hahmot jotka peleissä esitetään verenhimoisina sarjamurhaajina, osaavat olla myös empaattisia tilanteen sitä vaatiessa. Kukapa lapsiin toisaalta viitsii tuhlata psykoottista raivoa? Seuraava TP ilmestyy vasta miltei vuoden kuluttua, mutta sitä odotellessa on hyvin aikaa perehtyä muihin sarjoihin. Toistaiseksi sarjisjulkaisijoista eniten luettuna on Image Comicsin sarjiksia, olisi ihan kiva laajentaa pienempiinkin julkaisijoihin. Vinkkejä?

Low, Vol. 1: The Delirium of Hope - Rick Remender & Greg Tocchini

Image Comics
2015 (ensimmäinen numero julkaistu 2014)
ISBN 978-1-63215-194-0
144 s.
☆☆☆☆
Oma

Yritykseni päästä takaisin nykysarjakuvien maailmaan kiinni jatkuu. Tilasin kesäloman kunniaksi aimo joukon sarjiksia, joista tämä on vain yksi. Vähän mietin, onko näistä mitään järkeä kirjoittaa arvioita (tai osaanko edes), joten voisitte ihan hyvin vaikkapa kommentoida, mikäli toivotte että kirjoittaisin näistä jatkossakin. Näitä kun ei oikein voi töissä vinkata, enkä siksi ihan välttämättä tarvitse näistä muistijälkeä blogiin. Vaikka mistäs sitä tietää, suomennettiinhan Sagakin, Likelle siitä iso kiitos!

Low on siis Rick Remenderin kirjoittama ja Greg Tocchinin kuvittama sarjakuva, ja tämä ensimmäinen TP (trade paperback, niiksi näitä kokooma-albumeita kait kutsutaan) sisältää numerot (luvut, issuet?) #1-6. Low sisältää ainakin toistaiseksi minulle harvinaisen esipuheen, jossa Remender avaa hiukan kirjoittamansa tarinan taustoja, kiinnostustaan Maan väistämättömään tuhoon kun Aurinko joskus muuttuu supernovaksi, sekä hiukan omaa elämäntarinaansa ja omaa asenneremonttiaan. Positiivisuus ja optimistisuus nousevatkin tässä teoksessa aika avainasemaan, sillä sarjan päähenkilö Stel Caine kannattelee läheisiään ja omaa elämäänsä optimistisella asenteellaan. Mainittakoon, että historiani ylioptimististen päähenkilöiden kanssa ei ole kovin hehkeä, siitä esimerkkinä Voltairen Candide, joka pakkoluetettiin koulussa. Stelkin käy jossain vaiheessa vähän hermoon jatkuvine "jos vain ajattelet oikein, niin universumi kyllä taipuu ajatustemme mukaan" jorinoineen. Mutta ilmeisesti Lown maailmassa on jonkinlainen uskonto, johon optimismi vahvasti liittyy.

Low sijoittuu siis aikaan, jolloin Aurinko on aloittanut laajenemisensa ja ihmiskunta on vetäytynyt valtamerien syvimpiin syövereihin elämään kupujen alle rakennettuihin kaupunkeihin. Ihmisten aika alkaa käydä vähiin ja he koettavat vain selviytyä siihen saakka, että jokin avaruuteen lähetetyistä luotaimista palaisi takaisin mukanaan tieto asuttavasta planeetasta, jolle ihmiset voisivat evakoitua. Kun tällainen luotain sitten putoaa jälleen maahan, aikaa on jäljellä enää niin vähän, ettei valtaosa ihmiskunnasta usko pelastumiseensa vaan viettää mieluummin loput ajastaan ryypäten, vetäen huumeita ja viettäen orgioita (sanoinko jo, että kyseessä on siis ehdottomasti aikuisten sarjakuva?). Stel on kuitenkin päättänyt lähteä tutkimaan luotaimen, jotta saisi pelastettua perheensä.

Tocchinin taide on hämmästyttävän kaunista ja se tukee tarinaa omalta osaltaan todella hyvin. Lown maailma herää henkiin värikkäissä, monitasoisissa kuvissa, joiden kautta ihmiskunnan nöyryyttävä rappiotila käy lukijalle varsin selväksi. Yllättäen kansi oli jälleen iso tekijä kun valkkasin sarjiksia ostoskoriini, mutta kannen kuva on vain alkua. Koko maailman mielikuvituksellisuus käy hyvin ilmi jo heti alun muutamien sivujen aikana, kun vasta esitellään kuvun alaista kaupunkia ja asuntojen muotoja. Myöhemmin mukaan tulevat viholliset ja meriä asuttavat olennot, jotka saavat kyllä sisäisen lapsen hihkumaan innosta. Kun itsekin pääsisi tuollaiseen sukelluspukuun ja tuollaiseen mereen tuommoisten otusten keskelle. Huokaus.

Alive - Scott Sigler

Del Rey
2015
ISBN 978-0-553393101
368 s.
☆☆☆☆☆
Oma

Kesälomani on edennyt puoliväliin, joten ajattelin että olisi aika tehdä jotakin muutakin kuin maata, pelata, lukea ja haista pahalta. Niinpä kävin isännän kanssa ostamassa maalit makkariin, joka taasen ajoi meidät olohuoneeseen evakkoon. Koska toinen on töissä ja toinen lomalla, en voinut viihdyttää itseäni pelaamalla Batmania pitkälle yöhön. Isäntä kuitenkin ehdotti, että hommaisin Kindlelle jonkin kirjan ja lukisin sitä, se kun ei häiritse kuulemma hänen untaan. Aikani selailtuani päädyin sitten tähän, toistaiseksi vielä kohtalaisen vähän hypetettyyn nuorten sci-fi/dystopia teokseen. Hassu juttu muuten, kaikille ei olekaan itsestään selvää, että kirjoista on olemassa myös videotrailereita (isäntä törmäsi vahingossa Aliven traileriin, siinä syy miksi ostin tämän. Kindle on hänen, niinpä sillä olevien kirjojenkin tulisi olla sellaisia, jotka myös hänelle sopivat). Laitan loppuun siis trailerin Alivesta!

