4. tammikuuta 2017
Blogistanian kirjallisuuspalkinnot 2016
Vuosi 2017 on kaikenkaikkiaan kirjojen ja kirjallisuuden ystäville ihmeellinen. Lukevalla peikolla on kunnia olla toista kertaa emännöimässä Blogistanian Kuopusta. Muiden kategorioiden emäntäblogeihin löytyvät linkit kunkin kategorian kohdalta. Voittajat julkistetaan 28.1.2016.
Blogistanian kirjallisuuspalkinnot 2016
Kirjabloggaajat äänestävät vuoden 2016 parhaista kirjoista neljässä eri kategoriassa.
Kategoriat ovat:
Blogistanian Finlandia
Blogistanian Globalia
Blogistanian Kuopus
Blogistanian Tieto
Bloggaajat julkaisevat antamansa äänet blogeissaan perjantaina 27.1.2017 klo 10.00. Tulokset julkaistaan emäntäblogeissa lauantaina 28.1.2017 klo 10.00.
Blogistanian Finlandia 2016
Blogistanian Finlandia 2016 -palkinto nostaa esille bloggaajien arvostamia kotimaisia kirjoja. Äänestys koskee vuonna 2016 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novellikokoelmia ja runokokoelmia sekä sarjakuvia.
Äänestys järjestetään kuudetta kertaa. Aiemmin on palkittu Laura LindstedtinOneiron (Teos 2016) Anni Kytömäen Kultarinta (Gummerus 2014), Pauliina Rauhalan Taivaslaulu (Gummerus 2013), Aki Ollikaisen Nälkävuosi (Siltala 2012) ja Katja Ketun Kätilö (WSOY 2011). Finlandiaa emännöi Lukutoukan kulttuuriblogi.
Blogistanian Globalia 2016
Blogistanian Globalia 2016 -palkinto nostaa esille bloggaajien arvostamia käännöskirjoja. Äänestys koskee vuonna 2016 Suomessa julkaistua, suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä, alun perin ulkomailla ilmestynyttä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia.
Äänestys järjestetään kuudetta kertaa. Aiemmin on palkittu John Williamsin Stoner (2015 Bazar, suom. Ilkka Rekiaro) Kate Atkinsonin Elämä elämältä (Schildts & Söderströms 2014, suom. Kaisa Kattelus), Haruki Murakamin 1Q84 (Tammi 2013, suom. Aleksi Milonoff), Gaute Heivollin Etten palaisi tuhkaksi (WSOY 2012, suom. Päivi Kivelä) ja Sarah Watersin Vieras kartanossa (Tammi 2011, suom. Helene Bützow). Globaliaa emännöi Yöpöydän kirjat -blogi.
Blogistanian Kuopus 2016
Blogistanian Kuopus 2016 -palkinto nostaa esille bloggaajien arvostamia lasten- ja nuortenkirjoja. Äänestys koskee vuonna 2016 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä sekä näille kielille käännettyä lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Ehdolle voi asettaa kustantajien lasten- ja nuortenkirjoiksi määrittelemiä teoksia: romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia. Lasten tietokirjoista äänestetään Blogistanian Tieto -kategoriassa.
Äänestys järjestetään viidettä kertaa. Aiemmin on palkittu Siiri EnorannanSurunhauras, lasinterävä (WSOY 2015), Jenna Kosteen (Kostet) Lautturi (Robustos 2014), Aino ja Ville Tietäväisen Vain pahaa unta (WSOY 2013) ja Annukka SalamanKäärmeenlumooja (WSOY 2012). Blogistanian Kuopusta emännöi Notko, se lukeva peikko -blogi.
Blogistanian Tieto 2016
Blogistanian Tieto 2016 -palkinto nostaa esille kirjabloggaajien arvostamia tietokirjoja. Äänestys koskee kotimaisia vuonna 2016 julkaistuja tietokirjoja sekä vuonna 2016 suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä tietokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa tietokirjallisuuden lisäksi myös esseekirjallisuutta, elämäkertoja, asiaproosaa, pamfletteja ja erilaisia oppaita. Myös lasten tietokirjoista äänestetään tässä kategoriassa.
Äänestys järjestetään neljättä kertaa. Aiemmin on palkittu Bea Uusman Naparetki – Minun rakkaustarinani (Like 2015, suom. Petri Stenman) Minna Maijalan Herkkä, hellä, hehkuvainen – Minna Canth (Otava 2014) sekä Tuula Karjalaisen Tove Jansson – Tee työtä ja rakasta (Tammi 2011). Blogistanian Tietoa emännöi Kirjakaapin kummitus -blogi.
Osallistumisohjeet
Ehdolle asettamisen edellytys on, että bloggaaja on lukenut nimeämänsä teokset ja kirjoittanut niistä blogiinsa. Ehdokaslistan kirjat on linkitettävä niiden blogiarvioihin.
Osallistuja julkaisee listan blogissaan perjantaina 27.1.2017 klo 10.00 ja käy linkittämässä listansa emäntäblogin ääntenkeräyspostauksen kommenttikenttään. Ääntenkeräyspostaukset julkaistaan kussakin emäntäblogissa viikkoa ennen itse äänestystä (20.1.2017). Halutessaan bloggaaja voi ajastaa listan julkaistavaksi etukäteen. Ajastaminen riippuu blogialustan asetuksista. Myöhästyneitä listoja ei huomioida eikä listaa saa julkaista etukäteen. Etukäteen ajastetusta listasta voi ilmoittaa emäntäblogin ääntenkeräyspostauksen kommenttikentässä etukäteen sitten, kun lista on ajastettu julkaistavaksi.
Bloggaaja voi muodostaa listan kaikkiin kategorioihin tai yhteen tai useampaan kategoriaan. Ääntenlaskennan sujumisen vuoksi äänestäjän tulee jättää kommentti jokaisen äänestämänsä kategorian emäntäblogiin.
Pisteytys
Bloggaaja muodostaa paremmuusjärjestyksessä vuoden kolmen parhaan teoksen listan, johon merkitsee pisteet ja linkin arvioon. Paras kirja saa kolme (3) pistettä, seuraava kirja kaksi (2) pistettä ja sitä seuraava yhden (1) pisteen. Ääntenlaskennan vuoksi on tärkeää, että pisteet merkitään teoskohtaisesti. Pelkkä listaus yhdestä kolmeen ei riitä, koska listan paremmuusjärjestyksen voi tulkita olevan nouseva tai laskeva.
Mikäli bloggaaja haluaa asettaa ehdolle vain kaksi kirjaa, menee pisteytys seuraavasti: parempi kirja saa kolme (3) pistettä, seuraava kirja kaksi (2) pistettä. Jos bloggaaja asettaa ehdolle vain yhden kirjan, saa se kolme (3) pistettä.
Äänestyksen voittaja on teos, joka saa eniten pisteitä. Mikäli kaksi tai useampi kirja on kärjessä samoilla pisteillä, ratkaistaan voittaja vertaamalla bloggareiden kirjoille antamia sijoituksia. Tasatilanteessa voittaa siis kirja, jolla on eniten ykkössijoituksia. Tarvittaessa verrataan myös kakkossijoituksia. Jos voittaja ei tälläkään keinolla ratkea, arpa määrää voittajan.
Järjestelyt
Blogistanian kirjallisuuspalkintoja organisoivat kotimaiset kirjabloggaajat. Äänestys on epäkaupallinen ja järjestetään vapaaehtoisvoimin. Kirjallisuuspalkinnon voittajille myönnetään tunnustuksena kunniakirja. Voittajakirjailijoille järjestetään mahdollisuuksien mukaan kukitus.
