The Queen of Bright and Shiny Things - Ann Aguirre

Kansi: Anna Booth

Feiwel and Friends
2015
ISBN 978-1-250-04750-2
328 s.
☆☆
Oma

Tämä kirja oli listattu vastikään kauneimpien vuoden 2015 kansien joukkoon. Tästä nyt voidaan olla montaa mieltä, mutta ihan kiva kuitenkin. Kansi ainakin osaltaan liittyy kirjan sisältöön, toisin kuin usein käy. Tämä on myös pyörinyt monilla muilla listoilla, ja jos totaalisen keskitasoinen, vähän mitäänsanomaton high school -romanssi kiinnostaa niin tässäpä sitä nyt olisi tarjolla hiukan reilu kolmensadan sivun verran.

The Queen of Bright and Shiny Things kertoo Sagesta, joka asuu tätinsä luona nyt kolmatta vuotta. Sage on ottanut asiakseen piristää jokaisena päivänä yhden high schoolin kanssa kamppailevan kanssaoppilaan elämää jättämällä tämän lokeron oveen vaaleanpunaisen post-it -lapun, johon hän kirjoittaa jotakin hyvää kyseisestä ihmisestä. Niinpä hänen lempinimensäkin on Prinsessa Post-it. Sage ei kuitenkaan ole ihan niin yksitasoinen hahmo, vaan hänen menneisyydessään piilee järkyttävän kamalan hirveä salaisuus, jota kukaan ei koskaan saa tietää. 

Sagen kaveripiiriin kuuluu vain yksi heppu nimeltä Ryan, joka ei oikein osaa päättää tykkääkö vai eikö tykkää, ja Sage on päättänyt, ettei kannata tykätä kun ei tuokaan. Ja sitten Sagen elämään lompsii maihareissa ("ei Docseissa vaan sellaisissa joita armeijatyypit ihan oikeasti saattaisivat käyttää", vapaa suomennos) Shane, maailman ihanin kaunein ja kiharatukkaisin haavoittunut enkeli ikinä. Shane on suloinen ja hiljainen ja syrjäänvetäytyvä ja ujo ja maailman paras soittamaan kitaraa. Shanella on maailman sinisimmät silmät ja tunteikkain katse, jonka rinnalla mikään muu ei tunnu miltään. Mutta Shanellakin on Historia ja kamalan synkkä salaisuus, jota kukaan ei koskaan saa tietää.

Kirjan alussa vihasin molempia hahmoja. Sage on päältäpäin oikea enkeli, ihana positiivisuuden ja voiman lähde kanssaeläjilleen, joka hiljaa salaa mielessään tuomitsee esimerkiksi lihavat ihmiset ja liikaa meikkiä käyttävät ihmiset, mutta myös kaikki muut ihmiset jotka eivät ole yhtä hyviä tai edusta samoja arvoja kuin Sage. Onneksi jotain hahmokehitystä sentään tapahtuu (tai ei tapahdu, mutta kirjassa keskitytään joihinkin muihin asioihin kuin siihen, että lihavaksi tullaan vain ahmimalla valtavat määrät maapalloa kuluttavaa tehotuotettua lihaa), eikä Sage ole ihan niin raivostuttava enää loppua kohden.

Kyseessä on niin perushuttukirja kuin olla ja osaa. Tämä on jo niin nähty ja tuhanteen kertaan luettu, eikä tämä tuo mihinkään mitään uutta, ei avaa mitään uusia näkökulmia eikä opeta mitään arvokkaita läksyjä (paitsi ehkä sen, että 28-vuotias on vielä nuori eivätkä kaikki tädit ole hirveitä <3), etten tiedä miksi kukaan lukisi tämän. Kenties siksi, ettei ole mitään muutakaan tekemistä, aivot eivät prosessoi vaikeita asioita ja hankalia näkökantoja, ja ihan oikeasti toivoi, että tämä muuttuisi vielä paremmaksi. Kyllä se loppua kohti muuttuikin, mutta melko marginaalisesti.

The Rest of Us Just Live Here - Patrick Ness

Walker Books
2015
ISBN 978-1-4063-3116-5
342 s.
☆☆☆☆☆
Oma

Patrick Ness on kirjailija, jota todella monet ovat kehuneet, aivan erityisesti booktube-maailmassa. Kasasin eilen vastasiivotusta kirjahyllystäni mielenkiintoisimmat kirjat pinoon pöydälle ja ryhdyin lukemaan. Päällimmäiseksi oli päätynyt Nessin uusin teos, eli tämä. Kirjan iskulause on "Not everyone has to be the chosen one", joka jo omillaan kertoo kirjasta todella paljon.