Kirjan lopussa on viesti kirjailijalta, jossa pyydetään, ettei mahdollisissa arvioissa tai muissa turinoissa annettaisi kirjasta mitään mehukkaita salaisuuksia ilmi. Koitan siis olla tekemättä niin, muttette tiedä kuinka hankalaa se on! Tätä kirjaa tekisi mieli hehkuttaa todellakin kera mehevien yksityiskohtien, mutta teidän täytyy nyt vain luottaa sanaani ja hankkia tämä kirja käsiinne mahdollisimman pian!

Alive kertoo tytöstä, joka herää suljettuna arkkuun. Hän joutuu taistelemaan tiensä ulos, mutta onneksi hänen kahleensa ovat ruostuneet ja hänen taisteluhenkensä on pettämätön. Hänen onnistuu murtautua ulos arkustaan, vain todetakseen olevansa huoneessa, jossa on riveittäin muita samanlaisia arkkuja. Hänellä ei ole muistikuvaa siitä, kuka hän on, missä hän on tai miksi hän on siellä, mutta hänen arkussaan lukee M. Savage. Savage ei kuulosta hänen korvaansa kovin hehkeältä, joten hän ottaa nimekseen pelkän Emin. Pian toisessakin arkussa herätään ja Em pääsee auttamaan ilmoille toisenkin tytön, Spingaten. Lopulta heränneitä on kaikenkaikkiaan kuusi, ja he lähtevät yhdessä selvittämään mikä paikka oikein on ja mitä tarkoitusta se oikein palvelee.

Siinäpä oikeastaan kaikki, mitä tästä kirjasta voi sanoa spoilaamatta mitään. Siglerin kirjoitustyyli on tiivis ja herkullinen, eikä salli laisinkaan skimmailua tai pelkkien kappaleiden ekojen ja vikojen lauseiden lukemista. Kirjassa nousee hyvin esiin eri persoonallisuustyypit ja sellaiset asiat kuten esimerkiksi johtamisen vaikeus. Vähän tästä tuli mieleen ensin Kärpästen herra, mutta myöhemmin ero kävi niin suureksi ettei vertailua enää tullut tehtyä. Kirja on hyvin toimintapainotteinen ja mielestäni romantiikkaa olisi saanut olla enemmän. Teos on paikoittain todella raaka, jopa kuvottava, joten ihan hyvin joukkoon olisi sopinut vähän smuttiakin, toisin sanoen siis erotiikkaa.  Tämä on kuitenkin vasta sarjan ensimmäinen osa, joten kenties voidaan suoda se, että Em vasta petaa parisuhdettaan tässä.

Pidin tästä kirjasta todella paljon. Väliin jotkin Emin ajatusmallit (hyvin perusteltujen päätösten tekeminen ja sitten myöhemmin niiden epäileminen ja itsensä syytteleminen) kävivät hermoon, mutta kaikenkaikkiaan kirja oli niin hyvä, että tuollaiset pikku jutut hautautuivat kokonaisuuden alle. En malttaisi odottaa, että saan seuraavan osan tästä käsiini.

The Secrets We Keep - Trisha Leaver

Kansi: Elizabeth H. Clark

Farrar Straus Giroux
2015
ISBN 978-0-374-30046-3
294 s.
☆☆
Oma

Ostin tämän kirjan täysin kirjankansibingoa silmällä pitäen, sillä kannessa on punaista ja kahden tytön siluetit, joten tämän voisi laittaa kumpaan kohtaan tahansa. Lisäksi tämä on nuortenkirja ja se on vähän niin kuin meikäläisen juttu, joten! Joskus on myös hauskaa sukeltaa melko pitkälti sokkona uusiin kirjoihin ja katsoa, mitä siitä seuraa. Tästä ei seurannut kovin hyvää, kuten vähäisestä tähtimäärästä näkyy.

Teos kertoo identtisistä kaksosista, joista Maddy on koulunsa suosituin tyttö, menestyvä urheilussa muttei niinkään missään muissa oppiaineissa, ja Ella taas hiljainen mangaharrastaja ja taiteilija, joka nauttii opiskelusta ja jolla on tasan yksi kaveri. Maddy on taitava kieputtamaan muita sormensa ympäri, eikä Ella ole tässä mikään poikkeus. Kun sisko sitten soittaa 2.30 aamuyöllä tarvitsevansa kyytiä, Ella laskee kynän kädestään, lähettää keskeneräiset ennakkotehtävänsä taidekouluun ja lähtee kuuliaisesti noutamaan siskoaan. Kotimatkalla sisarukset joutuvat kuitenkin riitaan, jonka lopputuloksena heidän autonsa luisuu tieltä ja Maddy kuolee. Ella herää paria päivää myöhemmin sairaalasta vailla aavistusta siitä, kuka hän on ja kuka on tuo poika joka istuu hänen sänkynsä vieressä. Kaikki tuntuvat kuitenkin uskovan, että hän on Maddy ja ovat tavattoman iloisia siitä, että hän on selvinnyt. Kun Ella sitten saa muistonsa takaisin, hän päättää ryhtyä Maddyksi ja antaa siskolleen elämän, jonka mahdollisuuden on tältä riistänyt.