Palkinnon järjestely- ja tiedotustoiminnasta tai ensi vuoden äänestysemännyydestä kiinnostuneet kirjabloggaajat voivat ilmaista osallistumishalukkuutensa lähettämällä viestin Facebookin Kotimaiset kirjablogit -ryhmän postilaatikkoon.
Kuura - Elina Pitkäkangas
Myllylahti
2016
ISBN 978-952-202-709-2
355 s.
☆☆☆☆
Arvostelukappale
Kuuran huikea kansitaide lumosi minut ensisilmäyksellä selaillessani Myllylahden katalogista nuortenkirjoja. En ole koskaan ollut mikään suunnaton ihmissusimyyttien fanittaja, mutta työn puolesta joskus tulee astuttua myös oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Erityisesti kirjasta kiinnostuin siinä vaiheessa, kun olin jo hetken makuuttanut sitä kirjahyllyssäni, ja töissä nuoret alkoivat kysellä kirjan ja sen tulevan jatko-osan perään. "Onks teillä Kuuraa?" "Tiiätsä sen Pitkäkankaan kirjan, mikäsenniminytoli, koska siihen tulee jatkoo?" Tämmöisistä kirjastotädille esitetyistä kysymyksistä tietää, että kirjasta on tykätty.
Elina Pitkäkankaan esikoisteos sijoittuu Turun läheisyyteen, Kuurankeron muurein suojattuun kaupunkiin. Ihmiskunta on päättänyt, että on parempi elää hiukan vankina kuin alituisesti hukkien hyökkäysten kohteena. Kirjan päähenkilöt ovat ystävykset Inka ja Aaron, jotka ovat tunteneet toisensa päiväkoti-ikäisistä saakka. Inka on tyyppinä hyvin suora, itsekäs ja vähintäänkin oman arvonsa tunteva. Aaron sen sijaan ei oikein löydä paikkaansa maailmassa, ja paikkaa tätä tunnetta pyörittelemällä neitosia minkä ehtii. Kirjan alussa Inkan pikkuveli Tuukka - tai Duke, kuten häntä kutsutaan - putoaa Kuurankeroa ympäröivältä muurilta ja joutuu sairaalaan, jossa hän myöhemmin vaipuu koomaan. Inka päättää pelastaa Tuukan, hinnalla millä hyvänsä. Samaan aikaan taustalla häilyy jatkuvasti hukkaterrorin mahdollisuus sekä ihmissusien metsästämiseen erikoistunut järjestö nimeltä Jahti.
Pidin todella paljon Pitkäkankaan rakentamasta maailmasta. Hän on todella hyvä rakentamaan tunnelmaa ja hahmojen välisiä jännitteitä. Hän ei kaunopuheista ketään, vaan hahmojen käyttämä kieli on hyvin uskottavaa ja tuntuu luontevalta. Ehkä vähän liiankin, sillä huomasin ärsyyntyväni jatkuvasta kiroilemisesta. Ainoita epäuskottavia hahmoja kirjassa olivat kenties kaikki aikuiset, jotka tuntuivat juuttuneen jonnekin teini-iän sakeisiin metsiin hortoilemaan. Onneksi heitä kirjassa esiintyy vähemmän ja harvemmin, sillä keskiössä ovat Inkan ja Aaronin kaveripiirit, jotka puolestaan tuntuivat todella aidoilta. Inka ja Aaron ovat molemmat henkilöinä sellaisia, että minun oli hankalaa tuntea sympatiaa heitä kohtaan, mutta se lienee ollut kirjailijan tarkoituskin.
Mikä kirjassa kuitenkin kaikkein eniten jäi mieleen ja yllätti, oli Pitkäkankaan rakentama juoni. Kirjaan, jonka takakannessa puhutaan romantiikasta ja ihmissusista, suhtautuu väkisinkin tietynlaisin ennakko-odotuksin, mutta Pitkäkangas pitää huolen siitä, että kaikki ennakko-olettamukset joutuvat roskiin ja pian. Kuura sai minut kohottelemaan kulmiani useammassakin kohtaa, mutta pääasiassa juuri siksi, että kirjan juoni tekeekin äkkikäännöksen suuntaan, jota en laisinkaan osannut odottaa. Bravo, Elina, jään odottelemaan jatko-osaa tuolini reunalle!
Kuura olkoot myös Helmet-lukuhaasteen ensimmäinen kirja, eli 1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis.
2016
ISBN 978-952-202-709-2
355 s.
☆☆☆☆
Arvostelukappale
Kuuran huikea kansitaide lumosi minut ensisilmäyksellä selaillessani Myllylahden katalogista nuortenkirjoja. En ole koskaan ollut mikään suunnaton ihmissusimyyttien fanittaja, mutta työn puolesta joskus tulee astuttua myös oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Erityisesti kirjasta kiinnostuin siinä vaiheessa, kun olin jo hetken makuuttanut sitä kirjahyllyssäni, ja töissä nuoret alkoivat kysellä kirjan ja sen tulevan jatko-osan perään. "Onks teillä Kuuraa?" "Tiiätsä sen Pitkäkankaan kirjan, mikäsenniminytoli, koska siihen tulee jatkoo?" Tämmöisistä kirjastotädille esitetyistä kysymyksistä tietää, että kirjasta on tykätty.
Elina Pitkäkankaan esikoisteos sijoittuu Turun läheisyyteen, Kuurankeron muurein suojattuun kaupunkiin. Ihmiskunta on päättänyt, että on parempi elää hiukan vankina kuin alituisesti hukkien hyökkäysten kohteena. Kirjan päähenkilöt ovat ystävykset Inka ja Aaron, jotka ovat tunteneet toisensa päiväkoti-ikäisistä saakka. Inka on tyyppinä hyvin suora, itsekäs ja vähintäänkin oman arvonsa tunteva. Aaron sen sijaan ei oikein löydä paikkaansa maailmassa, ja paikkaa tätä tunnetta pyörittelemällä neitosia minkä ehtii. Kirjan alussa Inkan pikkuveli Tuukka - tai Duke, kuten häntä kutsutaan - putoaa Kuurankeroa ympäröivältä muurilta ja joutuu sairaalaan, jossa hän myöhemmin vaipuu koomaan. Inka päättää pelastaa Tuukan, hinnalla millä hyvänsä. Samaan aikaan taustalla häilyy jatkuvasti hukkaterrorin mahdollisuus sekä ihmissusien metsästämiseen erikoistunut järjestö nimeltä Jahti.
Pidin todella paljon Pitkäkankaan rakentamasta maailmasta. Hän on todella hyvä rakentamaan tunnelmaa ja hahmojen välisiä jännitteitä. Hän ei kaunopuheista ketään, vaan hahmojen käyttämä kieli on hyvin uskottavaa ja tuntuu luontevalta. Ehkä vähän liiankin, sillä huomasin ärsyyntyväni jatkuvasta kiroilemisesta. Ainoita epäuskottavia hahmoja kirjassa olivat kenties kaikki aikuiset, jotka tuntuivat juuttuneen jonnekin teini-iän sakeisiin metsiin hortoilemaan. Onneksi heitä kirjassa esiintyy vähemmän ja harvemmin, sillä keskiössä ovat Inkan ja Aaronin kaveripiirit, jotka puolestaan tuntuivat todella aidoilta. Inka ja Aaron ovat molemmat henkilöinä sellaisia, että minun oli hankalaa tuntea sympatiaa heitä kohtaan, mutta se lienee ollut kirjailijan tarkoituskin.