Kirja kertoo siis Michaelista ja tämän ystäväpiiristä. He asuvat pikkuruisessa kaupungissa ja käyvät pikkuruista high schoolia, eivätkä halua mitään muuta kuin valmistua ja muuttaa muualle, ja ehkä seurustella vähän siinä ohessa. Michael ja kumppanit ovat niitä, jotka yleensä ovat kaikkien dystopioiden ja muiden sivuhahmoja, statisteja. Heidän koulunsa indie-ryhmä on niitä, jotka ovat aina tapahtumien keskiössä, niin tälläkin kertaa, ja muut kaupungin asukkaat yrittävät vain parhaansa mukaan elää normaalia elämää, samalla kun kaupungin valtaa aalto sieluja syöviä kummituksia tai vampyyrejä. 

Tällä kertaa kaupungin on valtaamassa Kuolemattomien armeija, mutta kirja ei kerro siitä. Kuolemattomien armeijan ja indie-ryhmän vaiheita seurataan lukujen alussa olevien pikkuisten pätkien kautta, mutta kirja itse keskittyy Michaelin ja tämän perheen sekä ystävien elämään. Michaelilla on kaksi siskoa, Meredith ja Melinda, heidän isänsä on alkoholisti ja rikollinen, heidän äitinsä on puolestaan menestyvä poliitikko. Perheen sisäiset jännitteet ja äidin kova halu menestyä - jopa perheen hyvinvoinnin kustannuksella - on vaikuttanut niin Michaelin kuin Melindankin mielenterveyteen. Michaelin elämässä vaikuttavat eniten orastava OCD, paras ystävä Jared, ihastus Henna (Silvennoinen, nimi saatu hyväntekeväisyyskilpailun voittajalta!) sekä siskoista huolehtiminen, maailmanlopusta viis.

Pelkäsin koko kirjan ajan, että Ness kääntäisi kelkkansa ja tekisi sittenkin Michaelista koko jutun sankarin ja keskushahmon. Ness on kuitenkin nero. Michaelin ja kumppaneiden tarina on mielenkiintoinen jo itsellään, eikä se kaipaa Kuolemattomia tai mitään muutakaan siihen kuvioita sotkemaan. Pidin siitä, miten suuret taistelut käydään jossain ihan muualla, mutta tässä kirjassa keskitytään siihen, miten räjähtävä amfiteatteri vaikuttaa ihan tavallisten ihmisten elämään. Suuret taistelut näkyvät kyllä taustalla, mutta Ness on onnistunut tarinaa punoessaan tekemään meistä ihan tavallisista ihmisistä mielenkiintoisempia kuin niistä indie-nuorista. Ness jopa vähän vinoilee koko dystopia-genrelle lukujen alussa, ja itsekin jonkin verran tätä yltiösuosittua genreä lukeneena hihittelin näille pätkille. 

Ness olisi voinut kirjoittaa ihan hyvän dystopiankin, muttei onneksi tehnyt niin vaan suuntasi valokeilan jonnekin ihan muualle. Parempi näin! <3

Friends With Boys - Faith Erin Hicks

First Second
2012
ISBN 978-1-59643-5568
220 s.
☆☆☆☆
Oma

Friends With Boys tarttui matkaan siltä samalta listalta kuin aikaisemmatkin muutaman päivän aikana arvioimani sarjakuvat. Kansi oli mielenkiintoinen ja piirrostyyli näytti sellaiselta, että tulisin epäilemättä pitämään siitä. Jälleen kyseessä on kuitenkin First Secondin sarjakuva, joten tässä käsitellään kasvua ja siihen liittyviä kipuiluja.

Sarjakuvan päähenkilö on Maggie, joka siirtyy kotiopetuksesta suoraan high schoolin penkkiin. Häntä ymmärrettävästi pelottaa, mutta Maggien kolme vanhempaa veljeäkin ovat selviytyneet siitä. Harmi vain, että Maggie ei ole ollenkaan niin sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut kuin hänen veljensä. Ensimmäinen päivä koittaa ja Maggie astelee uuden koulunsa käytävään, joka on tupaten täynnä kirkuvia, huutavia ja meluavia teinejä. Ahdistus iskee, mutta isoveljen tuella siitäkin selvitään. Löytyy niitä kavereitakin sitten, joskin vähän erikoisia. Niin ja Maggiella on myös salaisuus, häntä nimittäin seuraa kummitus.