Toisaalta kyseessä on teos, jossa käsitellään hyviä aiheita kuten omaa identiteettiä ja sen rakentumista, sisarussuhdetta ja sen rajoja, perhedynamiikkaa surun keskellä, sellaisia asioita. Näitä asioita ei vain käsitellä mitenkään erityisen hyvin tai lukijan kannalta antoisasti. Kertomus on hyvinkin hormonihuuruinen, kiukkuinen teinidraama, sillä Ella kuvittelee, ettei kukaan kaipaa häntä vaan kaikki ovat vain tyytyväisiä siihen, että se olikin Maddy, joka kolarista selvisi hengissä. Tämänkaltaiseen ängstäilyyn menee iso osa kirjasta, eikä muille jutuille, kuten sille koukkuna käytetylle siskon teeskentelemiselle, jää kauheasti sivutilaa. Kirjassa on mukana myös oikeasti mielenkiintoisia sivuhahmoja, jotka valitettavasti jäävät Ellan tunnekuohujen jalkoihin. Eräskin pahana esitetty sivuhenkilö myös pysyy pahana, vaikka tilaa hahmokehitykselle ja empatian opettamiselle olisi tässäkin ollut. Kirjan opetus tuntuukin olevan, että jotkut vain nyt ovat läpeensä mätiä. Ei se kuulkaa niin mene.

Toisinaan sitä kaipaa vain jotakin viihdyttävää viihdettä, mutta tämä ei ole edes sitä. Vaikka kirjassa olisi ollut hyvää pohjaa käsitellä vaikeita asioita (siksihän tällaiseen kirjaan yleensä tartutaan), tässä ei kuitenkaan sitä tehty. Mitenkään viihteellinenkään tämä ei ole, sillä Ella on lähinnä turhauttava jatkuvine jankutuksineen. Jos kirjassa olisi ollut enemmän syvyyttä tai jos tämä olisi kirjoitettu humoristisemmin, tästä olisi voinut saada ihan hyvän. Tämmöisenään tämä ei kuitenkaan oikein kelpaa. Kaikkea sitä painetaankin!

Karou, savun tytär - Laini Taylor

Daughter of Smoke and Bone
Tammi
Suom. Helene Bützow
2012 (Alkup. 2011)
ISBN 978-951-31-6142-2
538 s.
☆☆☆
Kirjasto

Lainasin tämän ensimmäistä kertaa jo vasta aloitellessani kirjastoalan opintoja, mutten koskaan saanut aikaiseksi luettua tätä ennen kuin nyt vasta. Olen katsellut jonkin verran booktubettajien videoita, ja jostain syystä tämä sarja nousee muistelolistoilla korkealle. Päätin siis vihdoin ja viimein tsekata, mistä ihmeestä on kyse, ja tavallaan petyin, tavallaan en.

Laini Taylorin teos kertoo siis Karousta, joka tuntee kaksi täysin erilaista maailmaa. Hän ei tiedä kuka hän on, eikä hän tiedä, miksi hänellä on hamsatatuoinnit käsissään, eikä hänen kasvatti-isänsä Brimstone ole myöskään halukas tätä hänelle kertomaan. Karou asuu valtaosan ajastaan Prahassa, jossa hän käy taidekoulua. Hänellä ei ole ihan kauheasti ystäviä, mutta yksi läheinen kuitenkin löytyy, Zuzana. Toisessa elämässään Laini toimii kuriirina Brimstonelle, joka keräilee hampaita. Maksuna hän käyttää toivomuksia, joista pienimpiä myös Laini saa maksuksi. Koko salaisuuksien vyyhti alkaa kääriytyä auki kun Karou Marrakeshissa ollessaan tapaa Akivan, miehen, jota eräs Brimstonen asiakkaista nimittää enkeliksi.

Tykkäsin todella paljon maailmasta, jonka Taylor on luonut. Prahan kuvaus on selkeästikin rakkaudella kirjoitettua. Pidin aivan hirveästi Taylorin kirjoittamista kimeereistä ja serafeista. Tässä kirjassa oli kuitenkin sen verran paljon ärsyttävyyksiä, etten päässyt niistä pelkän uskomattoman hienon maailman avulla ylitse, en sitten millään. Ihan ensiksikin kaikki henkilöt ovat valitsemassaan ammatissa ihan tosi hyviä, jopa täydellisiä. Karou osaa kaikkea tosi hyvin, jopa täydellisesti. Karoun ruumiinrakennekin tuntuu olevan kirjailijalle vähän epäselvä, sillä hänellä on ensiksi ballerinan vartalo, siro ja pieni, sitten naisellisen muodokas, sitten rennon voimakas. Kaikki ovat uskomattoman kauniita, siis henkeäsalpaavalla tavalla, jopa niin, että se menee Karounkin mielestä naurettavuuksiin asti (Akiva on hänen mielestään naurettavan kaunis). Kaikki miehet ovat kuin Michelangelon Davideja, paitsi vielä paljon lihaksikkaampia, veistoksellisempia ja heillä ilmeisesti on rasvaprosentti kaikilla nolla, sillä pyykkilautaa löytyy. Lisäksi suomennoksessa on joitakin epäkohtia, jotka pistivät silmään. Yritin päästä niistä yli, mutta tämmöiset asiat jäävät tosi herkästi vaivaamaan. Varsinaisia kirjoitusvirheitä oli vähän, mutta ajatuskatkoksia oli muutama, ja ne sotkivat kirjan rytmin aika tehokkaasti (en nyt tosin löydä esimerkiksi kumpaakaan mieleen tulevaa kohtaa, mutta niitä on hankala olla huomaamatta).