Mikä kirjassa kuitenkin kaikkein eniten jäi mieleen ja yllätti, oli Pitkäkankaan rakentama juoni. Kirjaan, jonka takakannessa puhutaan romantiikasta ja ihmissusista, suhtautuu väkisinkin tietynlaisin ennakko-odotuksin, mutta Pitkäkangas pitää huolen siitä, että kaikki ennakko-olettamukset joutuvat roskiin ja pian. Kuura sai minut kohottelemaan kulmiani useammassakin kohtaa, mutta pääasiassa juuri siksi, että kirjan juoni tekeekin äkkikäännöksen suuntaan, jota en laisinkaan osannut odottaa. Bravo, Elina, jään odottelemaan jatko-osaa tuolini reunalle!
Kuura olkoot myös Helmet-lukuhaasteen ensimmäinen kirja, eli 1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis.
25. joulukuuta 2016
Emman salainen toive - Mari Kujanpää
![]() |
Kansi: Tiia Javanainen |
2016
ISBN 978-951-1-29494-8
189 s.
☆☆☆☆
Kirjasto
Mari Kujanpää valitsi jälleen lastenkirjalle aiheen, jonka käsitteleminen ei todellakaan ole helppoa. Minä ja Muro käsitteli laiminlyömistä, koulukiusaamista ja lapsen yksinäisyyttä, Emman salainen toive menee taasen askeleen pidemmälle. Emman äiti on narkomaani ja Emman koko elämä rakentuu tavalla tai toisella äidin sekoilujen ympärille.
Kirja alkaa siitä, kun Emman mummolan naapuriin muuttaa uusi perhe. Harmajilla on kaksi tytärtä, äiti ja isä, ja kaikki niin täydellistä ja normaalia kuin vain voi. Emma puolestaan on muuttanut vastikään ukin ja mummin luo, sillä sosiaalitoimen mielestä Emma ei voi asua enää äitinsä luona. Emma on ollut jo pidempään sosiaalitoimen kanssa tästä asiasta samaa mieltä, mutta avun hakeminen on ollut pienelle lapselle työn ja tuskan takana. Riipaisevaa oli sekin, etteivät mummi ja ukki olleet aikaisemmin edes tienneet heillä olevan muita lapsenlapsia kuin Laura-tädin kaksi tyttöä.
Kirja on kuvattu Emman silmien läpi, joten lukijalle käyvät selviksi hänen epävarmuutensa ja pelkonsa. Emma on jo 12-vuotias, mutta kastelee edelleen öisin sänkynsä, ja kärsii sosiaalisten tilanteiden pelosta. On hankala keksiä sanottavaa eikä Emma halua joutua hankaliin sosiaalisiin tilanteisiin, varsinkaan yksin, joten on hyvä, että mummi ja ukki ovat Emman tukena.
Kujanpään kirjassa mahtavaa on sekin, ettei Emma heti löydä onnea Harmajan tytöistäkään. Pidin todella siitä, että Kujanpää ei kirjassaan ota mitään oikoteitä, vaan asioita käsitellään suhteellisen realistisesti. Asiat eivät vain maagisesti käänny parhain päin, vaikka totta kai Emma niin toivoo. Emman on opittava asiat kantapään kautta, mutta onneksi apuun saapuu myös äiti-Harmaja, joka onnistuneella kirjavinkillä saa Emman näkemään asiat hiukan uudesta kulmasta.
Pidin tästä kirjasta paljon, aivan kuten pidin Minä ja Murostakin. Kujanpää osaa tosiaan käsitellä asioita lapsen näkökulmasta, mutta kärsivällisesti ja kuitenkin tarpeeksi ytimekkäästi. Kujanpään molemmissa kirjoissa loistaa poissaolollaan myös holhoava asenne, joka usein tämän kaltaisiin kirjoihin hiipii. Kirjassa käsitellään vaikeaa aihetta, mutta on lukijan tehtävä käsitellä asia omassa päässään haluamallaan tavalla. On myös hyvä, että kirjassa ei vältellä aikuisten ennakkoluuloja tai kierrellä asioita, vaan Emmakin törmää useampaan otteeseen tilanteisiin, joissa aikuisetkaan eivät osaa olla ihan niin tahdikkaita, kuin heidän kenties voisi olettaa olevan.
24. joulukuuta 2016
Ten Thousand Skies Above You - Claudia Gray
![]() |
Kansi: Craig Shields & Sarah Creech |
2015
ISBN 978-0-06-227899-9
426 s.
☆☆☆☆☆
Oma
A Thousand Pieces of You
Claudia Grayn Firebird-sarjan ensimmäinen osa osui juuri sellaiseen kohtaan, jossa kaipasin hiukan epätoivoista, täysin päätöntä romantiikkaa. Sotketaan mukaan hiukan ulottuvuuksien välistä matkustelua ja mielikuvituksellisia, uusia paikkoja, olin ihan myyty. Ennakkotilasin myös tämän toisen osan, mutta sitten jouduinkin elämäni pahimpaan lukujumiin, ja Claudia Gray (kaikkien muiden muassa) joutui jäämään hyllyyn odottelemaan.
No, nyt sain viimein kirjan luetuksi. Itseasiassa luin siitä ensin hieman, ja sitten kuuntelin loput äänikirjana. Audiblen äänikirjan lukee Tavia Gilbert, joka on ilmiömäinen lukija. Hänen äänensä taipuu hyvin eri henkilöiden ääniksi, joten hyvinkin dialogipainotteisia kohtia oli helppo seurata, vaikkei puhujaa erikseen aina mainittukaan. Joka tapauksessa kulutin viime sunnuntain kuuntelemalla kahdeksan tuntia äänikirjaa sängyssä maaten - enkä edes kertaakaan nukahtanut!
Sarjan toisessa osassa Marguerite saa tietää, että julma Triad-korporaatio on hajottanut hänen rakkaan Paulinsa sielun neljään osaan ja lähettänyt nämä palaset ympäri eri ulottuvuuksia. Margueriten on tehtävä, mitä Triad haluaa saadakseen Paulin takaisin, eikä hinta ole ihan mitätön. Margueriten on petettävä vanhempiensa luottamus useassa eri ulottuvuudessa, ennen kuin Triad kertoo hänelle, minne he ovat kätkeneet Paulin sielun viimeisen osan. Matkalla Marguerite saa huomata, ettei kukaan ihminen ole läpeensä hyvä ja kiltti, ei edes Paul. Margueriten mukana matkalla kulkee Theo, ja kaksikko päätyy joihinkin, köh, yllättäviin tilanteisiin hyppiessään ulottuvuudesta toiseen.
Grayn tyyli kirjoittaa pysyy edelleen tiiviinä ja toiminnantäyteisenä. Jotkin kirjan käänteistä tulivat kieltämättä vähän puun takaa ja olivat ehkä vähän hämäriäkin, mutta lopulta kaikki kyllä käy enemmän tai vähemmän järkeen. Luen juuri parhaillaan sarjan kolmatta ja viimeistä osaa, enkä voi juuri muuta sanoa, kuin että tämän sarjan pääpahis on kenties raivostuttavin pahis, johon olen koskaan ikinä missään milloinkaan törmännyt. Ärrh.