Hicksin piirrostyyli on todella loistava ja hahmot ilmeikkäitä. Hän onnistuu kasvonilmeiden kautta ilmaisemaan asioita, jotka eivät välttämättä hahmojen puheista välity. Sanojen taustalla on jatkuvasti myös tunnetta, joka tekee tästä sarjakuvasta kokonaisuutena monia muita paremman. Tunteilla tässä kyllä sitten pelataankin. Maggie asuu suuressa talossa kolmen veljensä ja isänsä kanssa, perheen äiti on aikaa sitten lähtenyt omille teilleen. Maggie on kasvanut miesvaltaisessa ympäristössä itsekin tykkäämään perinteisesti poikien jutuiksi mielletyistä asioista, joten hän kokee olleensa huono tytär ja siten syypää äidin lähtöön.

Perhekuviot eivät ole suinkaan ainoa ongelman aihe tässä sarjakuvassa, sillä Maggie tutustuu koulussa sisaruspariin, joista etenkin veljellä on huono maine. Amerikkalainen high school -kulttuuri klikkeineen ja sosiaalisine piireineen tulee tässä sarjiksessa todella tutuksi, sillä rajoja ei käy rikkominen ilman asiaankuuluvaa rangaistusta. Pidin kuitenkin suunnattomasti erään hahmon kehityskaaresta ja kasvusta ihmisenä, sillä harvemmin teini-ikäinen tajuaa virheensä, osaa pyytää sitä aidosti anteeksi ja vieläpä ottaa koko jutusta opikseen.

This One Summer - Jillian Tamaki & Mariko Tamaki

First Second
2014
ISBN 978-1-59643-774-6
320 s.
☆☆☆☆
Oma

Kanadalaisten taiteilijoiden yhteistyönä tekemä This One Summer tarttui - yllättäen - kannen perusteella mukaani. Kyseessä on serkuspari, joista Jillian on kuvittaja ja Mariko tarinankertoja. Sukelsin tähän teokseen tietämättä tästä juuri mitään etukäteen, joskin kustantaja kyllä vihjaisi jo jotakin. First Second tuntuu olevan kustantaja, joka keskittyy nuoriin naisiin ja aikuistumista koskeviin kysymyksiin, tai sitten olen joutunut ehdotusputken uhriksi.

This One Summer kertoo Rosesta ja Windystä, joiden perheet viettävät vuosittain kesät Awago Beachilla. Rose ja Windy ovat ystävystyneet jo vuosia sitten ja kasvaneet yhdessä halki kesien. Tämä kesä on kuitenkin erilainen, sillä Rosen vanhemmat riitelevät jatkuvasti eikä äidistä ole oikein mihinkään. Lisäksi kylällä tapahtuu jotakin, johon Rose ja Windy puoliksi tahtomattaan sotkeentuvat. Kyläkauppaa ja ainoaa videovuokraamoa pyörittävät kesän yli kaksi teinipoikaa, joiden suusta putoilee Roselle ja Windylle melko vieraita sanoja.

Aivan ensiksikin on kehuttava Jillianin taidokasta luontokuvausta. Sarjakuvan tunnelma on läpikotoisin kuin suoraan mökkikesästä ja Jillian on onnistunut vangitsemaan kesän katoavaiset hetket sarjakuvan sivuille todella hyvin. Joitakin aukeamia oli vain pysähdyttyvä ihastelemaan, niin hyvin ne kertoivat omaa tarinaansa hahmojen välisistä suhteista, ympäristöstä ja tunnelmasta. Jillianin piirtämät hahmot ovat kauttaaltaan persoonallisia ja aidon tuntuisia, sillä jokainen on täysin omansa. Ympäripyöreitä kiiltokuvahahmoja ei tästä sarjakuvasta löydy.

Toisekseen on ylistettävä perspektiivivalintaa. Tarina kerrotaan lähinnä Rosen kokemusten ja näkökulman kautta, eikä Rose ymmärrä kaikkea kuulemaansa. Sen sijaan hän kuulee paljon sellaistakin, mitä aikuiset eivät hänen korvilleen tarkoita, ja siinäpä tärkeä muistutus kaikille vanhemmille. Rosen äiti käy läpi vaikeaa aikaa elämässään, muttei osaa puhua siitä tyttärelleen. Rose kuitenkin tietää että jotain on vialla, muttei täysin ymmärrä mitä. Sarjiksessa puututaan siis hiukan siihenkin, miten aikuiset eivät aina osaa olla lapsilleen rehellisiä. Avoimuuden tärkeys nousee myös hyvin esiin.

