Män som hatar kvinnorWSOY
2009
ISBN 978-951-0-36749-0
611 s.
☆☆☆☆
Oma
Millennium-trilogian ensimmäinen osa. Sarja on julkaistu postuumisti Larssonin kuoltua sydänkohtaukseen. Wikipedia-sivun mukaan sarjasta piti alunperin tulla kymmenosainen, mutta Larsson ehti kirjoittaa vain kolme.
En alunperin meinannut millään päästä käsiksi tähän kirjaan. Aina hypistellessäni sitä kirjastossa sen kunnioitettava koko sai minut jättämään sen hyllyyn, kerta toisensa jälkeen. Sitten tässä päivänä eräänä anoppi-tulevani lahjoitti tämän ja sarjan kaksi muuta osaa meille, varoitellen karusta kielestä ja rankoista teemoista. Kirjat istuivat hyllyssämme vaikka kuinka kauan ennen kuin mieheni sitten eräänä päivänä kyseli matkalukemista työmatkoilleen ja tyrkkäsin hänen käteensä sarjan ensimmäisen osan. Kielsin häntä kertomasta siitä liikaa, sillä en tosiaan ollut lukenut sitä vielä itse.
Jostain kumman syystä “meinasin ajaa pysäkin ohitse” on tässä perheessä pätevä peruste jonkin kirjan lukemiselle, ja näin kävi myös tämän kirjan kanssa. Mieheni luki kirjan ennätysajassa (vaikka pokkariversiossakin on kunnioitettavat 612 sivua) ja ylisti sen sitten maasta taivaisiin. Ei ole hänen tapaistaan tehdä niin, joten arvatenkin odotukseni tätä kirjaa kohtaan olivat melkoiset aloittaessani sen. Näin hiihtolomalla on hyvää aikaa lukea, ja vaikka kirjoja olisi satamäärin luettavaksi, päätin kiilauttaa Miehet jotka vihaavat naisia jonon kärkeen ja lukea sen alta pois, sillä miehenikin sanoi silmät tuikkien että “sut tuntien sä luet tän yhteen putkeen”. Ja niinhän siinä sitten kävi.
Kirja on paikoittain liiankin yksityiskohtainen ja käy läpi paljon sellaista mikä ei ole ehkä juonen kannalta välttämätöntä. Parissa kohtaa olin haistavinani hiukan product placementia, mutta se oli niin hienovaraista (lähinnä tietokoneen kaikkien specsien luettelemista, joka sattumoisin oli minustakin mielenkiintoista, itseltäni kun löytyy tuo nykyään jo vanhentunut PowerBook), eikä yhtään niin häiritsevää kuin se olisi voinut olla. Loppuratkaisu kirjassa on vähintäänkin yllättävä, ja jännitystä Larsson osasi rakentaa oikein hienosti. Kaikenkaikkiaan kirja oli miellyttävä lukukokemus joka piti minut keittiön pöydän ääressä puoli viiteen saakka aamulla, kun en malttanut laskea sitä käsistäni. En myöskään uskaltanut laskea varpaitani lattiaan, niin paljon kirja minussa aiheutti jännitystä. Nyt kohti seuraavaa osaa, joka on kuulemma paljon ensimmäistä parempi. Saapa nähdä.
