25. marraskuuta 2016

JHT : Musta lammas - Mikko Aaltonen

Kansi: Nana Simelius
Otava
2016
ISBN 978-951-1-29117-6
461 s.

Oma

Täytin marraskuun 15. 28-vuotta. Olin katsellut tämän kirjan mainoksia jo pitkään vähän sillä silmällä, mutten ollut kehdannut ostaa sitä (kirjojen hinta Suomessa, siitä on puhuttu jo moneen kertaan). Päätin kuitenkin synttäreideni kunniaksi hemmotella itseäni ja ostaa kovakantisen, kotimaisen uutuuskirjan, huolimatta siitä, ettei minulla oikeastaan ole varaa näihin kullanarvoisiin painettuihin kappaleisiin.

Eräs ystäväni joskus sanoi, ettei kenenkään pidä hävetä mitään musiikkia, jota kuuntelee. Musiikin kuuntelemisesta kuuluu tulla hyvä olla, eikä sillä ole väliä, kuka artisti sen hyvän olon tuottaa. Jos minulle olisi 13-vuotiaana sanottu, että tulen vielä joskus kuuntelemaan suomiräppiä, olisin varmasti nauranut ja kovaa. Edustin (ja edustan edelleen) niitä pitkätukkia ja hevareita, joita Jare niin kovin tykkää kirjassaan haukkua (olkoonkin, että esim. Jonne Aaron ja Apocalyptican pojat saavat kyllä tässä kirjassa rispektiä). En olisi uskonut, että ikinä hurahtaisin johonkin näin - ainakin päällisinpuolin - kertakaikkisen pöllöön.

Cheek artistina nousi tietoisuuteeni Timantit on ikuisia -biisillään ja Vain elämää -esiintymisellään. Sittemmin olen kuunnellut hänen musiikkiaan laajemminkin, ja huolimatta tietystä rap-musiikille ominaisesta lesoilusta ainakin joissakin biiseissä on sellaisia viestejä ja merkityksiä, jotka iskevät myös tämmöiselle melkein kolmikymppiselle tädille ihan kotiin. Esimerkiksi Niille joilla on paha olla muistuttaa hyvin siitä, että synkätkin ajat kestävät vain jonkin aikaa, ja sitten aurinko paistaa taas. Vihaajat vihaa opettaa ylpeyttä omasta tekemisestä. Negatiivista palautetta tulee aina, ihan sama mitä teet, mutta jos teet parhaasi niin saat olla ylpeä eikä anteeksi tarvitse pyydellä. Sellaista asennetta Suomeen kaivattaisiin enemmänkin.

Mitä tulee tähän elämäkertaan - miksi on ok kirjoittaa elämäkerta kolmekymppisenä, ei tämä vielä ole hei ohi? - olin yllättynyt monella tapaa. Kirjassa puhutaan ensisijaisesti Jaren urasta, työnteosta, mielisairaudesta (klikinsäästäjä: kaksisuuntainen mielialahäiriö) ja kavereista - niistä, jotka jollain tapaa kuuluvat rapmaailmaan. Olen aina kehunut tätä piirrettä kaikissa bändikerroissa ja muissa, eikä se tässäkään ollut huono. Ehkä jotenkin ajattelin, että tässä olisi puhuttu Jaren yksityiselämästä enemmänkin, sillä hän viittaa biiseissään tosi usein elämänsä tapahtumiin. Niihin ei kuitenkaan juuri puututa pääpiirteitä syvemmin. Mutta mikäli Jaren ura kiinnostaa, tässä se on koottuna ja tarkasti.

