27. elokuuta 2013

Vadelmavenepakolainen - Miika Nousiainen

Kansi: Rasmus Snabb
Otava
2007
ISBN 978-951-1-24681-7
270 s.
☆☆☆
Oma

Miika Nousiaisen kasvot tulivat tutuiksi Hyvät ja huonot uutiset -ohjelmasta. Miellyttävän näköinen mies, joka toimittaa hyviä vitsejä rauhallisella ja tasaisella äänellä.Vadelmavenepakolaista on kehuttu ennen ja jälkeen monia kertoja ja olen kokenut, että elämästäni puuttuu jotain, kun en ole tätä lukenut. No, ei puuttunut.

Vadelmavenepakolainen kertoo Mikko Virtasesta, joka on omien sanojensa mukaan kansallisuustransvestiitti ja haluaisi olla suomalaisen sijaan ruotsalainen. Hinnalla millä hyvänsä. Hän viettää kaikki joulunsa Thaimaan aurinkorannoilla, ihaillen läheltä ja kaukaa ruotsalaisten täydellisyyttä kaikessa mihin he ryhtyvät. Jokin pikkuseikka (tilaisuus tekee varpaan, sanoo avopuolisoni, no, niin) saa Mikon notkahtamaan reunan ylitse, ja ennen kuin kukaan ehtii kissaa sanoa, hän on matkalla kohti ruotsalaista täydellisyyttä.

En osaa lukea kirjoihin sen suurempia merkityksiä. Inhosin koulussa kaikkia analyysin kirjoittamisia ja vastaavia, koska olen suomalainen ja suomalainen sanoo asiat niin kuin ne ovat (tai siis, ainakin jos on pohojammaalta) enkä muutenkaan tykkää kaivella merkityksiä sanojen takaa. Ehkä Vadelmavenepakolainen on jokin suurikin poliittinen teos enkä vain ymmärrä sitä, mutta noin niin kun maallikkolukijana se jätti meikäläisen melko kylmäksi. Mikko on outo mies, hullukin jopa, joka ei kaihda mitään keinoja saavuttaakseen päämääränsä - ruotsalaisuuden. Hän ei myöskään kärsi tekojensa seurauksista mitenkään, ainakaan henkisesti. Ja mitä sitten, kun Mikko saavuttaa sen, mitä haluaa? Mieleen tulee vähän Madame Bovary, tuo raivostuttava nainen, joka ei vain osaa olla tyytyväinen siihen, mitä hänellä on.

Luin kun tätä niin paljon kehuttiin, mutten kyllä kehu tätä eteenpäin. Ruotsia tuossa kyllä oppi, pisteet siitä, ja vähän naapurimaan historiaakin. Nyt kohti mielenkiintoisempia kirjoja! (Ja hei, kirjoitin tämän silläkin riskillä, että minä nyt olen suomalainen juntti, joka ei vaan tajua, tai ei ainakaan yhtä hyvin kuin ruotsalainen tajuaisi! :D)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti, niin palaillaan! ~.n