Paul sen sijaan... <3
23. joulukuuta 2016
Kuin surmaisi satakielen - Harper Lee
![]() |
Kansi: Jenni Noponen |
Gummerus
2009 (alkup. 1960)
Suom. Maija Westerlund
ISBN 978-951-24-0575-6
408 s.
☆☆☆☆
Oma
Muistan aloittaneeni tämän kirjan lukemisen ensimmäisen kerran vuonna 2011, jolloin joku keravalaisen pikkulehden toimittaja kysyi minulta, mitä olin juuri silloin lukemassa. Myöhemmin huomasin hänen kääntäneen Harper Leen nimen Lee Harperiksi. Kirja jäi tuolloin ja monen monituiset kerrat sen jälkeenkin kesken, mutta nyt sain sen vihdoin luetuksi. Liekö Maija Westerlundin suomennos tai pokkarin lörpsyvät sivut syynä, mutta huomasin uppoutuvani ensimmäistä kertaa puolta tuntia pidemmäksi aikaa lukemiseen. Mitään syvällisempää analyysiä en tästä nyt kirjoita ja muistattehan, että plagiointi on rikos. ;)
Klassikoksi tämä kirja oli yllättävän mielenkiintoinen. Päähenkilö on 8-vuotias Scout, joka asuu isänsä Atticuksen ja isoveljensä Jemin kanssa Maycombissa, Alabamassa. Eletään 1930-lukua, aikaa, jolloin mustat ja valkoiset eivät todellakaan olleet samanarvoisia keskenään. Pikkukylän elämää järkyttää tapaus, jossa mustaa nuorta miestä syytetään valkoisen naisen raiskaamisesta. Atticus saa jutun käsiteltäväkseen ja hänen tehtävänsä on saada kylän ihmiset uskomaan mustan miehen syyttömyyteen. Helpommin sanottu kuin tehty.
Koin kirjan ajoittain todella turhauttavaksi. Pyrin pitämään mielessä ajan, johon kirja sijoittuu, sekä ajan, jolloin se on kirjoitettu, mutta siitäkin huolimatta kirjassa käytetty kieli ja huumori särähtivät pahan kerran korvaan. Niin kai on tarkoituskin, mutta joku herkkähipiäisempi olisi saattanut jättää tämän lukematta. Olen viimeaikoina keskustellut paljonkin naisasiasta ja rasismista erinäisten ystävieni kanssa, ja täytyy sanoa, että siinäpä kaksi asiaa, jotka jakavat porukkaa. Pidän siitä, että saan kuulla hyvin suoria mielipiteitä, jotka joskus poikkeavat hyvinkin paljon omistani. Tähän asiaan sen enempää uppoutumatta haluan kuitenkin sanoa, että Kuin surmaisi satakielen todella herättää pohtimaan omaa moraalikäsitystään.
Kirjan henkilöt, erityisesti Scout ja Atticus, ovat loistavan erilaisia ympäröivästä maailmastaan. Kirjassa sivutaan natsi-Saksan tapahtumia, etelävaltioiden rasismia ja muita yhteiskunnan epäkohtia, mutta kun asiat esitetään kahdeksanvuotiaan lapsen silmien kautta, ne saavat aikalailla uudenlaisen perspektiivin. Yksi mieleenpainuvimmista kohdista kirjassa on, kun Scout kyseenalaistaa opettajansa kaksinaismoralismin. Opettajan mielestä on väärin vihata ja vainota juutalaisia, ovathan he uskovaisia, mutta samalla on ihan oikein syrjiä mustia. Scout ei tätä ymmärrä ja yrittää kääriä pienen lapsenmielensä asian ympärille.
Kaikenkaikkiaan kyseessä on siis epäilemättä klassikkoasemansa ansainnut, mutta sellaiseksi yllättävän helposti lähestyttävä teos, joka saa miettimään asioita uudelta kantilta. Lisäksi Gummerukselle iso kiitos lörpsyvästä pehmeäkantisesta. Näitä Suomen markkinoille lisää, kiitos!
6. joulukuuta 2016
Vuosi 2017 ja mitä se tuo tullessaan
Huh mikä vuosi, eikä se ole vielä edes ohi!
Hyvää 99-vuotispäivää, Suomi! Täällä meillä on -9 astetta pakkasta, ei juurikaan lunta. Sisällä on lämmin ja tuoksuu kahvilta. <3
Olen viettänyt tämän vuoden kärsien masennuksesta ja uupumuksesta. Vuosi ei ole ollut helppo, etenkään, kun totaalinen uupumus vei kyvyn keskittyä ja sitä myötä kyvyn lukea. Lukeminen on peikolle henkireikä, joten voinette kuvitella, kuinka hankalaa esimerkiksi stressin purkaminen on ollut, kun kaikkein paras keino siihen on ryövätty.
Niille, jotka seuraavat lukevaa peikkoa Facebookissa, tämä ei tule yllätyksenä, mutta päätin, että ensi vuonna lukisin vain ja ainoastaan Goodreadsin Best Books of 2016 -voittajat. Tekemistä siinäkin on, sillä kategorioita on 20.
Harmikseni huomasin tänään voittajia katsellessani, että fantasia-kategorian voitto meni J. K. Rowlingin nimellä myydylle Harry Potter ja kirottu lapsi -näytelmäkäsikirjoitukselle. Rakastin nuorena Harry Pottereita ylitse kaiken. Kirjoja tuli seitsemän ja muutama kirja oheen, mutta nyt koko sarjasta on mennyt maku. Uutta kirjaa puskee jatkuvasti ja kirjastossa kun työskentelen, käsieni alta kulkee ihan jatkuvasti miltei identtisiä leffaoppaita ja ties mitä "tietokirjoja", joiden ainoa tarkoitus on kääriä mahdollisimman paljon rahaa. Tällainen meininki ei maistu peikon suussa hyvältä, joten niinpä jätä tuon Kirotun lapsen lukematta ja luen sen sijaan kaikki muut fantasia-kategorian Top 10 -listalle päässeet. Siitäs saatte, Rowling ja kumppanit.
Lopullinen lukulista on siis seuraavanlainen (linkit johtavat kirjojen Goodreads-sivuille):
Fiktio: Liane Moriarty - Truly Madly Guilty
Mysteeri & trilleri: Stephen King - Mr. Mercedes (voittaja oli sarjan 3. osa, End of Watch)
Historiallinen: Colson Whitehead - The Underground Railroad
Fantasia, top 10 (muut kuin ensimmäiseksi sijoittunut):
V. E. Schwab - A Gathering of Shadows - Luettu! ☆☆☆☆☆
Brandon Sanderson - The Final Empire (voittaja oli sarjan 6. osa, The Bands of Mourning)
Karen Marie Moning - Darkfever (voittaja oli sarjan 8. osa, Feverborn)
Patricia Briggs - Moon Called (voittaja oli sarjan 9. osa, Fire Touched)
Charlie Jane Anders - All the Birds in the Sky
Ilona Andrews - Magic Bites (voittaja oli sarjan 9. osa, Magic Binds)
Amy Harmon - The Bird and the Sword
Anne Bishop - Written in Red (voittaja oli sarjan 4. osa, Marked in Flesh)
Darynda Jones - First Grave on the Right (voittaja oli sarjan 10. osa, The Curse of Tenth Grave)
Romantiikka: Colleen Hoover - It Ends With Us
Sci-fi: Pierce Brown - Red Rising (voittaja oli sarjan 3. osa, Morning Star)
Kauhu: Joe Hill - The Fireman
Huumori: Amy Schumer - The Girl with the Lower Back Tattoo
Tieto: Lin-Manuel Miranda, Jeremy McCarter - Hamilton: The Revolution
Muistelma & omaelämäkerta: Paul Kalanithi - When Breath Becomes Air
Historia & elämäkerta: William Shatner - Leonard: My Fifty-Year Friendship with a Remarkable Man
Tiede & teknologia: Frans De Waal - Are We Smart Enough to Know How Smart Animals Are?