Kaikkein raivostuttavin osuus kirjassa oli kuitenkin Akivan ja Karoun epäyllättävä instalove-kuvio. Sille saadaan kyllä selitys niin kuin kaikelle muullekin tässä kirjassa, mutta ehdin ärsyyntyä siitä sen verran paljon ennen kuin tuo selitys tuli ilmi, että se vaikutti ratkaisevasti tähän lukukokemukseen. Ei ole mitään epäuskottavampaa kuin kaksi nuorta, jotka kohtaavat toistensa katseen ja heti seuraavalla sivulla ruvetaan puhumaan rakkaudesta, ei siis mistään ihastumisesta, vaan rakkaudesta. Melkein jätin kirjan siihen paikkaan kesken ja siirryin johonkin toiseen, mutten onneksi sitten kuitenkaan. Tässä sarjassa on paljon potentiaalia, kunhan pääparin suhde ei mene sellaiseksi typeräksi jahkaamiseksi niin kuin se yleensä menee. Laajempi juonikuvio kimeereistä ja serafeista on kuitenkin siinä määrin mielenkiintoinen, että sen vuoksi tätä sarjaa voisi hyvinkin jatkaa. Ehkäpä päähenkilöiden naurettava kauneus ja täydellisyyskin alkavat rakoilla seuraavissa osissa?

LOL - Kody Keplinger

Scholastic Press
2015
ISBN 978-0-545-83109-3
294 s.
☆☆☆☆
Oma
The DUFF

Sain eilen luetuksi Paula Havasteen erimainion Maan vihat, joka jätti minut täysiin lukufiiliksiin. Vaikka kello oli jo reippaasti yli yhdentoista illalla (virallinen nukkumaanmenoaika on yhdeltätoista peikon taloudessa, koska isäntä tykkää rutiineista ja koirat myös), päätin ihan vähän vaan vielä lukea. Niinpä hiippailin sohvalle, laitoin lukuvalon päälle ja tartuin tähän. Kirjan kannessa lukee, että LOL - tai Lying Out Loud - on seuralainen the DUFFille, mutta täytyy tunnustaa että DUFFin lukemisesta on vierähtänyt jo tarpeeksi aikaa enkä yhyttänyt näistä mitään yhtymäkohtia. Tapahtumapaikka lienee kuitenkin sama koulu ja olisikohan ollut puhetta jostain samoista bileistäkin? Varmaksi en osaa sanoa tarkistamatta asiaa, eikä sillä nyt liene niin paljoa väliä, vai mitä? Tykkäsin DUFFista todella paljon, koska se käsitteli ihan oikeita jokaiselle teini-ikäiselle tuttuja asioita. LOL tekee saman, ainakin tavallaan.

LOL kertoo siis Sonny Ardmoresta, jonka synnyinlahja on hiukan kyseenalainen. Hän on nimittäin erinomainen valehtelemaan ja onnistuu vakuuttamaan kenet tahansa mistä tahansa. Amy Rush on Sonnyn paras ystävä ja ainoa, jolle Sonny ei valehtele tilanteestaan. Tai ei ainakaan kokonaan. Sonny nimittäin hiippailee ystävänsä huoneeseen öisin nukkumaan, sillä hänen äitinsä on heittänyt hänet ulos eikä kaipaa tytärtään takaisin kotiin. Sonnyllä ja Amyllä kaikki on yhteistä. He ovat tunteneet toisensa niin pienestä saakka, ettei kumpikaan tytöistä muista ensitapaamistaan. Ei ole siis mikään ihme, että he jakavat myös vihollisen, Washington DC:stä muuttaneen ylimielisen pojan nimeltä Ryder Cross. Ryder on kuitenkin tulisen palavasti ihastunut Amyyn, ja kun poika vihdoin uskaltaa pyytää Amyä ulos sähköpostitse, tytöt kirjailevat hassun ja typerän vastauksen, jota heillä ei ole aikomustakaan lähettää. Niin kuitenkin käy ja seurauksena Sonny päätyy juttelemaan Ryderin kanssa pikaviestitse koko yön. Ongelma vain on siinä, että Ryder kuvittelee jutelleensa Amyn kanssa, ja Sonny huomaa olevansa kovaa vauhtia ihastumassa poikaan, jota kuvitteli totaaliseksi idiootiksi.

Tykkäsin LOLista. Ahmaisin tämän yhdeltä istumalta ja menin vasta neljän jälkeen nukkumaan saatuani tämän luetuksi. LOL on Keplingerin tyyliin kevyt, mutta myös paikoin varsin surullinen. Kirjassa käsitellään paljon sosiaalisia ongelmia, jotka lienevät Yhdysvaltojen kaltaisessa suurensuuressa maassa aika yleisiä, mutta toisaalta kai tavallaan myös yleismaailmallisia. LOL sai minut sekä nauramaan ääneen että pillittämään, mikä lienee harvinaisin kirjan synnyttämä reaktio täällä päässä.