Yksi sarjakuvan loistavimpia juttuja on kuitenkin Rosen ja Windyn ystävyys ja sen kuvaus. Tytöt tulevat hyvin juttuun keskenään ja puhuvat kaikesta maan ja taivaan välillä. Kasvukipujakin on, mutta päällimmäisenä heidän yhdessäolostaan välittyy vaivattomuus ja välittömyys. Tytöt tapaavat toisiaan vain kesäisin, mutta silti heidän välilleen on kehittynyt erityislaatuinen ystävyyssuhde, joka saa lukijankin miettimään omaa parasta kaveriaan ja niitä rentoja kesiä mökillä. <3

The Infinite Loop - Pierrick Colinet & Elsa Charretier

IDW Publishing
2015
ISBN 978-1-63140-436-8
152 s.
☆☆☆☆
Oma

Science fiction tuntuu olevan nyt runsain mitoin edustettuna meikäläisen lukutarjottimella, mutta mitäpä tuosta. Sci-fihän on justiinsa sitä kaikkein parasta tavaraa, eikö? Goodreadsin ehdottelujen perusteella nappasin lukuun tämänkin sarjakuvan, joka osoittautui ihan joksikin muuksi kuin mitä odotin. Ei sillä, että kyseessä olisi välttämättä huono asia, sillä sehän tekee ihmiselle vain hyvää, kun maailmaa vähän rikotaan välillä, vai mitä?

Klikatessani Infinite Loopin ostoskoriin oletin, että kyseessä on sarjakuva aikamatkailusta, time warpeista ja jonkinlaisista kupruista aikajatkumossa. Osoittautui kuitenkin, että kuusiosaisena minisarjana julkaistu Infinite Loop käsittelee naisten asiaa ja seksuaalista tasa-arvoa. Sarjiksen päähenkilö on Teddy, jonka työtä on aikajatkumossa ilmenevien vääristymien korjaaminen. Yksi näistä vääristymistä on kuitenkin Ano, japanilainen nuori nainen, joka vie Teddyn sydämen mennessään. Vääristymien tuhoamatta jättäminen on yksi suurimmista rikkeistä mitä Teddy voi ammatissaan tehdä, ja niinpä hän piiloutuukin Anon kanssa luomaansa aikataskuun. Mutta he eivät voi piileskellä ikuisesti, vai voivatko?

Infinite Loopin todellinen agenda tuli minulle vähän puun takaa. En osannut odottaa tällaista kantaaottavaa sarjakuvaa, enkä ole edelleenkään täysin satavarma, onko kyseessä nyt hyvä juttu vai ei. Sarjiksessa toistuu useaan otteeseen esimerkiksi iskulause "Pride up!" joka on mielestäni vähän turhan saarnaava, mutta toisaalta sopii Teddyn hahmoon hyvin. Teddy ei ole kovin tiukasti kaapissa, muttei silti kaiuta suureen ääneen omaa seksuaalista suuntautumistaan. Hän ei myöskään puolusta kaltaistensa oikeuksia kovinkaan suurella voimalla. Anon kuvioon saapuminen kuitenkin muuttaa yhtälöä ja pelissä olevia panoksia.

Charretierin taide oli Se Juttu, jonka tähden tämän sarjakuvan tilasin. Charretierin tyyli on omaperäinen ja kaunis, ja se sopii täydellisesti Teddyn suosimaan 50-luvun maailmaan. Kannen perusteella ei tosin pitäisi päätellä sarjiksista mitään, sillä tälläkin kertaa kansi on erillinen taideteos, joka on toteutettu täysin eri tyyliin kuin itse sarjakuva. Siitäkin huolimatta Infinite Loop pyyhkäisi minut mukaansa rohkealla värien käytöllään ja selkeillä ruuduillaan. Suttuisellekin tyylille on toki aikansa ja paikkansa, mutta Teddyn seikkaileminen edes takaisin ajassa tekee tästä jo sinällään sekavan, selkeä taide puolestaan helpottaa tarinankulun ymmärtämistä.

Descender, Vol. 1: Tin Stars - Jeff Lemire & Dustin Nguyen

Image Comics
2015
ISBN 978-1-63215-426-2
160 s.
☆☆☆☆☆
Oma

Book Depositoryn ainoa huono puoli on se, että sen jatkoehdotukset ovat usein surkeita. Jos etsii jonkun kirjan, jota on kertakaikkiaan rakastanut yli kaiken, ja katsoo sivun alareunassa olevia ehdotuksia, niin sieltä löytyy kaikkea lasten kuvakirjoista värityskirjoihin. Ei yleensä kuitenkaan mitään sellaista, mitä haluaisi juuri lukemansa kirjan jälkihuumassa ostaa. Onneksi kuitenkin Goodreadsin ehdotukset ovat huomattavasti parempia, ja jonojen kautta saattaa päätyä tuntemattomille, mutta herkullisille vesille. Sieltä äkkäsin tämänkin, enkä kadu hetkeäkään! Äkkäsinpä sieltä muuten täälaisen Best Comics of 2015 -listan. Ja ei kun lukemaan~!