Ruoka & keittokirjat: Chrissy Teigen - Cravings: Recipes for All the Food You Want to Eat
Sarjakuvat: Sarah Andersen - Adulthood is a Myth
Runot: Amanda Lovelace - The Princess Saves Herself in this One
Goodreads-kirjailijan debyytti: Alwyn Hamilton - Rebel of the Sands
Nuorten aikuisten fiktio: Ruta Sepetys - Salt to the Sea
Nuorten aikuisten fantasia: Sarah J. Maas - A Court of Thorns and Roses (voittaja oli sarjan 2. osa, A Court of Mist and Fury)
Lastenkirjallisuus: Rick Riordan - The Hidden Oracle
Kuvakirja: Mo Willems - The Thank You Book
Tulen lukemaan näitä kiinnostavuusjärjestyksessä ja epäilemättä osa jää lukematta (esimerkiksi tuo äärettömän ruma kuvakirja), mutta se on ihan OK! Kaikkea ei voi, eikä tarvitse lukea. Hengitä, peikkoseni, hengitä.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Hyvää joulunalusaikaa!
Hyvää 99-vuotispäivää, Suomi! Täällä meillä on -9 astetta pakkasta, ei juurikaan lunta. Sisällä on lämmin ja tuoksuu kahvilta. <3
Olen viettänyt tämän vuoden kärsien masennuksesta ja uupumuksesta. Vuosi ei ole ollut helppo, etenkään, kun totaalinen uupumus vei kyvyn keskittyä ja sitä myötä kyvyn lukea. Lukeminen on peikolle henkireikä, joten voinette kuvitella, kuinka hankalaa esimerkiksi stressin purkaminen on ollut, kun kaikkein paras keino siihen on ryövätty.
Niille, jotka seuraavat lukevaa peikkoa Facebookissa, tämä ei tule yllätyksenä, mutta päätin, että ensi vuonna lukisin vain ja ainoastaan Goodreadsin Best Books of 2016 -voittajat. Tekemistä siinäkin on, sillä kategorioita on 20.
Harmikseni huomasin tänään voittajia katsellessani, että fantasia-kategorian voitto meni J. K. Rowlingin nimellä myydylle Harry Potter ja kirottu lapsi -näytelmäkäsikirjoitukselle. Rakastin nuorena Harry Pottereita ylitse kaiken. Kirjoja tuli seitsemän ja muutama kirja oheen, mutta nyt koko sarjasta on mennyt maku. Uutta kirjaa puskee jatkuvasti ja kirjastossa kun työskentelen, käsieni alta kulkee ihan jatkuvasti miltei identtisiä leffaoppaita ja ties mitä "tietokirjoja", joiden ainoa tarkoitus on kääriä mahdollisimman paljon rahaa. Tällainen meininki ei maistu peikon suussa hyvältä, joten niinpä jätä tuon Kirotun lapsen lukematta ja luen sen sijaan kaikki muut fantasia-kategorian Top 10 -listalle päässeet. Siitäs saatte, Rowling ja kumppanit.
Lopullinen lukulista on siis seuraavanlainen (linkit johtavat kirjojen Goodreads-sivuille):
Fiktio: Liane Moriarty - Truly Madly Guilty
Mysteeri & trilleri: Stephen King - Mr. Mercedes (voittaja oli sarjan 3. osa, End of Watch)
Historiallinen: Colson Whitehead - The Underground Railroad
Fantasia, top 10 (muut kuin ensimmäiseksi sijoittunut):
V. E. Schwab - A Gathering of Shadows - Luettu! ☆☆☆☆☆
Brandon Sanderson - The Final Empire (voittaja oli sarjan 6. osa, The Bands of Mourning)
Karen Marie Moning - Darkfever (voittaja oli sarjan 8. osa, Feverborn)
Patricia Briggs - Moon Called (voittaja oli sarjan 9. osa, Fire Touched)
Charlie Jane Anders - All the Birds in the Sky
Ilona Andrews - Magic Bites (voittaja oli sarjan 9. osa, Magic Binds)
Amy Harmon - The Bird and the Sword
Anne Bishop - Written in Red (voittaja oli sarjan 4. osa, Marked in Flesh)
Darynda Jones - First Grave on the Right (voittaja oli sarjan 10. osa, The Curse of Tenth Grave)
Romantiikka: Colleen Hoover - It Ends With Us
Sci-fi: Pierce Brown - Red Rising (voittaja oli sarjan 3. osa, Morning Star)
Kauhu: Joe Hill - The Fireman
Huumori: Amy Schumer - The Girl with the Lower Back Tattoo
Tieto: Lin-Manuel Miranda, Jeremy McCarter - Hamilton: The Revolution
Muistelma & omaelämäkerta: Paul Kalanithi - When Breath Becomes Air
Historia & elämäkerta: William Shatner - Leonard: My Fifty-Year Friendship with a Remarkable Man
Tiede & teknologia: Frans De Waal - Are We Smart Enough to Know How Smart Animals Are?
Ruoka & keittokirjat: Chrissy Teigen - Cravings: Recipes for All the Food You Want to Eat
Sarjakuvat: Sarah Andersen - Adulthood is a Myth
Runot: Amanda Lovelace - The Princess Saves Herself in this One
Goodreads-kirjailijan debyytti: Alwyn Hamilton - Rebel of the Sands
Nuorten aikuisten fiktio: Ruta Sepetys - Salt to the Sea
Nuorten aikuisten fantasia: Sarah J. Maas - A Court of Thorns and Roses (voittaja oli sarjan 2. osa, A Court of Mist and Fury)
Lastenkirjallisuus: Rick Riordan - The Hidden Oracle
Kuvakirja: Mo Willems - The Thank You Book
Tulen lukemaan näitä kiinnostavuusjärjestyksessä ja epäilemättä osa jää lukematta (esimerkiksi tuo äärettömän ruma kuvakirja), mutta se on ihan OK! Kaikkea ei voi, eikä tarvitse lukea. Hengitä, peikkoseni, hengitä.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Hyvää joulunalusaikaa!
25. marraskuuta 2016
JHT : Musta lammas - Mikko Aaltonen
![]() |
Kansi: Nana Simelius |
2016
ISBN 978-951-1-29117-6
461 s.
☆☆☆
Oma
Täytin marraskuun 15. 28-vuotta. Olin katsellut tämän kirjan mainoksia jo pitkään vähän sillä silmällä, mutten ollut kehdannut ostaa sitä (kirjojen hinta Suomessa, siitä on puhuttu jo moneen kertaan). Päätin kuitenkin synttäreideni kunniaksi hemmotella itseäni ja ostaa kovakantisen, kotimaisen uutuuskirjan, huolimatta siitä, ettei minulla oikeastaan ole varaa näihin kullanarvoisiin painettuihin kappaleisiin.
