Syytös - Bandi

고발 (Gobal)
Schildts & Söderströms
2017
Suom. Raisa Porrasmaa (ranskasta)
ISBN 978-951-52-4129-0
189 s.
☆☆☆☆
Arvostelukappale

Tästä novellikokoelmasta on yllättävän haastavaa kirjoittaa. En oikein tiedä, mistä kulmasta lähestyisin aihetta. Jokaisella kirjastolaisella on ainakin yksi aivan erityinen mielenkiinnon aihe, joka saattaa vaikuttaa ulkopuolisen silmin vähintäänkin oudolta. Itselläni näitä aiheita ovat esimerkiksi äärimmäisen tiheään asutut paikat, kultit, sarjamurhaajat sekä aivan erityisesti Pohjois-Korea.

Olen kuluttanut kymmeniä tunteja katsomalla erilaisia dokumentteja Pohjois-Koreasta, tutustumalla erinäisiin pakokertomuksiin ja lukemalla maan historiasta. On kuitenkin huomattavan vähän sellaisia teoksia, jotka kuvaisivat elämää maassa olematta kuitenkaan äärimmäisten kauhujen värittämiä, kuten pakokertomukset yleensä ovat.

Pohjois-Koreasta ei ole olemassa informaatiota, joka ei olisi johonkin suuntaan värittynyttä (jopa niin, että dokumentin katsominen on jätettävä kesken, kun dokumentintekijän omat mielipiteet tulevat niin vahvoina esiin). Bandin Syytös on tosielämään pohjautuva teos, mutta siihen saa suhtautua kuten kirjallisuuteen yleensä; sellaisena kuin se on, tekijänsä näköisenä.

Bandi on kirjailijan salanimi, joka tarkoittaa tulikärpästä. Kirjailija elää (ainakin tietääksemme, hänen henkilöllisyyttään varjellaan tarkasti) edelleen Pohjois-Koreassa ja tarinat hän on kirjoittanut maassa, jonka päivittäinen elämä on hänen arkeaan. Teoksen seitsemän novellia sijoittuvat 1990-luvun alkuun. Viimeisin päiväys on vuodelta 1995, jolloin Pohjois-Korean nälänhätä vasta venytteli jäseniään. Ennen päättymistään vuonna 1998 se vaati satojentuhansien korealaisten hengen.

Bandin kertomuksista näkyy pohjoiskorealaisten arki kaikkine hankaluuksineen. Keneenkään ei voi oikein luottaa, sillä kansalaiset on opetettu ilmiantamaan kaikki näkemänsä vääryydet. Auktoriteetit ovat sellaisia, joita täytyy kunnioittaa, eikä pahaa sanaa saisi sanoa edes oman kotinsa suojissa. Bandin ajan korealaiset ovat tämän suhteen vielä melko nuhteettomia ja tekevät paljon työtä Puolueen ja aatteen puolesta. Suurin osa Bandin tarinoista sijoittuu Pohjois-Korean ensimmäisen hallitsijan Kim Il-Sungin ajalle. Korealaisten rakkaus maataan ja hallitsijaansa kohtaan näkyy myös Bandin novelleissa, joskin novelleissa on läsnä myös tyytymättömyys, järjettömän tiukka kuri sekä viha järjestelmää kohtaan.

Bandin kertomuksissa on kaikenikäisiä ja kaikenlaisissa asemissa olevia henkilöitä, jotka näkevät kukin asiat omalla tavallaan. Bandi onnistuu hyvin tuomaan esiin maan eri puolia erilaisten henkilöidensä kautta. Sulkiessani kirjan viimeinen ajatukseni kuitenkin oli, että pohjoiskorealaiset ovat kuin kytevää hiiltä. Pinnalta harmaata ja heikkoa, helposti murtuvaa, mutta kun hiukan puhaltaa, niin alta paljastuu kirkkaanpunainen hehku, joka jossain vaiheessa tulee leimahtamaan liekkeihin. On vain ajan kysymys, milloin se tapahtuu.

Tummempaa tuolla puolen - Kaj Korkea-Aho

Gräset är mörkare på andra sidan
Teos, Schildts & Söderströms
2012
ISBN 978-951-851-482-7
436 s.
☆☆☆☆
Oma

Törmäsin ensimmäistä kertaa tähän kirjaan ollessani tuntitöissä Pointin kirjastossa. Ensimmäisenä katseeni tarttui kansikuvaan ja sen kiiltäviin veriläikkiin, sitten sen mielikuvitukselliseen nimeen ja viimeisenä kirjailijan suomalaiseen sukunimeen. En yleensä tykkää lukea suomalaista kirjallisuutta (olen varmaan joskus aiemminkin siitä sanonut), enkä varsinkaan miesten kirjoittamaa sellaista - eräs Reijo Mäen novellikokoelma haavoitti sieluani ikiajoiksi, enkä varmaan koskaan toivu. Perehdyttyäni vielä kirjan takakanteen oli ihan myyty. Laitoin kirjan varaukseen ja havaitsin olevani listalla suunnilleen 50. tai jossain niillä hujakoilla. Ajattelin kuitenkin, että joutaahan tuota odottaa, muutenkin niin paljon luettavaa.

Sitten meidän piti koulussa vinkata muulle luokalle jotain luettavaa. No, luokkakaveri oli juuri hommannut tämän ja mietti sitten että vinkkaisiko tämän vai Sofi Oksasen uusimman. Oksanen aiheuttaa minulle henkilökohtaisesti allergisia pilkkuja ja hengenahdistusta, joten olin automaattisesti Korkea-ahon puolella. Luokkakaveri sitten päätyi Korkea-ahoon, joten vinkkaustuntia odotellessa. Hänen vinkkauksensa jälkeen olin, jos mahdollista, vielä myydympi. Kaikki kirjassa vaikutti niin täydellisen lupaavalta, mietin josko kyseessä olisi vihdoinkin se oikeasti pelottava kirja, jota olin ikäni etsinyt, joten päätin, että ostaisin sen.