Paras osuus LOLissa ei kuitenkaan ollut kolmiodraama (sen kehkeytymisestä oli aika hankala nauttia, kun yhdellä osallisella eivät olleet puhtaat jauhot pussissaan), vaan Sonnyn ja Amyn ystävyys. Amyn veli Walterkin ihmettelee, kuinka tyttöjen väliin voi tunkeutua joku vaivainen poika, mutta Sonnyn juonittelut eivät ole ihan helppoja ymmärtää ja raastavat kiltin ja ujon Amyn hermoja enemmän, kuin Sonny (tai lukijakaan) ymmärtää. Keplinger kuitenkin kirjoittaa parhaiden ystävysten luonteet ja roolit niin eläväisesti, että se jo yksistään tekee kirjasta varsin uskottavan. Amyn perhe on myös ihana, mutta tavallaan aika epärealistinen. En usko, että noin hyviä mutta samalla sikarikkaita ihmisiä löytyy mistään. Mitä taas tulee Ryderiin, Keplinger on kirjoittanut hänenkin juonikoukkunsa melko hyvin. Minusta tosin vähän tuntui, että Ryderin hahmokehitys oli turhan nopeaa ollakseen uskottavaa, mutta toisaalta kyseessä on alta 300-sivuinen kirja, joten kenties vauhdikkuus on ihan odotettavissa.

Maan vihat - Paula Havaste

Kansi: Eevaliina Rusanen

Gummerus
2015
ISBN 978-951-24-0057-7
452 s.
☆☆☆☆☆
Oma
Tuulen vihat

Huomhuom, tämä arvio on sarjan toisesta osasta, joten jos et ole lukenut Tuulen vihoja, mitä oikein teet elämälläsi? LUE SE! Tämä teksti sisältää satavarmasti spoilereita ensimmäisestä osasta.

Rakastin Tuulen vihoja niin paljon, että meinasin suorastaan kiljua onnesta huomatessani jatko-osan Gummeruksen uutuuslistalla. Satuin kuitenkin olemaan asiakaspalvelussa juuri tuolloin, joten kiljuminen jäi sisäiseksi. Nyt tämä sitten vihdoin ilmestyi, mutta rupesin arvostelukappaleaneluihin tovia liian myöhään, sillä Gummeruksella olivat kesälomat jo alkaneet. Ensin ajattelin, että malttaisin kyllä odotella, onhan tuolla hyllyssä kaikenlaista luettavaa, mutta sitten sain läksiäislahjaksi edellisestä työpaikastani lahjakortin kirjakauppaan, enkä oikeasti olisi voinut käyttää sitä paremmin! Tämä helpotti myös vähän kirjan ostokuumettani, jonka kesäkuisen viikon mittaisen palkattoman loman aiheuttama lovi palkkanauhaani nostatti. En siis mitenkään malttanut, ja kun isäntä tarjoutui koukkaamaan kirjakaupan kautta mennessään työkaluostoksille, kuinka olisin voinut kieltäytyä? Sitten ahminkin tämän miltei yhdeltä istumalta, vaikka kuvittelin voivani säästellä. No en voinut!

Maan vihat jatkaa Tuulen vihoissa esitellyn Kerten tarinaa. Larri on muuttunut murhamieheksi luultuaan piispan miehineen ryövänneen tupansa ja kaltoinkohdelleen emäntäänsä. Kerten onnistuu kuitenkin suojella Larria lähtemällä piispan miehen Arimon mukaan. Arimo lupaa, että murhamiehenä etsittäisiin pientä ja tummaa Lallia, joka hiihti kohti itää pakoon kostajiaan. Tässä kirjassa seurataan Kerten matkaa Arimon mukana Tokholmin saarelle ja elämää vieraassa, vieraskielisessä yhteisössä, jossa kristinusko on saamassa jo jalansijaa.

En oikein tiedä mitä tästä kirjasta sanoisin muutoin kuin että Havaste on ylittänyt itsensä! Maan vihat on vielä paljonpaljon parempi kuin kuvittelinkaan sen olevan, paljon menevämpi ja mielenkiintoisempi kuin sarjan ensimmäinen osa. Havasteen kieli on kaunista ja hänen luontokuvauksensa on jotakin hyvin kotoperäistä ja tuttua. Kirjassa kuvaillut rannikot ja luonto tuovat auttamatta mieleen omat lapsuusmuistot mökkirannasta ja luonnon ihmetyksistä. Havasteen kirjoittamat uudet henkilöhahmot ovat nekin ihan omaa luokkaansa. Pidin kyllä Tuulen vihojen Annasta ja Immosta, mutta jotenkin edellisosan hahmot jäivät tuntumaan hiukan kevyiltä ja pintapuolisilta. Ei tässäkään toki muiden päiden sisään päästä, mutta välitin enemmän Maan vihojen hahmojen kohtaloista. Lisäksi Havaste oli onnistunut kirjoittamaan yhden tai kaksi hahmoa, jotka saivat minut näkemään ennenkuulumattomalla tavalla punaista. Noita kun saisi vedellä pitkin korvia niin olisin tyytyväinen! Tuttuun tapaan tässäkin on paljon taikoja ja loitsimista, mutta Kerten tavatkin tuntuvat saavan uusia syvyyksiä ja merkityksiä, kun niiden rinnalle asettuu julmana ja kovakasvoisena esiintyvä kristinusko, joka tekee hyvistäkin miehistä rautakouraisia ja julmia.

Kaiken kaikkiaan Maan vihat on siis todella erinomainen jatko-osa Tuulen vihoille, joka pitää mielenkiinnon yllä ja jättää uikuttamaan seuraavan osan perään. Vähän tässä kirjassa tulee toistoa, jotkut asiat kerrotaan pariinkin otteeseen ja kun edellisosan lukemisesta on kuitenkin vielä suhteellisen lyhyt aika, sen tapahtumien kertaaminen tuntuu turhalta. Kaikkien lukijoiden kohdalla näin ei toki ole. Diana Gabaldonin Muukalaisen jälkeen olin myös suorastaan ihastunut tapaan, jolla Kertte pitää Larria sydämessään läpi kaikkien vaikeuksien. <3

Eevaliina Rusaselle jälleen muuten kunniamaininta, kymmenen pistettä ja papukaijamerkki mielettömän onnistuneesta kannesta. Rakastan tämän sarjan tyyliä yli kaiken!