Eräs ystäväni joskus sanoi, ettei kenenkään pidä hävetä mitään musiikkia, jota kuuntelee. Musiikin kuuntelemisesta kuuluu tulla hyvä olla, eikä sillä ole väliä, kuka artisti sen hyvän olon tuottaa. Jos minulle olisi 13-vuotiaana sanottu, että tulen vielä joskus kuuntelemaan suomiräppiä, olisin varmasti nauranut ja kovaa. Edustin (ja edustan edelleen) niitä pitkätukkia ja hevareita, joita Jare niin kovin tykkää kirjassaan haukkua (olkoonkin, että esim. Jonne Aaron ja Apocalyptican pojat saavat kyllä tässä kirjassa rispektiä). En olisi uskonut, että ikinä hurahtaisin johonkin näin - ainakin päällisinpuolin - kertakaikkisen pöllöön.
Cheek artistina nousi tietoisuuteeni Timantit on ikuisia -biisillään ja Vain elämää -esiintymisellään. Sittemmin olen kuunnellut hänen musiikkiaan laajemminkin, ja huolimatta tietystä rap-musiikille ominaisesta lesoilusta ainakin joissakin biiseissä on sellaisia viestejä ja merkityksiä, jotka iskevät myös tämmöiselle melkein kolmikymppiselle tädille ihan kotiin. Esimerkiksi Niille joilla on paha olla muistuttaa hyvin siitä, että synkätkin ajat kestävät vain jonkin aikaa, ja sitten aurinko paistaa taas. Vihaajat vihaa opettaa ylpeyttä omasta tekemisestä. Negatiivista palautetta tulee aina, ihan sama mitä teet, mutta jos teet parhaasi niin saat olla ylpeä eikä anteeksi tarvitse pyydellä. Sellaista asennetta Suomeen kaivattaisiin enemmänkin.
Mitä tulee tähän elämäkertaan - miksi on ok kirjoittaa elämäkerta kolmekymppisenä, ei tämä vielä ole hei ohi? - olin yllättynyt monella tapaa. Kirjassa puhutaan ensisijaisesti Jaren urasta, työnteosta, mielisairaudesta (klikinsäästäjä: kaksisuuntainen mielialahäiriö) ja kavereista - niistä, jotka jollain tapaa kuuluvat rapmaailmaan. Olen aina kehunut tätä piirrettä kaikissa bändikerroissa ja muissa, eikä se tässäkään ollut huono. Ehkä jotenkin ajattelin, että tässä olisi puhuttu Jaren yksityiselämästä enemmänkin, sillä hän viittaa biiseissään tosi usein elämänsä tapahtumiin. Niihin ei kuitenkaan juuri puututa pääpiirteitä syvemmin. Mutta mikäli Jaren ura kiinnostaa, tässä se on koottuna ja tarkasti.
Rapin maailma on minulle todella vieras. En tunnistanut Jaren mainitsemista artisteista ketään (no okei, Kanye Westin, mutta hänetkin täysin ulkomusiikillisista syistä). Jaksoin kuitenkin lukea kirjan siitä huolimatta alusta loppuun, Vaikka julkisuudessa Cheekinä tunnettu miekkonen on ylpeä, kopea, ehkä vähän kusipäinenkin, yksityiselämän Jare on neuroottinen, työhönsä addiktoitunut, kovilla panoksilla jatkuvasti pelaava tyyppi, jolle mikään ei ole tullut ilmaiseksi. Jarea sen enempää puolustelematta, tämä kirja antaa ymmärtää, että hänkin on vain ihminen.
6. marraskuuta 2016
Gemina - Amy Kaufman & Jay Kristoff
Knopf
2016
ISBN 978-0-553-49915-5
659 s.
☆☆☆☆☆
Oma
Illuminae
Edellisestä blogikirjoituksesta alkaa olla jo niin kauan, että tässähän rupeaa ihan mietityttämään osaanko edes enää. Ihan hirmuisen iso kiitos kaikille teille, jotka ette ole kuitenkaan lukevaa peikkoa hyljänneet hiljaisuudesta huolimatta! Kenties jotkut teistä ovat seurailleet peikon Goodreads-tiliä ja huomanneet, että jonkin verran (sarjakuvien) lukemista on tänäkin vuonna tapahtunut, vaikkei se täällä blogin puolella juurikaan ole näkynyt.
Goodreadsin tilastojen mukaan olen lukenut tänä vuonna 69 kirjaa ja olen 100 kirjan vuositavoitteestani 15 kirjaa jäljessä. Tällaiset asiat eivät kuitenkaan juuri nyt ole minulle tärkeitä. Pian on uusi vuosi ja uudet tavoitteet, keskitytään sitten niihin. Pyrin edelleen siihen, että lukeminen olisi jälleen hauskaa ja nautinnollista, enkä edes mieti sitä, että suunnilleen puolen vuoden kuluttua pitäisi olla jo taas vinkkauskunnossa. En mieti sitä yhtään. En.
Sen sijaan olen keskittynyt lukemaan kirjoja, joista aidosti innostun. Jotka eivät edes kaukaa haise tippaakaan työlukemiselta. Illuminaen jatko-osa Gemina on juuri tällainen teos. Huolimatta statuksestaan, Gemina sijoittuu toiselle laidalle universumia, siinä on eri päähenkilöt ja täysin eri tapahtumapaikat kuin Illuminaessa. Gemina sijoittuu warp station Heimdallille. Heimdalin päällikön tytär Hanna Donnelly on valmistautumassa Terra dayn juhlintaan uskomattoman komean poikaystävänsä kanssa. Samaan aikaan toisaalla aluksella Nik Malikov kasvattaa setänsä kanssa hallusinogeenista limaa tuottavia alieneita, niin kuin huumekauppaa harjoittavilla House of Knivesin mafiosoilla on tapana.
Kaikki menee hetkessä pieleen, kun Nik pakotetaan salakuljettamaan alukseen kontti, josta kuoriutuu todella ikävä yllätys. Heimdalin sekä Illuminaesta tutun Hypatian kohtalo joutuu uhatuksi, sillä pian aluksessa riehuu karanneiden alieneiden lisäksi myös asein varustettuja erityisjoukkoja, joiden ainoa tehtävä on huolehtia siitä, että Heimdalin madonreika on tarpeeksi stabiili saattamaan matkaan lähestyvän drone-armeijan - henkilövahingoista viis.
Gemina ei ole laisinkaan niin trillerimäinen kuin Illuminae, mutta edelleenkin hyvin toiminnantäyteisellä otteella mennään. Taistelukohtauksia on runsaasti ja Gemina hyödyntää samanlaista mielikuvituksekasta ja leikkisää taittoa kuin Illuminaekin. Kirjaa saa välistä pyöritellä ihan tosissaan käsissään pystyäkseen lukemaan kaikki tekstit. Rakastin tätä kirjaa vähintään yhtä paljon kuin Illuminaeta, mutta kaikkein eniten haluan tietää, kuinka nämä kaksi tarinanhaaraa nivoutuvat lopulta yhteen. <3
2016
ISBN 978-0-553-49915-5
659 s.
☆☆☆☆☆
Oma
Illuminae
Edellisestä blogikirjoituksesta alkaa olla jo niin kauan, että tässähän rupeaa ihan mietityttämään osaanko edes enää. Ihan hirmuisen iso kiitos kaikille teille, jotka ette ole kuitenkaan lukevaa peikkoa hyljänneet hiljaisuudesta huolimatta! Kenties jotkut teistä ovat seurailleet peikon Goodreads-tiliä ja huomanneet, että jonkin verran (sarjakuvien) lukemista on tänäkin vuonna tapahtunut, vaikkei se täällä blogin puolella juurikaan ole näkynyt.