Lainasin äidiltä tarvittavat varat ja ostin kirjan (kiitos muuten Teokselle nopeasta toimutuksesta, ei tätä viikonlopun yli olisi millään malttanut odottaa). Aloin lukemaan tätä keskiviikkona joskus viiden, kuuden pintaan, ja lopetin torstaina suunnilleen puoli kahdeltatoista. Maltoin minä nukkuakin hetken siinä välissä, mutta enemmän tai vähemmän putkeen tuon luin, kuitenkin.

Kirja alkaa siitä, kun Benjamin Fogde herää transsistaan ja tajuaa kihlattunsa kuolleen auto-onnettomuudessa. Benjamin on yksi Gränbyn kylästä kotoisin olevista nuorista miehistä, ja yksi kirjan päähenkilöistä. Muita ovat Loke, auto-onnettomuudessa kuolleen Sofien änkyttävä veli, Simon, uskonsa menettänyt pappi joka edelleen asuu Pohjanmaalla sekä Christoffer, joka tekee kansanrunouden lopputyötään ja painiskelee homoutensa ja omien pohjanmaalaisten sukujuuriensa kanssa. Jokainen henkilöistä on omalla tavallaan rikki ja jollain tavalla aito. Vaikka olen vasta viimevuosina toipunut henkilökohtaisista antipatioistani suomenruotsalaisia ja ruotsalaisuutta kohtaan (kai sitä aikuistumiseksikin kutsutaan), ei hahmojen suomenruotsalaisuus häirinnyt juuri lainkaan. Toki se, että kaikista suomalaisista oli tehty kirjassa sivuhahmoja, tavalla tai toisella ärsyttäviä ja munapäisiä tai muuten vaan vähän vajaita, pisti silmään. Mutta sellaista se on ja siitä on päästävä yli.

Kaikenkaikkiaan Tummempaa tuolla puolen on kirjoitettu hyvin, hyvällä maulla ja mielenkiintoisesti, siinä ei ole liikaa yksityiskohtia muttei myöskään liian vähän. Se kertoo yhden tarinan neljästä todella erilaisesta näkökulmasta ja lähtökohdasta, ja kaikki sen palaset nivoutuvat loppua kohti kokonaisuudeksi, joka ei jätä asioita kysymysmerkeiksi. Kirjassa on myös moraalinen opetus. Sitä Oikeasti Pelottavaa kirjaa jään vielä odottelemaan. Ehkäpä pitäisi antaa Robert Holdstockin Merlinin Metsälle uusi tilaisuus...

Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille - Ransom Riggs

Eräs työkaverini lykkäsi kirjan käteeni töissä ja sanoi että minun kannattaisi lukea se. En kysellyt juuri miksi, joten en tiennyt yhtään mitä odottaa. Yksi syy siihen miksi en mielelläni lainaa kirjastosta kirjoja vaan ostan ne omaksi ovat nämä vihoviimeiset bestseller- ja muut tarrat, jotka aina peittävät juuri sen kaikkein tärkeimmän osan takakannesta niin, ettei siitä selviä mitään olennaista. Niinpä sukelsin eriskummallisten lasten seuraan silmät ummessa ja perse edellä.

Ehkä juuri epätietoisuuteni kirjan sisällöstä ja tyylistä teki siitä niin hyvän, ja koska yritin arvuutella genreä, tunnistin niitä kirjan sisältä monta. Kirja muuttui peruskaunosta kauhuksi, josta taas kaunoksi ja sitten fantasiaksi ja jälleen kauhuksi ja trilleriksi ja päättyi tyypillisen seikkailuromaanin tavoin, johon voisi hyvin syin jäädä odottelemaan seuraavaa osaa. Omalta osaltaan kirjan mielenkiintoisuutta nostivat myös aidot vintage-kuvat, joita Riggs on onnistunut penkomaan yksityisten keräilijöiden kokoelmista. Jännittävää oli huomata myös, että kuvien sävy muuttui tekstin sävyn myötä. Esimerkiksi pelottavimmissa kohdissa kuvatkin saivat pelottavan lisäsävyn, vaikka jossain muussa kontekstissa ne olisivat saattaneet jopa naurattaa. Asiaa ei ainakaan auta se, että pelkään kuollakseni kauhuelokuvissa ja muissa juuri nimenomaan lapsia. Mikään aikuismörkö ei koskaan ole yhtä kammottava, ja sen todisti tämäkin kirja.

Kirja kertoo Jakobista, jolle isoisä kertoo lapsuudessa satuja taianomaisesta saaresta, jolla hän itse lapsena asui. Kun Jakob kasvaa isommaksi, hän ei enää usko satuihin, ja kertoo sen myös isoisälleen, jota pitää höpsähtäneenä aivan kuten äitinsä ja isänsäkin. Kun isoisä sitten kuolee mitä merkillisimmissä olosuhteissa, lähtee Jakob selvittämään isoisän kertomien satujen todenperäisyyttä. Tarina on polveileva ja mielenkiintoinen, ja olipa se Harry Potterin toisen osan jälkeen ensimmäinen kirja, joka onnistui todella pelottamaan minua niin, etten uskaltanut nukkua varpaat peiton ulkopuolella.

☆☆☆☆