Kodittomien kaupunki - Annika Luther

Kansi: Otto Donner

De hemlösas stad
Teos & Söderströms
2011
ISBN 978-951-851-404-9
235 s.
☆☆
Arvostelukappale

Annika Lutherin Kodittomien kaupunki kertoo 15-vuotiaasta Liljasta, joka päättää vastoin kaikkea järkeä karata kotoaan saatuaan tietää, että hänen tädiksi luulemansa henkilö onkin hänen äitinsä. Lilja nimittäin elää vuotta 2050, jolloin suurin osa maapalloa, Helsinki mukaanlukien, on joutunut veden alle. Hänet on perheineen evakuoitu turvallisten aitojen taakse Jyväskylään, jossa hänellä on lämmin koti ja ruokaa, kaiken kaikkiaan asiat siis oikein hyvin. Hän on kuitenkin myös jääräpäinen ja naiivi, eikä epäile laisinkaan, etteikö pystyisi esimerkiksi pyöräilemään Jyväskylästä Helsinkiin etsimään äitiään, josta hänellä on vain 15 vuotta vanha valokuva, jossa äiti seisoo veljensä ja veljen vaimon kanssa talon edustalla Helsingissä.

Kaiken kaikkiaan Lilja on todella vaikeasti tykästyttävä henkilö. Hän on, kuten sanottu, jääräpäinen, naiivi ja melko röyhkeäkin, sekä perinjuurin itsekäs. Hän ei epäröi hetkeäkään haukkua kaikkia hiukan häntä pyöreämpiä henkilöitä läskeiksi, kuten aluksi vihaamaansa Manjua, josta yhtäkkiä kuin taikaiskusta tuleekin hänen paras ystävänsä. Lilja on myös realistinen hahmo siinä mielessä, ettei hän ole erityisen nätti eikä mitenkään muutenkaan erikoinen, ja hän tosiaan noudattaa uskollisesti hänelle annettuja, vaikkakin ärsyttäviä, luonteenpiirteitä. Kirjassa on paljon tapahtumia, mutta vähän juonta, sekä joitakin melko häiritseviä epäloogisuuksia.

Lutherin kuvaus tulvan valtaamasta Helsingistä oli hurmaava, erityisesti kun hän käytti maamerkkeinä juurikin korkeammalle kohoavia patsaita ja rakennuksia. Kiinalaisten ja intialaisten valtaama Helsinki - tai Halsingih, kuten he sitä kutsuvat - on aivan erilainen, kelluva kaupunki, johon kuuluu esimerkiksi kiinalainen tori, joka koostuu lähinnä veneistä. Hän on ottanut huomioon esimerkiksi jätteenkäsittelyongelmat ja liikkumisvaikeudet, ja tehnyt muutenkin Helsingistä ihan eri näköisen. Siltä osin kirja on siis oikein onnistunut, joskin veden uskomattoman nopea nousu kirjan loppupuolella vaivasi minua. Mistä se kaikki vesi oikein tuli?

Eniten kirjassa ihastuttivat pätkät, jotka oli kuvattu tulvan alle jääneiden ja niistä selviytyneiden eläinten näkökulmasta, esimerkiksi ahvenien. Ne ovat irrallisia tarinasta juu, mutta antavat mukavaa vaihtelua Liljan ainaiseen kitinään, ja tuovat myös perspektiiviä tarinaan. Kaikkia ei tulva haittaa, ei varsinkaan niitä ahvenia.

Jostain syystä Kodittomien kaupunki tökki ja pahasti. En tiedä oliko syy omissa muuttohässäkän aiheuttamissa uupumuksen tunteissani vaiko täpötäyteen ahdetuissa sivuissa, mutta tämän lukemiseen upposi reilusti enemmän aikaa kuin olisin osannut odottaa. Ärsyttävintä tässä olivat ehdottomasti takapajuisina juoppoina kuvatut suomalaiset, jotka eivät tehneet kirjassa muuta kuin ryyppäsivät, haisivat pahalta ja aiheuttivat pahennusta uudisasukkaiden keskuudessa, jotka selvästi olivat kehittyneempiä ja älykkäämpiä kuin sivistysvaltiossa ikänsä asuneet ihmiset, jotka eivät tragedian kohdatessaan osanneet kuin tarttua pulloon.