Goodreadsin tilastojen mukaan olen lukenut tänä vuonna 69 kirjaa ja olen 100 kirjan vuositavoitteestani 15 kirjaa jäljessä. Tällaiset asiat eivät kuitenkaan juuri nyt ole minulle tärkeitä. Pian on uusi vuosi ja uudet tavoitteet, keskitytään sitten niihin. Pyrin edelleen siihen, että lukeminen olisi jälleen hauskaa ja nautinnollista, enkä edes mieti sitä, että suunnilleen puolen vuoden kuluttua pitäisi olla jo taas vinkkauskunnossa. En mieti sitä yhtään. En.
Sen sijaan olen keskittynyt lukemaan kirjoja, joista aidosti innostun. Jotka eivät edes kaukaa haise tippaakaan työlukemiselta. Illuminaen jatko-osa Gemina on juuri tällainen teos. Huolimatta statuksestaan, Gemina sijoittuu toiselle laidalle universumia, siinä on eri päähenkilöt ja täysin eri tapahtumapaikat kuin Illuminaessa. Gemina sijoittuu warp station Heimdallille. Heimdalin päällikön tytär Hanna Donnelly on valmistautumassa Terra dayn juhlintaan uskomattoman komean poikaystävänsä kanssa. Samaan aikaan toisaalla aluksella Nik Malikov kasvattaa setänsä kanssa hallusinogeenista limaa tuottavia alieneita, niin kuin huumekauppaa harjoittavilla House of Knivesin mafiosoilla on tapana.
Kaikki menee hetkessä pieleen, kun Nik pakotetaan salakuljettamaan alukseen kontti, josta kuoriutuu todella ikävä yllätys. Heimdalin sekä Illuminaesta tutun Hypatian kohtalo joutuu uhatuksi, sillä pian aluksessa riehuu karanneiden alieneiden lisäksi myös asein varustettuja erityisjoukkoja, joiden ainoa tehtävä on huolehtia siitä, että Heimdalin madonreika on tarpeeksi stabiili saattamaan matkaan lähestyvän drone-armeijan - henkilövahingoista viis.
Gemina ei ole laisinkaan niin trillerimäinen kuin Illuminae, mutta edelleenkin hyvin toiminnantäyteisellä otteella mennään. Taistelukohtauksia on runsaasti ja Gemina hyödyntää samanlaista mielikuvituksekasta ja leikkisää taittoa kuin Illuminaekin. Kirjaa saa välistä pyöritellä ihan tosissaan käsissään pystyäkseen lukemaan kaikki tekstit. Rakastin tätä kirjaa vähintään yhtä paljon kuin Illuminaeta, mutta kaikkein eniten haluan tietää, kuinka nämä kaksi tarinanhaaraa nivoutuvat lopulta yhteen. <3
8. lokakuuta 2016
Voro - Janne Kukkonen
Like Kustannus
2016
ISBN 978-952-01-1319-3
280 s.
☆☆☆☆☆
Oma
Aloitin suunnilleen vuosi sitten projektin, jossa tavoitteena oli tutustua sarjakuvien nykytarjontaan paremmin. Kyseessä oli aineistolaji, josta en tiennyt juuri mitään (enkä voi väittää vieläkään olevani mikään asiantuntija, kunhan nyt tiedän nimeltä muutaman sarjan), ja työkaverini osoitti tämän puutteen aiheuttamat jäljet työssäni. Niinpä otin, ja päätin perehtyä asiaan hiukan paremmin, joskaan aika ei riitä syventävään sarjakuvatutkimukseen.
Tajusin kuitenkin, että kotimainen sarjakuva on jäänyt melko vähälle huomiolle kuluneen vuoden aikana. Oikeastaan ainoat kotimaiset sarjakuvat joita säännöllisen epäsäännöllisesti seuraan ovat Mummo ja J.P. Ahosen työt. Kun siis huomasin tämän varsin herkullisen näköisen sarjakuva-albumin internetin aalloilta, päätin oitis tilata sen omaksi (huomaatteko, yritän edelleen kantaa korteni kekoon Suomen kuolevan kirja-alan puolesta). Albumin saatuani nielaisin sen yhdeltä istumalta ja tässä sitä nyt ollaan, Goodreadsin mukaan kaksi kuukautta myöhemmin, kirjoittamassa arviota. Ai miten niin muka tässä olisi nyt parantamisen varaa ja kunnolla?
Lilja haaveilee mestarivarkaan urasta, mutta hänen maailmansa on häntä vastaan. Hän on pieni, mutta ketterä tyttönen, jota kiltamestari kertakaikkiaan halveksuu koko sydämellään. Liljaan uskoo oikeastaan vain hänen oppi-isänsä, muttei vanhalla kääkällä ole oikein vaikutusvaltaa auttaa Liljaa urallaan eteenpäin. Niinpä Lilja päättää ottaa kohtalonsa omiin käsiinsä, ja muutaman mutkan kautta Lilja päätyy kolmen kuninkaan aarteen jäljille.
Kukkosen sarjakuva on joutuisaa, menevää, tilavaa. Hän kuvaa liikettä hyvin ja pitää tunnelman hyppysissään. Paikoin Liljan alkuvaiheet toivat mieleen klassikkopelin nimeltä Thief, jonka ihan ensimmäiset tehtävät ovat hyvin samankaltaisia kuin ne, jotka Lilja kohtaa. Mielleyhtymä oli kuitenkin (ainakin minulle itselleni) vain positiivinen ja kannusti lukemaan eteenpäin. Voroa lukiessa sai muutamassakin kohtaa pidätellä ihan hengitystään, kun Lilja oli niin hilkulla keikahtaa tai tipauttaa jotakin.
Juonensa puolesta Voro on loistava, joskin vähän turhan selvästi ensimmäinen osa. ~.n En kuitenkaan tästä mitenkään pahastunut, sillä Kukkosen tyyli ja tarinankerronta olivat niin loistavia, että tätä jäi janoamaan lisää. Mielellään ennemmin kuin myöhemmin, kiitos!
2016
ISBN 978-952-01-1319-3
280 s.
☆☆☆☆☆
Oma
Aloitin suunnilleen vuosi sitten projektin, jossa tavoitteena oli tutustua sarjakuvien nykytarjontaan paremmin. Kyseessä oli aineistolaji, josta en tiennyt juuri mitään (enkä voi väittää vieläkään olevani mikään asiantuntija, kunhan nyt tiedän nimeltä muutaman sarjan), ja työkaverini osoitti tämän puutteen aiheuttamat jäljet työssäni. Niinpä otin, ja päätin perehtyä asiaan hiukan paremmin, joskaan aika ei riitä syventävään sarjakuvatutkimukseen.
Tajusin kuitenkin, että kotimainen sarjakuva on jäänyt melko vähälle huomiolle kuluneen vuoden aikana. Oikeastaan ainoat kotimaiset sarjakuvat joita säännöllisen epäsäännöllisesti seuraan ovat Mummo ja J.P. Ahosen työt. Kun siis huomasin tämän varsin herkullisen näköisen sarjakuva-albumin internetin aalloilta, päätin oitis tilata sen omaksi (huomaatteko, yritän edelleen kantaa korteni kekoon Suomen kuolevan kirja-alan puolesta). Albumin saatuani nielaisin sen yhdeltä istumalta ja tässä sitä nyt ollaan, Goodreadsin mukaan kaksi kuukautta myöhemmin, kirjoittamassa arviota. Ai miten niin muka tässä olisi nyt parantamisen varaa ja kunnolla?