Slummien miljonääri - Vikas Swarup

Kansi: Martti Ruokonen

Q and A
WSOY
Suom. Pirkko Biström
2005
ISBN 978-951-0-40099-9
335 s.
☆☆☆☆
Oma

Luin joskus aikoinaan Vikas Swarupin teoksen Nuoren naisen koetukset, josta pidin suuresti. Huomasin kirjan luettuani, että myös Swarupin esikoisteos oli ilmestynyt uudella kannella (ja nimellä), joten hankin tämänkin sitten omaksi. En kuitenkaan saanut aikaiseksi tartuttua tähän ennen kuin nyt vasta, Huumeasema Zoon jätettyä minut totaaliseen murheen alhoon. Kaipasin kipeästi jotakin nopeaa, helppoa ja hauskaa, kaikki ominaisuuksia jotka tähän teokseen hyvin voi liittää. Intiaan sijoittuvat kirjat eivät kovinkaan usein tee oloani hirvittävän mukavaksi, eikä tässäkään vältellä sellaisia aiheita kuin kansakunnan kastijakoisuutta, korruptiota, likaa ja saastaa, rikkaiden kykyä sulkea silmänsä köyhien kärsimyksiltä tai muitakaan Intialaisen yhteiskunnan ongelmakohtia. Swarupin luoma urhea päähenkilö on kuitenkin sen verran hurmaava tyyppi, että yhteiskunnalliset näkökulmat jäävät kirjassa jonkin verran taustalle. Tosin vain jonkin verran, sillä Ram Mohammad Thomas, kirjan päähenkilö, joutuu ainakin jollain tavoin Intialaisen korruption uhriksi.

Ram Mohammad Thomas on siis 18-vuotias tarjoilija, joka ilmoittautuu osallistujaksi tv:n tietokilpailuun, jossa on mahdollisuus voittaa miljardi rupiaa. Kuin ihmeen kaupalla hänen onnistuu vastata kaikkiin kysymyksiin oikein, mutta tietokilpailun järjestäjät eivät voi uskoa että köyhä ja kouluttamaton tarjoilija voisi huijaamatta voittaa tietokilpailun. Sen sijaan he kutsuvat poliisin pidättämään huijarin, jotta välttyisivät maksamasta miljardia (johon heillä ei ole varaa, onhan Ram kilpailun ensimmäinen kilpailija), ja lahjovat poliisin tekemään pojasta selvää. Paikalle osuu kuitenkin asianajaja, joka ryhtyy puolustamaan Ramia. Nainen vie Ramin kotiinsa ja pyytää tätä kertomaan, kuinka hän osasi vastata kaikkiin kysymyksiin, ja niinpä Ram kertoo elämäntarinansa.

Kirjan rakenne on siitä mielenkiintoinen, että ensin tulee pala Ramin tarinaa, joka vastaa tietokilpailukysymykseen. Kysymys tulee vasta tarinaosuuden jälkeen. Tykkäsin tästä ratkaisusta ihan vain siksikin, että se pitää kiinnostuksen yllä koko tarinaosuuden ajan ja oli hauskaa koettaa arvailla, mikä kysymys mahtaisi olla. Kiinnitin ihan eri tavalla huomiota ihan pikkujuttuihinkin kirjaa lukiessani, sillä koskaan ei voinut tietää, mikä kysymys olisi.

Ramin elämä on melko liikuttava monellakin tasolla, mutta Swarup on onnistunut kirjoittamaan vaikeistakin asioista kevyellä ja humoristisella otteella. Kirja ei siis sinällään ole raskas, vaikka siinä puhutaan monista Intialaisen yhteiskunnan epäkohdista kuten köyhyydestä ja siitä, kuinka rikollisten on mahdollista käyttää hyväksi köyhiin perheisiin syntyneitä lapsia ilman, että kukaan puuttuu siihen millään tavalla. Ram myös tuo tavallaan oikeutta niille, joilla ei ole mahdollisuutta sitä mitään kautta oikeasti hakea. Kirjassa on muutamia todella voimaannuttavia kohtauksia, jotka tekevät rutiköyhästä Ramista oikeastaan melkoisen arjen sankarin. Zoon jälkeen tämä oli oikein sopiva, nopea ja kevyt teos luettavaksi.

Huumeasema Zoo - Christiane F.

Kansi: Riikka Majanen

Christiane F. - Wir Kinder vom Bahnhof Zoo
Sammakko
Suom. Anneli Vilkko-Riihelä
2015 (alkup. 1979)
ISBN 978-952-483-279-3
343 s.
☆☆☆☆
Arvostelukappale