Rapin maailma on minulle todella vieras. En tunnistanut Jaren mainitsemista artisteista ketään (no okei, Kanye Westin, mutta hänetkin täysin ulkomusiikillisista syistä). Jaksoin kuitenkin lukea kirjan siitä huolimatta alusta loppuun, Vaikka julkisuudessa Cheekinä tunnettu miekkonen on ylpeä, kopea, ehkä vähän kusipäinenkin, yksityiselämän Jare on neuroottinen, työhönsä addiktoitunut, kovilla panoksilla jatkuvasti pelaava tyyppi, jolle mikään ei ole tullut ilmaiseksi. Jarea sen enempää puolustelematta, tämä kirja antaa ymmärtää, että hänkin on vain ihminen.

6. marraskuuta 2016

Gemina - Amy Kaufman & Jay Kristoff

Knopf
2016
ISBN 978-0-553-49915-5
659 s.

Oma
Illuminae

Edellisestä blogikirjoituksesta alkaa olla jo niin kauan, että tässähän rupeaa ihan mietityttämään osaanko edes enää. Ihan hirmuisen iso kiitos kaikille teille, jotka ette ole kuitenkaan lukevaa peikkoa hyljänneet hiljaisuudesta huolimatta! Kenties jotkut teistä ovat seurailleet peikon Goodreads-tiliä ja huomanneet, että jonkin verran (sarjakuvien) lukemista on tänäkin vuonna tapahtunut, vaikkei se täällä blogin puolella juurikaan ole näkynyt.

Goodreadsin tilastojen mukaan olen lukenut tänä vuonna 69 kirjaa ja olen 100 kirjan vuositavoitteestani 15 kirjaa jäljessä. Tällaiset asiat eivät kuitenkaan juuri nyt ole minulle tärkeitä. Pian on uusi vuosi ja uudet tavoitteet, keskitytään sitten niihin. Pyrin edelleen siihen, että lukeminen olisi jälleen hauskaa ja nautinnollista, enkä edes mieti sitä, että suunnilleen puolen vuoden kuluttua pitäisi olla jo taas vinkkauskunnossa. En mieti sitä yhtään. En.

Sen sijaan olen keskittynyt lukemaan kirjoja, joista aidosti innostun. Jotka eivät edes kaukaa haise tippaakaan työlukemiselta. Illuminaen jatko-osa Gemina on juuri tällainen teos. Huolimatta statuksestaan, Gemina sijoittuu toiselle laidalle universumia, siinä on eri päähenkilöt ja täysin eri tapahtumapaikat kuin Illuminaessa. Gemina sijoittuu warp station Heimdallille. Heimdalin päällikön tytär Hanna Donnelly on valmistautumassa Terra dayn juhlintaan uskomattoman komean poikaystävänsä kanssa. Samaan aikaan toisaalla aluksella Nik Malikov kasvattaa setänsä kanssa hallusinogeenista limaa tuottavia alieneita, niin kuin huumekauppaa harjoittavilla House of Knivesin mafiosoilla on tapana.

Kaikki menee hetkessä pieleen, kun Nik pakotetaan salakuljettamaan alukseen kontti, josta kuoriutuu todella ikävä yllätys. Heimdalin sekä Illuminaesta tutun Hypatian kohtalo joutuu uhatuksi, sillä pian aluksessa riehuu karanneiden alieneiden lisäksi myös asein varustettuja erityisjoukkoja, joiden ainoa tehtävä on huolehtia siitä, että Heimdalin madonreika on tarpeeksi stabiili saattamaan matkaan lähestyvän drone-armeijan - henkilövahingoista viis.

Gemina ei ole laisinkaan niin trillerimäinen kuin Illuminae, mutta edelleenkin hyvin toiminnantäyteisellä otteella mennään. Taistelukohtauksia on runsaasti ja Gemina hyödyntää samanlaista mielikuvituksekasta ja leikkisää taittoa kuin Illuminaekin. Kirjaa saa välistä pyöritellä ihan tosissaan käsissään pystyäkseen lukemaan kaikki tekstit. Rakastin tätä kirjaa vähintään yhtä paljon kuin Illuminaeta, mutta kaikkein eniten haluan tietää, kuinka nämä kaksi tarinanhaaraa nivoutuvat lopulta yhteen. <3