Lilja haaveilee mestarivarkaan urasta, mutta hänen maailmansa on häntä vastaan. Hän on pieni, mutta ketterä tyttönen, jota kiltamestari kertakaikkiaan halveksuu koko sydämellään. Liljaan uskoo oikeastaan vain hänen oppi-isänsä, muttei vanhalla kääkällä ole oikein vaikutusvaltaa auttaa Liljaa urallaan eteenpäin. Niinpä Lilja päättää ottaa kohtalonsa omiin käsiinsä, ja muutaman mutkan kautta Lilja päätyy kolmen kuninkaan aarteen jäljille.
Kukkosen sarjakuva on joutuisaa, menevää, tilavaa. Hän kuvaa liikettä hyvin ja pitää tunnelman hyppysissään. Paikoin Liljan alkuvaiheet toivat mieleen klassikkopelin nimeltä Thief, jonka ihan ensimmäiset tehtävät ovat hyvin samankaltaisia kuin ne, jotka Lilja kohtaa. Mielleyhtymä oli kuitenkin (ainakin minulle itselleni) vain positiivinen ja kannusti lukemaan eteenpäin. Voroa lukiessa sai muutamassakin kohtaa pidätellä ihan hengitystään, kun Lilja oli niin hilkulla keikahtaa tai tipauttaa jotakin.
Juonensa puolesta Voro on loistava, joskin vähän turhan selvästi ensimmäinen osa. ~.n En kuitenkaan tästä mitenkään pahastunut, sillä Kukkosen tyyli ja tarinankerronta olivat niin loistavia, että tätä jäi janoamaan lisää. Mielellään ennemmin kuin myöhemmin, kiitos!
14. elokuuta 2016
Jäälohikäärme - George R. R. Martin
Kirjava
2016 (Alkup. 2014)
Suom. Satu Hlinovsky
ISBN 978-952-5802-12-2
118 s.
☆☆☆☆
Kirjasto
Voisi kenties lievästi ilmaisten sanoa, että lukujumi jatkuu edelleen. Luen todella vähän, ja ne vähät mitä luen, eivät ole juuri inspiroineet kirjoittamaan postauksia. Tuntuu, ettei ole mitään sellaista sanottavaa, mitä joku ei jo olisi sanonut. Ei ole alkuperäisiä mielipiteitä, jotka eroaisivat jotenkin joukosta. Toistelen vain sanoja, joita olen nähnyt muiden käyttävän. Siinäpä kirjablogistin kriisi pähkinänkuoressa.
Syksy lähenee ja tänä vuonna kirjavinkkauskiintiöni hoitaa joku toinen, sillä en itse siihen hommaan vielä kykene. Minulla on vinot pinot kirjoja luettavana, mutta mikään niistä ei kutsu. Aloitan jonkun ja totean, ettei minua kiinnosta lukea taas kerran jotain sellaista, mitä olen jo lukenut tuhanteen kertaan aikaisemminkin. Anteeksi vain, mutta lyyrinen kieli ei pelasta perinpohjin tyhjiin kaluttua juonta.
No, päätin hetkeksi herätä sarjakuvista rakentamastani pesästä ja lukea jotain ns. "oikeaa", jota kehtaa vaikka vinkatakin. Martin on hyvä kirjailija, vahva tekijä. Olen lukenut Tulen ja jään laulusta kaksi ensimmäistä osaa (englanniksi), joten tiesin vähän, mitä odottaa. Jäälohikäärme on selvästikin nuoremmalle yleisölle tarkoitettu. Kirjassa on runsas kuvitus ja vain muutamia kokonaisia aukeamia tekstiä. Fantasiamaailmoista innostuneille, lukemista vasta aloitteleville tai jo jonkin verran osaaville, tässä on oikein loistava seikkailutarina. Sanottakoot nyt kuitenkin sen verran, että Martinille ominaiseen tyyliin kuolemaltakaan ei ihan onnistuta välttymään.
Päähenkilö on pikkuinen tyttö, Adara, joka on syntynyt keskellä kylmintä talvea. Hänen äitinsä menehtyi synnytyksessä ja Adaraa pääsi pakkanen puraisemaan niin, ettei kylmyys haittaa häntä kuten muita ihmisiä. Adara tutustuu jäälohikäärmeeseen, myyttiseen olentoon, joka ilmestyy taivaalle vain kaikkein tiukimpien pakkasten aikaan. Maailmassa soditaan, ja Adara perheineen uhkaa jäädä sodan - ja sodassa lentävien, tulta syöksevien mutta kylmänarkojen lohikäärmeiden - jalkoihin.
Ihan pienenpienille lapsille en tätä suosittelisi, mutta 3.-6. luokkalaisille kylläkin.
2016 (Alkup. 2014)
Suom. Satu Hlinovsky
ISBN 978-952-5802-12-2
118 s.
☆☆☆☆
Kirjasto
Voisi kenties lievästi ilmaisten sanoa, että lukujumi jatkuu edelleen. Luen todella vähän, ja ne vähät mitä luen, eivät ole juuri inspiroineet kirjoittamaan postauksia. Tuntuu, ettei ole mitään sellaista sanottavaa, mitä joku ei jo olisi sanonut. Ei ole alkuperäisiä mielipiteitä, jotka eroaisivat jotenkin joukosta. Toistelen vain sanoja, joita olen nähnyt muiden käyttävän. Siinäpä kirjablogistin kriisi pähkinänkuoressa.
Syksy lähenee ja tänä vuonna kirjavinkkauskiintiöni hoitaa joku toinen, sillä en itse siihen hommaan vielä kykene. Minulla on vinot pinot kirjoja luettavana, mutta mikään niistä ei kutsu. Aloitan jonkun ja totean, ettei minua kiinnosta lukea taas kerran jotain sellaista, mitä olen jo lukenut tuhanteen kertaan aikaisemminkin. Anteeksi vain, mutta lyyrinen kieli ei pelasta perinpohjin tyhjiin kaluttua juonta.
No, päätin hetkeksi herätä sarjakuvista rakentamastani pesästä ja lukea jotain ns. "oikeaa", jota kehtaa vaikka vinkatakin. Martin on hyvä kirjailija, vahva tekijä. Olen lukenut Tulen ja jään laulusta kaksi ensimmäistä osaa (englanniksi), joten tiesin vähän, mitä odottaa. Jäälohikäärme on selvästikin nuoremmalle yleisölle tarkoitettu. Kirjassa on runsas kuvitus ja vain muutamia kokonaisia aukeamia tekstiä. Fantasiamaailmoista innostuneille, lukemista vasta aloitteleville tai jo jonkin verran osaaville, tässä on oikein loistava seikkailutarina. Sanottakoot nyt kuitenkin sen verran, että Martinille ominaiseen tyyliin kuolemaltakaan ei ihan onnistuta välttymään.
Päähenkilö on pikkuinen tyttö, Adara, joka on syntynyt keskellä kylmintä talvea. Hänen äitinsä menehtyi synnytyksessä ja Adaraa pääsi pakkanen puraisemaan niin, ettei kylmyys haittaa häntä kuten muita ihmisiä. Adara tutustuu jäälohikäärmeeseen, myyttiseen olentoon, joka ilmestyy taivaalle vain kaikkein tiukimpien pakkasten aikaan. Maailmassa soditaan, ja Adara perheineen uhkaa jäädä sodan - ja sodassa lentävien, tulta syöksevien mutta kylmänarkojen lohikäärmeiden - jalkoihin.
Ihan pienenpienille lapsille en tätä suosittelisi, mutta 3.-6. luokkalaisille kylläkin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)