Järjestin osana opinnäytetyötäni kirjailijavierailun Pointin kirjastoon ja vieraaksi kutsuttiin hyvin teemaan sopivasti Terhi Rannela, joka puhui kirjoistaan ja vähän omaa työtään innottaneistakin teoksista. Yksi puheessa esiin noussut teos oli juurikin tämä, totaalisen brutaali kertomus Christiane F.:stä, jonka elämä alkaa hyvin mutta luisuu nopeasti alamäkeen. Terhi on mielestäni ihan guru mitä tulee nuortenkirjallisuuteen joten uskoin hänen sanaansa hänen suositellessaan tätä. Mietin pitkään, että lukisin tämän englanniksi, koska HelMet-kirjastoissa teosta oli suunnilleen neljä kappaletta, joista kaksi oli kadoksissa tai korvattu, sekä julmettu jono. Sitten kuitenkin kuulin, että kirjasta oli tulossa uusi suomennos Sammakko kustannukselta, joten jäin odottelemaan sitä. Painoksen ilmestyminen lykkääntyi pariinkin otteeseen, mutta onneksi lukupinoissa riittää lukemista. Eräänä päivänä kirja kuitenkin tuijotti minua uutuuskirjapinkasta juuri ennen kesälomalle jäämistäni, mutta siihen oli - arvatenkin - kilometrin mittainen jono. Eilen kuitenkin sain Sammakolta pyytämäni kappaleen käsiini ja ahmin sen siltä istumalta. Tästä on todella vaikea sanoa oikein mitään, mutta sanon nyt kuitenkin jotakin.

Kirjan ulkoasu on mielestäni onnistunut ja käännöksestäkin minulla on pelkkää hyvää sanottavaa. Kirjan kieli kuulostaa uskottavalta. Christianen kertomukseen on helpompaa eläytyä, kun voi kuvitella hänen kertovan sitä. Eheämpi kieli olisi saanut kirjan kuulostamaan jollain tapaa teennäiseltä, epäilen, eikä ollenkaan niin rankalta kuin mitä se nyt on.

Koen todella harvoin minkään kirjan raskaaksi tai henkisesti vaikeaksi lukea, mutta Huumeasema Zoo on ehdottomasti molempia. Christiane syntyy maalaisperheeseen, joka kuitenkin pian muuttaa Berliiniin etsimään uutta ja uhkeampaa tulevaisuutta. Vanhempien suunnitelmat kuitenkin kariutuvat ja perhe päätyy asumaan betonilähiöön pikkuruiseen kaksioon Gropiusstadtiin, jossa tuskin on pientäkään tilkkua vihreää. Vähätkin leikkipaikat ja viheralueet asfaltoidaan nopeasti umpeen eivätkä alueen aikuiset juuri piittaa lasten tarpeista, kunhan nämä pysyvät hiljaa ja pois tieltä. Christianen perhe on melko tyypillinen työläisperhe, jossa isä haaskaa äidin tienaamat rahat viinaan, naisiin ja autoonsa. Christianen isä on menettänyt suunnan elämältään ja purkaa turhautumistaan nyrkein perheeseensä. Christianen äiti on saanut vähän turhankin tiukan kotikasvatuksen ja antaa nyt tyttärilleen löysää liiankin kanssa. Christiane on vapaa tulemaan ja menemään melkeinpä niin kuin lystää, joten ei liene suuri ihme, että kaupungissa jossa kaikki on kiellettyä eikä mitään tekemistä missään ja kotonakin odottavat vain isän nyrkit, Christiane löytää ystävät ja nuorisoklubin, jossa saa poltella mielin määrin hashista ilman että siihen kukaan puuttuu. Ohjaajat vain varoittelevat nuoria olemaan tarttumatta koviin aineisiin.

Minusta Christianen kertomuksesta välittyy oikein hyvin se, että Christiane on vain tavallinen nuori joka hakee hyväksyntää ja kovan mimmin mainetta, pyrkii pönkittämään itsetuntoaan ja asemaansa niissä piireissä joissa pyörii. Hänellä ei ole kunnollista tukiverkkoa eikä oikeastaan minkäänlaista rakennetta elämässään, ei ketään laittamassa stoppia hänen touhuilleen. Hän ei voi luottaa vanhempiinsa ja hän pelkää kuollakseen isäänsä.

Mainetta Christianen piireissä nimittäin saa vetämällä kovempaa ja väkevämpia aineita kuin kukaan muu. On todella vatsaa kääntävää lukea 13-vuotiaasta tytöstä, joka vetää sekaisin kaikkea mitä käsiinsä saa vain saadakseen kavereidensa hyväksynnän. Vanhemmat sulkevat silmänsä ja keksivät selityksiä tyttärensä oudolle käytökselle, eivätkä halua laisinkaan nähdä totuutta. Ei mene kauaa kun Christiane siirtyy kannabiksesta erinäisten pillereiden kautta ensin LSD:hen ja sitten heroiiniin löydettyään oikeat piirit. Kautta koko kirjan Christiane ihailee suunnattomasti itseään vanhempia ja kokeneempia käyttäjiä. Ainoa oikea arvo on sillä, mitä aineita kukakin on vetänyt ja kuinka kauan, sekä sillä, kuinka hyvin pystyy omaa addiktiotaan "hallitsemaan". Todellista hallintaahan nuorilla ei ole, mutta kuviteltua sellaista kyllä. Jollain tasolla myös Christiane tajuaa tämän.

Kuten sanoin, teos on todella raa'alla tavalla inhorealistinen. Christiane ei säästele kertomuksessaan yksityiskohtia huumeidenkäytöstään tai sen seurauksista. En toki tiedä tai voi varmuudella mitenkään sanoa, mitkä osat hänen kertomuksestaan ovat totta ja mitkä eivät, mutta ilmeisesti kuitenkin haastattelua antaessaan Christiane oli ollut kuivilla vuoden verran. Alkuun tunsin kuvotusta, inhoa, sääliä ja ennen kaikkea vihaa sitä yhteiskuntaa kohtaan, jossa Christiane eli. Lopulta tunsin kuitenkin vain surua ja jopa jonkinlaista inhon sekaista huvitusta, sillä Berliinissä oli todella suuri ongelma, johon kukaan ei halunnut tarttua joko laiskuuttaan tai byrokraattisista syistä. Apua Christiane hakee muunmuassa skientologien ylläpitämästä Narkonon-keskuksesta, joka on kuitenkin täyttä soopaa. Kirjassa on mukana myös Christianen äidin, erinäisten lääkäreiden ja poliisien haastatteluja, jotka valaisevat Berliinin tilannetta myös muiden kuin skenen keskellä keikkuvan Christianen näkökulmasta. Christianen äidin epätoivo on jotakin todella kouriintuntuvaa.

