21. elokuuta 2017

IFLA WLIC 2017

Kun palkallaan ei voi kilpailla, pääsee sentään työmatkalle Eurooppaan! :o Kirjastontätinä sitä on vastuussa tulevien sukupolvien mediakasvatuksesta, mutta palkassa se ei valitettavasti näy mitenkään. Sen sijaan on näitä upeita tilaisuuksia, joissa pääsee tutustumaan kansainväliseen kirjastokenttään ja ammattilaisiin yltympäri maailmaa.

IFLA WLIC ei ehkä sano ei-kirjastolaisille yhtään mitään. Kyseessä on siis The International Federation of Library Associations and Institutions World Library and Information Congress. Sanahirviö, joka on paljon helpompi lyhentää pelkiksi kirjainyhdistelmiksi. Viime vuonna kongressi järjestettiin Yhdysvalloissa, ensi vuonna se on Malesiassa Kuala Lumpurissa. Olen kuitenkin oikeasti todella onnellinen, että pääsin Puolaan. Tässä siis matkaraportti #1!

19.8.2017
Saavuimme Krakovaan lauantaiaamuna. Finnairin lento oli ihan mukava, joskin jonkin verran meitä häiritsi koneistosta lähtevä kova ääni. Istuttiin kollegani ja projektiparini Pauliinan kanssa melko edessä (siis bisnesluokan takana olevilla penkeillä), joten vaikkei nyt oltu ihan bisnesluokassa, oltiin kuitenkin tarjoilujärjestyksessä ensimmäisinä. Matkassa meitä on siis nyt neljä Vantaalta, todella kiva porukka. <3

Krakovassa meitä odotti ensimmäinen yllätys. Ehdimme ostaa jo junaan liput, kun ensin ilmoitettiin puolen tunnin mittaisesta viivästyksestä. Pian tuo puolituntinen muuttui kuitenkin uhkaavaan muotoon "delayed indefinitely", joten päätimme lähteä kalppimaan. Otimme siis taksin Krakovan lentokentältä Krakovan päärautatieasemalle. Meillä oli jonkin verran aikaa ennen kuin Wroclawin junamme oli määrä lähteä, joten kävimme kahvilassa nappaamassa jotakin syötävää ennen kolmetuntista matkaa halki Puolan.

Junamatka sujui hyvin. Meillä oli paikkaliput, ja paikkamme olivat mukavassa pikku kabinetissa. Kopissa oli meidän lisäksemme puolalainen vanhempi rouva, joka välistä nukkui, välistä puhui puhelimessa tai kun intouduimme oikein keskustelemaan, katsoi kovaäänisiä videoita puhelimellaan. No, emme siitä sen suuremmin häiriintyneet, eipä se olisi mitään auttanutkaan. Puolalaiset junat ja raitiovaunut tuntuvat kaikki olevan enemmän tai vähemmän vanhoja. Oli mukavaa istuskella junassa, kuunnella kolketta ja katsella ohi viliseviä maisemia. Matkalukemisena minulla on All American Boys, joka on kuin The Hate U Give, mutta kahden miehen kirjoittama ja kertoo pojista. Ajattelin että olisi kiintoisaa lukea tämä nyt kun olen lukenut myös tuon naisvoimaa-version, ihan vain vertailun vuoksi.

Perillä meitä odotti lämmin, aurinkoinen Wroclaw. Ensimmäisenä kävelimme hotellille viemään tavarat huoneisiimme. Yövymme Q Hotelissa, jossa hotellihuoneet ovat melko hulppeat. Sitten suuntasimme kohti Centennial Hallia, IFLAn pääpaikkaa. Kävimme rekisteröitymässä ja hakemassa nimilappumme. Kerkesimme ihastella kokouspaikkaa vain vähän, sillä matka painoi jo silmäluomia, olimmehan kuluttaneet jo suunnilleen 12 tuntia reissaamiseen. Kotimatkalla pysähdyimme ruokakaupassa. Kaupan nimi oli lyhyt ja ytimekäs EPI, mutta hyllyjen asettelusta ja lukuisista tuoretiskeistä päätellen kauppa oli vähän paremmalle väelle. Itse nappasin mukaan vain jotakin naposteltavaa, mutta Pauliina uskaltautui tuoretiskeille juttelemaan myyjien kanssa. Sanottakoon, ettei Wroclawin myyntihenkilökunnalla ole ihan englanti hallussa.



Tarkoitukseni oli lähteä vielä illalla syömään, mutten jaksanut. Olin sängyssä yhdeksältä ja umpiunessa kymmenen tienoilla.

20.8.2017
Päivä valkeni melko pilvisenä, mutta lämmintä kaupungissa silti oli. Suuntasin ensitöikseni aamiaiselle, joka olikin ihan todella vaikuttava. Pian sen jälkeen kipitimme Pauliinan kanssa takaisin kongressipaikalle, sillä olimme päättäneet ottaa osaa IFLAn Newcomers Sessioniin. Sessio olikin todella mielenkiintoinen ja tapasimme myös kollegan Helsingistä! Saimme sessiosta myös coneissa suositun ribbonin, joka liimattiin nimilätkään.




