 |
| Kansi: Sylvester Kivelä & Saana Nyqvist |
2016
ISBN 978-951-23-6074-1
103 s.
☆☆☆
Arvostelukappale
Kotimaisia nuortenkirjoja ilmestyy aivan liian vähän, se on tosiasia, joka meidän kaikkien on myönnettävä. Harvoin nekään vähät, joita markkinoille kotimaasta tuotetaan, ovat näin loppuun asti mietittyjä ulkoasultaan, ja siitä tälle kirjalle iso kiitos. Satasivuinen, pehmeäkantinen läpyskä, jota kirjovat valokuvat (eivätkä mitkään lapselliset kuvitukset), isofonttinen ja helppolukuinen, kyllä tällaista kelpaisi tarjota nuorille, joiden on pakko lukea edes jotakin.
K18:n päähenkilö on Aksu, CS- ja ES-jonne. Aksu asuu vanhempiensa, kahden sisaruksensa ja äkäisen koiransa kanssa kaksikerroksisessa omakotitalossa kaupungin ulkopuolella ja seurustelee ihanan sirkusta harrastavan Marian kanssa. Seksi on jo kuvissa, mutta Aksu tunnustaa olevansa nössö, joka ei ryyppää. Viinahan maistuu pahalta, yäk. Aksun vanhemmat tykkäävät matkustaa, mutta viisihenkinen perhe ei ikinä mahdu samaan hotellihuoneeseen, joten varaa matkusteluun ei aina ole. Vihdoin Aksu on niin vanha, että lupautuu jäämään koiravahdiksi yksin kotiin sillä aikaa, kun muu perhe on viikonlopun yli poissa. Ensimmäinen kerta menee ihan hyvin, Aksu pyytää kaverinsa kylään ja pojat pelaavat seeässää ja juovat eeässää, niin kuin kirjassa sanotaan.
En ole tähän päivään mennessä onnistunut lukemaan Nörttiä lähinnä kirjassa käytetyn kammottavan puhekielen takia. Tämä kirja meinasi joutua saman kirveen alle. Pelaan paljon, siis todella paljon, mutten kylläkään seeässää. MLG- ja 360-läpät eivät tee vaikutusta, eivät edes vähän. En siis kenties ole oikeaa kohderyhmää tälle kirjalle ja vastikään läpikäymäni Assembly-kokemuksen jälkeen en ole edes hirveän sympaattinen CS-jonneja kohtaan.
Pahinta kirjassa ei kuitenkaan ole päähenkilön huumori tai hänen käyttämänsä kieli. Uskoisin, että nämä varmasti vetoavat oikeaan kohdeyleisöön. Kirja on lyhyt, puhuu nuorille ajankohtaisista aiheista ja käyttää samaa kieltä kuin he. Puhekielisyys saattaa olla joillekin hankalaa, sillä Aksu kirjoittaa auki sanoja, jotka muuten kulkevat lyhentein (äm äl gee, esim.) ja voivat täten olla hankalia hahmottaa. Kirjan alussa mietin, noinkohan tässä on vedetty vähän överiksi, sillä Aksulla on kaikelle, siis ihan kaikelle, jokin lempinimi, väännelmä tai läppä, jota hän käyttää. Aksun tapaan nimittää kaikkea jollain muulla kuin oikealla nimellä kuitenkin tottuu. Pahinta tässä on valistuksellinen teema, joka paistaa melko ilkeästi läpi siitäkin huolimatta, että Aksu vakuuttaa taka-ajatuksettomuuttaan. Alkoholi ja sen (liika)käyttö sekä seksi ovat aiheita, jotka epäilemättä kiinnostavat kohderyhmää, mutta eikö niistä ihan oikeasti voi kirjoittaa ihan vaan sellaisena kuin ne ovat, ilman sormenheristelyä ja kirjaan ympättyä terveystiedon maikkaa, jonka viisauksia Aksu välillä lainailee.
Kaikesta tästä huolimatta kirjan lopussa kiitos seisoo. Kirjan opetus on se, minkä sen voi olettaakin olevan, mutta loppukohtaus on kieltämättä hyvä muistutus, eikä pelkästään teineille. Kirja jätti tällä kertaa kylmäksi, mutta kenties joku 13-vuotias löytää tästä sellaisia ulottuvuuksia, jotka jäivät minulta huomaamatta. Oikea kirja oikealle lukijalle ja sitä rataa.
