Harakanloukku - Annukka Salama

Kansi: Niina Yli-Karjala

WSOY
2014
ISBN 978-951-0-40645-8
446 s.
☆☆☆☆
Arvostelukappale
Käärmeenlumooja
Piraijakuiskaaja

Harakanloukku oli yksi niitä kirjoja, joiden ilmestymistä odotin sydän pamppaillen. Kun se sitten vihdoin ilmestyi ja löysi vielä tiensä kotiovelleni, en halunnutkaan tarttua siihen. Aloitin sen kyllä heti, mutta kärsin lukea vain muutaman sivun kerrallaan. En halunnut, että ennakko-odotukseni pilaisivat lukukokemuksen, kuten ne todella usein pilaavat, enkä halunnut, että kirja paljastuisi huonoksi tai edes huonommaksi kuin aiemmat. Nyt sitten päätin, että tänään lukisin sen loppuun, syteen tai saveen, ja niin tosiaan luinkin. Harakanloukku on taas yksi sellainen kirja, joka vie mennessään kun sen vain antaa viedä.

Vikke lähtee erään bileillan huippeeksi kahden metsäkaurista muistuttavan neitokaisen matkaan eikä tulekaan enää kotiin. Joone huolestuu oikein urakalla ja pakottaa koko faunoidijengin lähtemään pelastusretkelle. Vikkeäpä ei vaan olekaan ihan niin helppo pelastaa, sillä paljastuu, että Vikke on viety Venoriin, metsästäjien kaupunkiin, jonka tarkkaa sijaintia ei kukaan tiedä. Jengi päättää kuitenkin paikallistaa kaupungin huolimatta siitä, että on sydäntalvi ja että Rufus kestää pakkasta maksimissaan puolisen tuntia ennen vaipumistaan horrokseen. Heti kaupunkiin päästyään jengi kuitenkin eksyy toisistaan ja Joone joutuu omilleen. Hän kohtaa Iivarin, metsästäjäpojan jonka ulkonäköyhteys Peter Steeleen olisi saanut tulla esille vähän aikaisemmin. Iivari pelastaa Joonen omaisuuden taskuvarkaalta ja vetovoima poikien välillä käy hyvin selväksi hyvin pian.

Harakanloukku on kirjailtu läpeensä sillä tutulla Annukka Salama -huumorilla, jota osasin jo vähän odottaa edellisten kirjojen perusteella. Jotkut viittaukset menivät minulta ohi, mutta onneksi sivulauseessa kuitenkin aina vähän selitettiin, mistä jutusta tässä nyt taas oli kyse. Harakanloukku on myös täynnä höyryävän kuumia kohtaamisia. Mitään ihan todella yksityiskohtaista kirjassa ei ole, mutta kyllä porukan puuhat käyvät lukijalle selviksi. Sinällään ihan virkistävää kohdata nuortenkirjassa näinkin suoraa toimintaa, mutta kaikille se ei välttämättä sovi. Toisaalta hyvä että tällaistakin nuorille julkaistaan, sillä nyt ei tarvitse lukea äidin harlekiineja salassa, niin kuin meikäläisen nuoruudessa tehtiin.

Tykkäsin Harakanloukun jopa James Bondmaisesta toiminnasta, taistelukohtauksista joissa faunoidien voimat parhaiten tulevat esiin ja sydänjänteitä repivistä kohtauksista, joita en osannut aiempien osien perusteella odottaa. Tosin kun uhattiin, että tämä olisi viimeinen kirja, joka kertoo Unnasta ja Rufuksesta, olisin odottanut vähän toisenlaista loppua. Ihan hyvä tämä tosin oli näinkin. Nyt jään odottelemaan jatkoa mielenkiinnolla. Faunoidien taru ei ilmeisesti ole vielä lopussa, vaikkei Unnaa ja Rufusta enää pääosissa nähdäkään (mistä olen, tunnustettakoon, kiitollinen). 

Sain Salamalta tasan sitä mitä odotin, huumoria, toimintaa ja ihokontakteja, joten olen tyytyväinen lukija. Mitä seuraavaksi?