Descender on sci-fi sarjakuva, joka kertoo roboteista ja ihmisistä. Sarjakuva alkaa planeetta Niyratalta, joka on The United Galactic Councilin (UGC) toiminnan keskusplaneetta. UGC koostuu yhdeksästä ydinplaneetasta ja niitä kansoittavien lajien edustajista. Niyratalla on teoksen alkaessa 5,5 miljardia asukasta. Yksi näistä asukkaista on tri Guon, nyky-robotiikan luoja ja isä. Hänet kutsutaan paniikkitapaamiseen, sillä ydinplaneettojen kiertoradoille on ilmaantunut jättimäisiä robotteja, joita kutsutaan Harvestereiksi. Ihmiskunnan tuomiopäivä on koittanut.

Tuomiopäivän jälkipuinneissa ihmiset kääntyvät aiemmin kumppaneina ja yhteistyötovereina toimineita robottejaan vastaan ja ryhtyvät teurastamaan niitä oikein urakalla. Tästä teurastuksesta selviää vain harva, näiden joukossa pikkuinen poikarobotti, joka on ollut unessa kaukaisessa kaivoskoloniassa. Tim-21 herää kymmenen vuotta kaiken tapahtuneen jälkeen ja ryhtyy etsimään äitiään ja veljeään - tai siis omistajiaan. Tim-21 päätyy lähettämään hätäsignaalin, joka laukaisee tapahtumien kulun.

En nyt tiedä mitä muuta voin tästä sanoa, kuin että rakastin joka ikistä sivua. Nguyenin taide on vesivärimäistä ja kaunista. Hän on todella taitava luomaan tunnelmia, joihin Lemiren tarina istuu todella hyvin. Heidän yhdessä luomansa universumi on täynnä jännittäviä ja mieltikuvitusta kutkuttavia yksityiskohtia, eikä pahvisia sivuhenkilöitä tunnu olevan laisinkaan. Jotakin heidän taidoistaan tarinankertojina kertoo sekin, että yhden ruudun perusteella saattaa jo aavistaa, onko joku henkilö hyvis vai pahis, tarinan kannalta tärkeä vai ei. 

Kaikkein suurimman vaikutuksen minuun kuitenkin teki Tim-21, johon kiinnyin heti alusta lähtien. En pidä lapsista, joten seikka on sitäkin merkityksellisempi, mutta Tim-21 on hahmona jotenkin niin täydellisen mielenkiintoinen, ettei hänestä voi olla välittämättä. Tim-21:lla on myös robottikoira nimeltä Bandit, jonka LED-näyttö näyttää hymiöitä kulloisenkin tunnetilan mukaan eikä se sano muuta kuin ARF!, mutta silti se on suloisin koira sarjakuvissa ikinä. <3

Descender on mieletön paketti sci-fiä, politiikkaa, uskomattoman kaunista taidetta, syviä henkilöhahmoja (joista osa on robotteja), jännitystä ja toimintaa. Vertakin tässä vuodatetaan, politikoidaan, pelätään tulevaa ja yritetään kaikin tavoin valmistautua siihen. Kannessa oleva "Your new sci-fi obsession is here" pitää todellakin paikkansa. Lisää tätä, kiitos!

Biomega, vol. 1 - Tsutomu Nihei

Viz Media
2010
ISBN 978-1-4215-3184-7
220 s.
☆☆☆☆
Oma

Selailin tuossa jokunen aika sitten Viz Median sivuja ja etsiskelin itselleni uutta mangaa. Tokyo Ghoul on edennyt ja käynyt edetessään aina vain mielenkiintoisemmaksi, joten ajattelin, että tältä kustantajalta voisi kokeilla jotain toistakin mangaa. Biomegan idea oli sen verran mielenkiintoinen, että päätin antaa sarjalle mahdollisuuden. Hyvä niin, sillä tämän luettuani tilasin heti seuraavat kolme osaa.

Biomega kertoo Zoichi Kanoesta, Toa Heavy Industriesin agentista. Zoichi on ihmiskunnan viimeinen toivo, sillä synteettisenä ihmisenä hän on immuuni maailmassa riehuvalle N5S-virukselle, joka muuttaa ihmiset raivopäisiksi mutanteiksi. Zoichilla on apureinaan uskollinen moottoripyöränsä, sekä sen sisäänrakennettu tekoäly nimeltä Fuyu. Ensimmäisessä kirjassa Zoichi suuntaa moottoripyöränsä kohti eristäytynyttä 9J0-saarta, jolta hän toivoo löytävänsä nuoren tytön nimeltä Eon Green. Eon on - ainakin jollain tasolla - virukselle immuuni ja sitenpä avain viruksen voittamiseen. Zoichi ei kuitenkaan ole ainoa, joka haluaa tytön firmalleen töihin, eikä taisteluilta todellakaan vältytä.