Selvää kuitenkin on, että Christiane pyrki kertomuksellaan auttamaan kaikkia niitä nuoria, jotka yksi toisensa jälkeen vajosivat heroiinin ikeen alle. Berliinin viranomaisten keskuudessa vallitsi 70-80-lukujen taitteessa välinpitämättömyyden ilmapiiri, jonka Christiane sai tuta kantapään kautta koettaessaan löytää apua itselleen. Kyseessä ei ole valistuspaasaus, kuten eräs ystäväni vähän pelkäsi, vaan yhden tytön elämäkerta sellaisena kuin hänen elämänsä tuolloin oli. Huumeiden käyttö on aina ajankohtainen puheenaihe (nyt kenties enemmän kuin aikaisemmin), johon en tässä lähde sen suuremmin ottamaan kantaa, mutta olen silti todella tyytyväinen siihen, että tästä teoksesta saatiin vihdoin myös uusi painos suomeksi. 

Varoituksen sanasena kuitenkin sen verran, että kirja on todella rankkaa luettavaa jota en ihan herkimmille todellakaan suosittele.

Tarkoitettu - Ally Condie

Matched
Tammi
2011 (alkup. 2010)
ISBN 978-951-31-6545-1
339 s.
☆☆☆
Oma
  
Olen joutunut odottelemaan oman osuuteni Helsingin rautatieasemalla, ja sinne jokunen aika sitten kohonnut Pocketshop on koitunut turmiokseni kerran jos toisenkin. Pokkareita on muutenkin perin hankalaa vastustaa, kun ne ovat uusia, kiiltäviä, teräväkulmaisia ja ennen kaikkea halpoja. Erään tällaisen odottelukerran tuloksena kannoin kotiin Ally Condien Tarkoitetun, kirjan, joka oli pyörinyt kyllä käsissäni jo useampaan otteeseen töissäkin, mutta johon en kuitenkaan ollut tarttunut, sillä oletin, että tämän sorttinen nuortenkirjallisuus on jo niin perinjuurin nähty. Tavallaan kyllä, tavallaan ei.

Tarkoitettu kertoo Cassia-nimisestä tytöstä, joka asuu tulevaisuuden utopistisessa ja lähes militantin täsmällisessä yhteiskunnassa. Yhteiskunta on hiottu kaikin puolin huippuunsa ja kaikessa pyritään tehokkuuteen ja tasavertaisuuteen. Rakkausavioliittoa ei ole, vaan algoritmi määrittää kuka on kenellekin sopiva. Geneettiset poikkeamat ja sairaudet on aikaa sitten leikattu parivalikoimasta pois, joten suuri osa genetiikasta johtuvista sairauksista on eliminoitu kansan keskuudesta. Kirja alkaa Cassian omasta parinmuodostusillasta, jossa hän saa tietää tulevan puolisonsa. Hän matkustaa juhlaan vanhempiensa ja parhaan ystävänsä Xanderin kanssa, hermostuneena ja kauniiseen vihreään silkkipukuun pukeutuneena. Parijuhlassa yllätys on melko täydellinen, kun hänen puolisokseen paljastuukin kaikista ihmisistä juuri Xander. Cassia on syystäkin onnellinen, tunteehan hän tulevan puolisonsa jo entuudestaan. Kotona hänelle annetulta mikrosirulta paljastuukin yllätys. Sirun pitäisi sisältää tietoa vain ja ainoastaan Cassian tulevasta puolisosta, mutta yhtäkkiä ruutuun lävähtääkin salaperäisen naapurinpojan, Kyn, kasvot. Soppa on valmis.

Tarkoitettu on hyvin kirjoitettu. Se on nopea, mielenkiintoinen, paikoin hauska, paikoin jännittävä ja muutoinkin oikein hyvä kokonaisuus. Mitään uutta tässä ei kuitenkaan ole. Kyseessä on selvästikin hyvin perinteikäs utopiaksi naamioitu dystopia-kertomus, johon on sekoitettu mukava ripaus Romeota ja Juliaa. Olipahan joukossa ihan selvästi jokunen prosentti Lois Lowryn loistavaa The Giveriäkin. Eikä siinä mitään, parhaat ideathan ovat kopioituja, lainattuja ja varastettuja. Vaikka lukukokemus sinällään oli nautinnollinen ja helppokin, en yllättynyt kirjan aikana kertaakaan. Tiesin tasan tarkkaan mitä seuraavaksi tapahtuu, miten se tapahtuu, kuka astuu varjoista esiin ja keihin kannattaa luottaa, keihin taas ei. 

Kenties sellaiselle ihmiselle, joka ei ole paljoa nuorten dystopiaa lukenut, tämä teos saattaisi tarjota jotakin uutta ja virkistävää, mene ja tiedä, mutta itse huomasin lukeneeni tämän saman kirjan jo useampaan kertaan aiemmin, eri päähenkilöillä vain. Silti, nyt näin kesälomalaisena kelpuuttaisin kyllä sarjan toisenkin osan lomapäivien viihdykkeeksi. Joskus on mukava nauttia välipalaksi sokerimuroja kuidun sijaan, eikös?