Atena
Suom. Aura Nurmi
2015
ISBN 978-952-300-146-6
410 s.
☆
Kirjasto
Jokaisella kirjastotädillä täytyy olla jokin arvelluttava mielenkiinnon kohde. Todella useilla kohtaamillani tädeillä tämä on joko natsit tai Neuvostoliitto, usein kuitenkin jokin historian synkkä ajanjakso. Itselläni arvelluttavia mielenkiinnonkohteita on useampiakin, kuten kultit, sarjamurhaajat sekä tämän kertainen aiheemme, Pohjois-Korea.
Pjonjangin akvaariot oli ensimmäinen Pohjois-Koreaa käsittelevä pakolaiskertomus, jonka luin, mutta se jätti tiedonnälän, jota olen sittemmin pyrkinyt tyydyttämään milloin milläkin vastaantulevalla teoksella. En siis epäröinyt, kun äkkäsin tämän (varsin sievän) tietokirjan Atenan uutuuslistalta. Laitoin teoksen varaukseen vähän silläkin silmällä, että tämä olisi voinut päätyä esimerkiksi toisen asteen lukudiplomiin. Kyseessä on kuitenkin yli nelisataasivuinen järkäle, joka ei ole edes hyvä.
Paul Fischerin kirjoitustyyli on heti alusta saakka ylimielinen. Hän tuntuu naureskelevan Itä-Aasian historiallisille kamaluuksille ja käyttää muutenkin hyvin alentuvia ja pilkansävyisiä ilmauksia kuvaillessaan Koreoiden jaon aikaisia tapahtumia. Lisäksi hänen tapansa kirjoittaa lisähuomioita sulkuihin (kuten itsekin teen, mutta tämä ei olekaan tietokirja :P) tekee teoksesta epäluotettavan tuntuisen. Aloitettuani opinnot ammattikorkeakoulussa olen saanut jo useampaankin otteeseen palautetta siitä, että ujutan tekstiini liian selviä mielipiteitä. En ymmärtänyt mitä vikaa siinä oli ennen kuin nyt. Paul Fischerin mielipiteet tekevät tästä teoksesta jollain tapaa huteran oloisen. Epäilin tovin, että kenties flunssaiset aivoni vain tulkitsevat teosta liikaa, mutta mielipiteellisyys ei vähene loppua kohti. Fischerillä tuntuu olevan myös kaksijakoiset tunteet esimerkiksi Kim Jong-Iliä, Pohjois-Korean edellistä diktaattoria, kohtaan. Toisaalta mies on kammottava ihmishirviö, mutta toisaalta myös elokuvien suurkuluttaja, mikä sitten tekeekin Jong-Ilistä ihan ok tyypin.
Vaikka kirjailija olisikin sanavalinnoillaan tarkoittanut luoda vakaviin tilanteisiin huumoria, kirjassa on silti muitakin huomattavia puutteita, jotka tekevät siitä jos nyt ei sisällöllisesti niin ainakin rakenteellisesti huonon. Fischer sortuu useissa kohdin jaarittelemaan historian tapahtumista tai elokuvakulttuurista pitkiä pätkiä niin, ettei lukijalle selviä koko paasauksen tarkoitus ennen kuin vasta aivan lopussa. Minusta tämä kirja olisi kaivannut kustannustoimittajaa ja rankalla kädellä. Tämmöisenään Rakastettu johtaja ylpeänä esittää on raskas ja kuiva luettava, joka hautaa varsinaisen kertomuksen keskelle epämääräisten faktojen (vai "faktojen"?) merta. Lopusta löytyy suppea lähdeluettelo, josta hyvin ilmenee jo Fischerin itsensäkin tunnustama tosiasia. Fischer ei itse ymmärrä sanaakaan koreaa, joten hän on luottanut teostaan valmistellessaan käännettyihin lähteisiin. Lisäksi - ja tämän Fischer sentään tunnustaa loppusanoissaan - Pohjois- ja Etelä-Korean keskinäisistä väleistä on todella hankalaa saada mitään todistettavaa tietoa, sillä molemmat maat ovat turvautuneet historiansa aikana sellaiseen määrään propagandaa, ettei siitä saa mitään tolkkua.
Kirjan varsinainen sisältö, Shin Sang-okin ja Choi Eun-Heen kaappaus, heidän aikansa Pohjois-Koreassa, heidän välinsä Kim Jong-Ilin kanssa ja lopulta heidän pakonsa takaisin Etelä-Koreaan, hukkuvat vähän kaikkeen muuhun kirjassa esitettyyn sälään. Tiiviimpänä ja tiukemmin asiassa pysyvänä teoksena Rakastettu johtaja ylpeänä esittää olisi varmasti voinut olla mielenkiintoisempikin luettava. Tällaisenaan se tuntuu kuitenkin viimeistelemättömältä käsikirjoitukselta, jota olisi voinut leikellä ja sovitella uudestaan vielä kerran tai kaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä viesti, niin palaillaan! ~.n