Ihan ensimmäiseksi sanoisin, että kansi johti tässä vähän harhaan. Nihein piirrostyyli on omaperäinen, hahmojen silmät ovat kovin kaukana toisistaan ja välistä kuvat olivat (tarkoituksella?) luonnosmaisen suttuisia. Piirrostyyliin kuitenkin tottuu nopeasti, ja jos tykkää synkästä, verisestä mangasta niin tässäpä oiva valinta. Ensimmäisessä kirjassa tutustutaan vasta mangan henkilöihin (joista yksi on karhu, kui siistii!!) ja maailmaan, jossa he elävät. N5S vaikuttaa olevan melko ilkeä tauti, sillä siihen sairastuneista tulee hirviöitä, jotka vain etäisesti muistuttavat ihmistä. Voisi melkein sanoa, että morsoihin on otettu vaikutteita Silent Hilleistä. Jos siis sellaisia ajatussiltoja haluaisi vedellä.

Manga on todella vähäsanainen ja asioita selitetään kuvin paljon. Varsinkin alussa kuvakerronta tuntui vähän töksähtelevältä, ehkä amatöörimäiseltäkin, mutta myöhemmin homma lähtee rullaamaan jo paljon paremmin, hahmoille löytyy vähän jotain luonnettakin, ja koko juttuun pääsee kaiken kaikkiaan kunnolla sisään. Kirjan takakanteen on lätkäisty M for Mature -varoitusläpyskä, ja vaikken kirjallisuuden rajaamista suosikaan, niin varoitettakoon tästä kiinnostuneita, että verta ja gorea on luvassa ja paljon.

Zoichin asuttama universumi on mielenkiintoinen ja mukaansatempaava, ja hänen moottoripyöränsä on aivan järjettömän hieno. Toivottavasti taiteen laatu paranee myöhemmissä kirjoissa (kyseessä on melko lyhyt sarja, vain kuusiosainen) ja toivottavasti Nihein onnistuu pitää tarina rullaamassa. Ainakin ensimmäinen osa lähtee todella hyvin käyntiin.

In Real Life - Cory Doctorow & Jen Wang

First Second
2014
ISBN 978-1-59643-658-9
175 s.
☆☆☆
Oma

jessethereader on ryhtynyt tekemään erillisiä videoita ihan vain mangaa ja sarjiksia varten. Kuin siistii! Tältä videolta bongasin tämän sarjiksen, jonka piirrostyyliin välittömästi ihastuin. No joo, onhan tuo aihekin jollain tavoin kenties hiukan omakohtainen (köh, Elder Scrolls Online, köh). Vaikka girl gamereiden juhliminen on jo so last season, Jessen esittely kiinnosti tarpeeksi, joten hommasin tämän kotiin. Huomasin vasta jälkikäteen, tämän jo luettuani, että omistamassani kappaleessa on Felicia Dayn kehaisu. <3 Felicia Day, huokaus.

IRL kertoo Anda-nimisestä tytöstä, jonka kouluun saapuu erikoisvieras kertomaan mmorpg:stä, Coarsegold Onlinesta, johon kaivattaisiin lisää tyttöjä pelaajiksi. Erikoisvieras on perustanut killan, johon hyväksytään vain tyttöjä, ja jonka tavoite on edistää oikeudenmukaisuutta pelissä. Anda pyytää vanhemmiltaan lupaa päästä pelaamaan ja saakin sen, sillä ehdolla että pelaa vain ja ainoastaan tyttöjen kanssa eikä sorru mihinkään seksijuttuihin vieraiden miesten kanssa. Jo tässä vaiheessa nousivat karvat pystyyn. Andan äidillä on todella, todella vanhanaikaiset käsityksen internetin maailmasta ja peleistä. Valitettavasti äidin käsitykset eivät tässä sarjiksessa ihan kauheasti muutu.

