15. elokuuta 2015

Vivika - Lotta-Liisa Joelsson

Art House
2012
ISBN 978-951-884-494-8
196 s.

Kirjasto

Lukudiplomien päivittäminen on kenties hauskinta, läpi vuoden tehtävää puuhaa kirjastotyössä. Kuulun siihen porukkaan, joka päivittää yläkoululaisten ja toisen asteen opiskelijoiden diplomeita, ja täytyy sen verran kehaista, että parempaa porukkaa saa hakemalla hakea. Paitsi että työ sujuu silloin kun sen pitää, hyviä lukuvinkkejä heitellään pitkin vuotta. Luen itse melko pitkälti uutta, uudempaa ja uusinta, usein vielä englanniksi, joten ohi menee aika paljon vanhempaa suomalaista. Laura vinkkasi tätä toisen asteen diplomiin kauhukirjana. En lue yleensä ihan hirveästi kauhua koska joko se ei pelota tarpeeksi, se menee ihan överiksi lopussa (King) tai sitten se pelottaa liikaa.

Vivika kertoo kahdesta tytöstä jotka viettävät kahdestaan kesää toisen kotona tämän vanhempien viettäessä kesäänsä Italiassa. He asuvat kaupungissa, joka lähihistoriaa varjostaa sarja pienten koululaisten selvittämättömiä murhia tyttöjen entisessä alakoulussa. Sitten toinen tytöistä löytyy aamulla kuolleena kylpyhuoneesta ja toisen kontolle jää tehdä selkoa tapahtumien sarjasta.

Vivika on kauhukirjana todella hyvä, siis karmiva. Kirja on kuitenkin jotenkin vähän viimeistelemättömän tuntuinen. Teos koostuu takaumista, joissa kuvataan koululaisten mystisiä murhia, nykyhetkeen sijoittuvasta kerronnasta, jossa kirjan päähenkilö asustaa talossa ystävänsä ruumiin kanssa sekä pätkistä uudelleenkerrottuja kansansatuja. Osat eivät kuitenkaan missään vaiheessa oikein osu yksiin, ja jäin vähän epävarmaksi siitä, mikä esimerkiksi satujen osuus oli kokonaisuudessa. Olivathan ne kuvottavia ja kammottavia kyllä, mutta mikä niiden tarkoitus oli? Kirjan päähenkilö sanookin kirjan alkuvaiheilla jo, ettei hän pidä sellaisista kauhukertomuksista, joissa kaikki langat kasataan lopussa ja kaikelle on jokin järkevä selitys. Järjetönkin selitys olisi kelvannut, mutta avoin loppu jättää kirjan aina vähän keskeneräisen tuntuiseksi. Kyseessä on toki taiteellinen ratkaisu, johon kirjailijalla on oikeus, mutta silti. Jotenkin tätä olisi nyt voinut avata ihan pikkuriikkisen vielä lisää, jotta vaikutelma olisi todella ollut voimakas. Ihmettelin myös suuresti, että päähenkilö jäi vain asustelemaan samaan kämppään kuolleen ystävänsä kanssa, ilmoittamatta asiasta mitään kenellekään.

Pidin kirjan kuvauksesta ja pystyin hyvin kuvittelemaan esimerkiksi tuon alakoulun, sillä se sopi varsin hyvin omaan alakouluuni; puutyöluokka kellarissa, monta kerrosta, pitkät käytävät. Pidin myös siitä, että koko kertomus sijoittui kesään, aikaan jolloin ei olettaisi mitään pahaa tapahtuvan. Silti painajaismaiset tapahtumat vuotavat päähenkilön valveeseen ja kotiin, jonka aina olettaisi olevan turvapaikka. Myös perinteisten satujen uudelleenkerronnoista oli saatu varsin karmivia. Kenties teos olisi saanut olla vielä hiukan pidempi ja perusteellisempi, mutta olisiko se sitten jo vaikuttanut surrealistisen utuiseen tunnelmaan? Kenties.

2 kommenttia:

  1. Huh, luin toissakesänä tämän kirjan puolivliin saakka. Sitten jätin sen kesken, sillä se oli mielestäni jopa liian karmiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erityisesti päähenkilön kotitalo oli monellakin tapaa todella hirvittävän kauhistuttavan kamala! Meinasin itsekin jättää kesken, mutta onneksi kainalossa oli kaksi koiraa ja valot olivat päällä. :D Vähän pelkäsin kyllä näkeväni tämän jäljiltä painajaisia, mutten onneksi sitten nähnytkään! Tätä voinee hyvillä mielin suositella sellaiselle, joka kaipaa jotakin todella karmivaa.

      Poista

Jätä viesti, niin palaillaan! ~.n