2. elokuuta 2015

Nimona - Noelle Stevenson

Harper Teen
2015
ISBN 978-0-06-227823-4
272 s.
☆☆
Oma

Yritin ihan oikeasti lukea jotakin muuta kuin sarjakuvia, mutta kesällä tuntuu olevan helpompaa lukea jotain helpostisulavampaa. Kävin tänään mustikassa isännän tädin luona Mäntsälässä, ja matkalla sain luetuksin tämän. Nimona oli osa jonkinlaista sarjispakettia, jonka jessethereader sai esiteltäväkseen, ja kiinnostuin tästä. Puolivälissä sarjakuva-albumia tajusin, kuka Noelle Stevenson oikein on. Hän on nimittäin kuvittanut ainakin Rainbow Rowellin Fangirlin ja käsittääkseni myös Eleanor & Parkin. Stevensonin teos on ilmeisesti alunalkujaan ollut webcomic, mutta painetun version ilmestyttyä se ei enää ole luettavissa kokonaisuudessaan netissä. Ymmärrettävää, vaikka toisaalta vähän harmillista.

Nimona kertoo nuoresta muodonmuuttajatytöstä nimeltä Nimona ja siitä kuinka hän ilmoittautuu valtakunnan katalimman superpahiksen Lordi Ballister Blackheartin kätyriksi. Ballisterille hän kertoo olevansa vain nuori tyttö, jonka kehno noita on muuttanut ensin lohikäärmeeksi ja sittemmin hänen muotonsa on jäänyt melko häilyväiseksi, mutta tarinan edetessä paljastuu, ettei kaikki olekaan ihan niin yksioikoista. Nimonan maailmassa mikään ei myöskään ole kovin mustavalkoista, vaan hyvän ja pahan rajat ovat häilyväisiä. Stevenson myös sotkee näppärästi fantasiaa ja sci-fi-elementtejä keskenään. Ei ole täysin varmaa eletäänkö Nimonan maailmassa menneessä vai tulevassa, eikä sekään haittaa. Jotenkin Stevensonin kirjoitustapa ja tarinankerrontatyyli auttavat ottamaan asiat sellaisina kuin ne esitetään, sen liiemmin kyselemättä.

Stevensonin tyyli on omaperäinen, eikä välttämättä kaikkien mieleen. Itse pidän tyylistä valtavasti, etenkin alun totuttelun jälkeen. Vähän alkuun harmittelin, kun sarjiksen teksti on niin kovin pientä ja käsinkirjoitettua, ettei siitä aina meinaa saada selvää, mutta selkeästi totuttelukysymys sekin. Alkukankeuden jälkeen imeydyin täysin tarinan vietäväksi ja ennen kuin huomasinkaan, olimme jo ajaneet tunnin ja olimme perillä. Harmitti ihan suunnattomasti, kun tarinaa oli jäljellä kymmenisen sivua ja piti lähteä poimimaan mustikoita. Olisi kovasti tehnyt mieli vain piiloutua autoon ja lukea tarina loppuun. Rakastuin Ballister Blackheartiin, ritari Goldenloiniin ja aivan erityisesti Nimonaan niin, että tätä lukisin lisääkin. Käsittääkseni kuitenkin tämä on yksittäinen sarjakuva, eikä tälle ole (kai?) jatko-osia tulossa. Jos on, niin hihkaiskaa joku!

Tämä sarjakuva sopii muuten myös sellaisille, jotka eivät muutoin paljoa sarjakuvia lue, sekä myös sellaisille, jotka vasta aloittelevat "oikeaa" lukemista. Englanti tässä on suhteellisen simppeliä, eli sopii myös sellaisille, jotka eivät ihan hirveästi englantia osaa. Kuvat kantavat tässä merkittävän osan viestin merkityksestä ja Stevensonin ilmeikkäät hahmot ovat ihan omaa luokkaansa tunteiden ilmaisijoina. Onpahan tässä vähän sitä aina ah niin ajankohtaista LGBTQ-sisältöäkin. ~.n <3 Suosittelen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti, niin palaillaan! ~.n