Anda tutustuu killassaan toiseen pelaajaan, joka kertoo Andalle keinosta tienata ihan oikeaa rahaa tekemällä pelissä tehtäviä. Tehtävien tarkoitus on tuhota farmaajia, toisin sanoen muita pelaajia, jotka keräävät pelimaailmasta tavaraa, myyvät sitä ja myyvät sitten tilit kultineen eteenpäin, oikealla rahalla. Kuvio selitetään sarjiksessa todella hyvin, siitä pisteet, ja sitten katsotaankin koko homman toiselle puolen. Ollessaan yhdellä näistä tehtävistä Anda tutustuu kiinalaiseen poikaan, joka on ammatiltaan farmaaja. Anda saa tietää, millaisissa oloissa farmaajia oikein pidetään ja millaista elämää Raymondiksi esittäytynyt kiinalaispoika oikein joutuu viettämään. Anda päättää tehdä asioille jotain, mutta tietenkään tällaisten rakenteiden muuttaminen ei ole ihan niin yksinkertaista kuin mitä voisi kuvitella.

IRL oli vähän turhan kirjalla päähän -tyyliä sopiakseen minulle. Aihe on hyvä, taide on loistavaa, hienoa, värikästä ja kuvaa hyvin oikean elämän harmautta verrattuna pelin värikkyyteen ja loistokkuuteen. Ymmärrän, että kohdeyleisö on kenties hieman nuorempaa ja Andakin on ensimmäistä kertaa moninpelin parissa, joten jotkin asiat avataan kenties senkin takia huolellisemmin. Vanha pelaaja kuten minä ottaa jo jotkin asiat niin itsestäänselvyyksinä, että niiden kertaaminen tuntuu todella turhalta. Siltikin, jollekulle nuoremmalle ja uudemmalle tämä saattaisi olla oikeasti hyväkin. Silmiä avaava kokemus tämä oli myös minulle, farmaajia en olekaan aiemmin tullut ajatelleeksi.

Winter - Marissa Meyer

Feiwel and Friends
2015
ISBN 978-0-312-64298-3
827 s.
☆☆☆☆☆
Oma
Cinder
Scarlet
Cress

Luettuani Cressin viime keväänä, siirryin oitin ennakkotilaamaan seuraavan osan. Winter on Lunar Chroniclesien päätösosa, se vihoviimeinen kirja, jossa kaikki salaisuudet selviävät ja sankarittaret saavat sankarinsa - tai sitten eivät, sitähän minä en teille kerro. Koska kyseessä on sarjan neljäs osa, suosittelisin niitä teistä jotka eivät aiempia osia ole lukeneet (missä ihmeessä olette oikein olleet, hopihopi lukemaan siitä) pysymään tästä arviosta kaukana, sillä spoilereilta tuskin vältytään.

Winterin päähenkilö on, kuten kannen perusteellakin saattaa jo arvata, Winter. Winterin tarina perustuu löyhälti Lumikkiin, mutta kenties tylsimmästä prinsessasadusta ikinä on saatu jotakin aivan uutta ja ihmeellistä. Meyer tekee jälleen taikojaan perinteisten satujen parissa ja sinkoaa ne uusiin sfääreihin. Neljännessä osassa jännitys tiivistyy käsinkosketeltavaksi. Cinder on saanut tietää olevansa mitä suurimmalla todennäköisyydellä prinsessa Selene, Lunan kadoksissa oleva oikea kuningatar. Ystävineen hän päättää sysätä Lunan nykyisen julman ja verenhimoisen kuningattaren Levanan valtaistuimeltaan. Mikään ei tietenkään mene niin kuin suunnitelmassa sanotaan, joten reilun kahdeksansadan sivun ajan teos tarjoilee suurissa määrin verta, väkivaltaa, epätoivoa ja sortoa, sekä pienen pikkuruisia pilkahduksia toivosta ja paremmasta tulevaisuudesta.

Odotin kauhulla tätä osaa ja tämän lukemista. Pidin kaikista aiemmista osista niin paljon, että pelkäsin tämän olevan kohdallani totaalinen floppi. Viimeiset osat herättävät aina vahvoja tunteita suuntaan tai toiseen, joten olin todella onnellinen huomatessani, ettei Meyerin ote todellakaan lipsunut tässä viimeisessäkään osassa. Winterissä päästään vihdoinkin todenteolla Lunan pinnalle ja sen pääkaupunkiin Artemisiaan, jonka kuvailussa Meyer tekee mestarillista työtä. Joissain kohdin Artemisia tosin muistutti tätä peikkoa etäisesti Nälkäpeleistä (hehkuva pääkaupunki, raskasta, ruumiillista työtä tekevät ulkosektorit), mutta yleisesti ottaen Artemisia onnistuu olemaan melko omaperäinen paikka. Oma lukunsa ovat toki Lunan asukkaat, joiden jako hyviksiin (ulkosektorit) ja pahiksiin (korruptoitunut rikas väki) oli hiukan ennalta-arvattava ja väkinäinen.

Winter puolestaan on henkilönä mieletön. Hän kieltäytyy käyttämästä voimiaan mielenhallintaan ja on sen seurauksena sekoamassa päästään. Hänen viereltään löytyy alati vartija, hänen lapsuudenystävänsä Jacin, joka on ihana, komea, kiltti ja voimakas, tietenkin. Winter on kirjoitettu todella hyvin ja jotkin hänen näyistään tuntuivat todella ahdistavilta. Winter on ehkäpä Cinderin jälkeen suosikkini näistä hahmoista.

Kaikenkaikkiaan kyseessä on huikea päätös huikealle sarjalle. Tilasinpa aikani kuluksi myös Fairestin, väliosan, joka kertoo Levanan tarinan. Harvemmin pahis on kirjoitettu niin hyvin, että hänestäkin mielii lukea lisää!

Illuminae - Amie Kaufman & Jay Kristoff

Rock the Boat
2015
ISBN 978-1-78074-837-5
599 s.
☆☆☆☆☆
Oma

Elokuun loppu oli ankeaa aikaa lukevan peikon elämässä. Mikään ei oikein maistunut miltään, eikä mikään oikein jaksanut herättää mielenkiintoa. Siitä edespäin tilanne kääntyi vain huonompaan. Syyskuu oli lukukuukautena hyvin hiljainen, lokakuu vielä hiljaisempi ja marraskuu täysin kuollut (mikä sopinee marraskuulle hyvin). En voi sanoin kuvailla sitä suunnatonta ahdistusta, mitä tällainen lukemattomuus yleensä paljon lukevalle peikkolapselle aiheuttaa. Yksi suurimmista ilon ja onnen aiheuttajista on täysin riisuttu elämästä pois, eikä mikään määrä itkua, hampaidenkiristelyä tai minkään sorttista pyristelyä auta saamaan sitä takaisin. Pyrin noudattamaan lukevien ystävien neuvoja: älä pakota, tee jotain ihan muuta, lue vain semmoista mitä ihan oikeasti tahdot lukea mutta älä ota stressiä bloggaamisesta (tiesittekö, etten ole blogin aloittamisen jälkeen lukenut yhtään kirjaa niin, etten olisi blogannut siitä?), katsele booktubea - joskus toisten lukuinto tarttuu. Booktube olikin sitten - nörtille varsin sopivalla tavalla - se vastaus.

Ylläolevalla booktube-videolla littlebookowl kertoo kirjan jälkeiset tuntemuksensa ja jos ihan rehellisiä ollaan, niin olo oli hyvin pitkälti samankaltainen eilen siinä kymmentä vaille kolme aamuyöllä kun sain tämän luetuksi.

Illuminaen kaksi päähenkilöä ovat Ezra Mason ja Kady Grant. Kirjan alussa he ovat juuri eronneet (ihana alku teinidraamalle, eikö?) ja molemmilla on meneillään kenties tähän astisen elämänsä huonoin päivä. Sitten heidän kotiplaneettansa pommitetaan maan tasalle ja he pakenevat laivaston mukana kohti avaruusasemaa, josta heillä mahdollisesti on pääsy takaisin sivilisaation pariin ja turvaan. Ihan kuin tässä ei olisi jo tarpeeksi jännittämisen aihetta, laivastossa leviää nopeasti mutatoituva virus, joka välittyy ilmateitse ja tekee uhreistaan psykopaattisia ja väkivaltaisia.

Illuminae on helposti yksi jännittävimpiä tänä vuonna lukemiani kirjoja. Olin alkuun hieman skeptinen, sillä kuten littlebookowl videollaan näyttää, joidenkin sivujen asettelu on hyvinkin mielikuvituksellinen ja graafinen. En yleensä tykkää kikkailusta (se lienee tullut jo selväksi), mutta tähän kirjaan se sopii todella, todella hyvin. Illuminae on kokoelma dokumentteja, joten tapahtumia seurataan jatkuvasti ns. ulkopuolelta, mutta silti kirjan päähenkilöt tulevat lukijalle hyvinkin tutuiksi. Tässä kirjassa tapahtuu kokoajan, eli hengähdystaukoja ei todellakaan lukijalle suoda ("voitko viedä koirat kun mä haluisin vaan lukee?" "Ei mun oo nälkä, mä luen nyt tätä."). Teoksen tapahtumat sijoittuvat tutkimusalus Hypatialle, taistelualus Alexanderille sekä ihan pikkuisen muihinkin paikkoihin. Onpahan kirjassa eräs hahmo, jota en todellakaan osannut odottaa, vaikka olisi kenties pitänyt tajuta.

Suosittelen tätä kaikille. Lukekaa Illuminae. Lukekaa se. Nyt. Ei mitään muttia, nyt.