Ensikertalaisten oman session jälkeen meille oli järjestetty pieni tutustumistuokio, jossa tapasinkin kollegoja ympäri maailmaa. Juttelin hetken mm. malesialaisen ja unkarilaisen kollegan kanssa. Myöhemmin tapasin pari kirjastolaista Ranskasta ja Kanadasta. Pääasiassa vietimme aikaa kuitenkin saksalaisen kollegamme Claudian kanssa. On todella mielenkiintoista tavata ihmisiä, jotka ovat hakeutuneet kirjastoalalle. Meitä yhdistää tietynlainen kiinnostus ja uteliaisuus kaikkea ja kaikkia kohtaan. Mistä vain voi jutella, kysymyksiä voi esittää ja asioita selitetään kiihkoilematta.

Pian tutustumistuokion jälkeen siirryimme itse tapahtuman avajaisiin, jotka olivatkin sitten todella hienot. Ensiksi meitä viihdyttivät melkeinpä kaikki Wroclawin silmäätekevät kulttuuri-ihmiset, Puolan kulttuuriministeri sekä Puolan kirjastoseuran puheenjohtaja. Sitten olikin esityksen vuoro, joka oli todella henkeäsalpaava tanssi- ja akrobatiaesitys Wroclawin historiasta. Tämä on todella upea ja historiallinen kaupunki, johon kannattaa ehdottomasti tutustua, mikäli teillä on siihen jossain vaiheessa mahdollisuus.


Avajaisseremonian jälkeen istuimme pitkään kongressirakennuksen rappusilla juttelemassa Claudian kanssa, kunnes tuli aika suunnata hotellille työstämään esitystämme valmiiksi. Matkalla poikkesimme katsomaan päärautatieasemalla olevaa kirjastoa, mutta valitettavasti se oli kiinni. Sen sijaan saimme ravintolasuosituksen maailman hurmaavimmalta asemaoppaalta, ja päätimme vierailla hänen suosittelemassaan ravintolassa myöhemmin.


Matkalla takaisin hotellille me myös eksyimme, mutta onneksi pysäkillä istuva vanhempi herrasmies osasi saksaa, joten Claudia sai häneltä ohjeet miten pääsisimme takaisin rautatieasemalle, jolta osasimme kukin suunnistaa takaisin hotellille. Teimme uuden retken EPIin, tällä kertaa minuuttia vaille sulkemisajan. Vähän nolotti, mutta ostimme sentään kaikki jotakin. Sori EPI, huomenna varmaan paremmalla onnella. :P Matkalla bongasimme myös tontun, joista Wroclaw on ilmeisesti tunnettu! Niitä on ripoteltu ympäri kaupunkia reippaasti yli 300. Latasin jo sovelluksenkin (Go gnomes Wroclaw tai joku vastaava) jolla voin kirjata löytämäni tontut. Kolmekohan niitä nyt jo on. :D



Tiiviin kolmituntisen työrupeaman jälkeen päätimme, että esitys oli valmis ja että voisimme painua etsimään jotakin syötävää. Suuntasimme sopimaamme ravintolaan Claudian kanssa ja pääsimmekin perille, kysyttyämme kolme kertaa neuvoa paikallisilta. Wroclawin vanha kaupunki on uskomattoman kaunis. <3








Kongressiohjelma jatkuu huomenna. Nyt täytyy vetää unta palloon, jotta jaksaa taas! <3 Puolassa on tähän mennessä todella ihanaa. Vakaviin tarjoilijoihinkin saa hymyä olemalla itse iloinen, pro tip. ;)

11. elokuuta 2017

Binti - Nnedi Okorafor

Kansi: David Palumbo
Tor
2015
ISBN 978-0-7653-8525-3
90 s.

Oma

Täytyypä kerrankin sanoa, ettei minulla ole harmainta hajua siitä, mistä tämä kirja eteeni oikein ilmestyi. Tai siis joo, tilasin sen Book Depositorystä (josta se tuli yllättävän nopeasti, mikä oli hiukan hämmentävää), mutta mistä sain idean sen tilaamiseen, enpä osaa sanoa. Binti on pikkuruinen läpyskä, alle satasivuinen, ja siksikin todella sopiva välipala isompien kirjojen ohessa.

Binti on kertomus nuoresta naisesta, joka oman kansansa ensimmäisenä kutsutaan opiskelemaan Oomza Universityyn. Hänen kansansa, Himbat, eivät matkusta. He ovat Maan lapsia, ja he uskovat vakaasti, että Maan kamaralta poistuminen merkitsee varmaa kuolemaa. Oomzaan lähtö merkitsee Bintille varmaa karkoitusta kansastaan, mutta hän on valmis maksamaan sen hinnan.

Matkalla Binti joutuu kahden kansan välisen sodan jalkoihin. Toisaalla ovat Khoushit, Maan suurin kansa, toisaalla taas Meduset, oliot, joiden esi-isät ovat kotoisin Maan meristä. Meduset palvovat vettä, jota heidän kotiplaneetallaan ei ole. Binti ei edusta kumpaakaan kansaa, mutta hän on ennen näkemätön lahjakkuus matematiikassa ja harmonioiden luomisessa. Hänellä on mukanaan aavikolta löytynyt esine, "Edan", joka on joskus toimittanut jotain virkaa, mutta on nyt vanha ja käyttötarkoituksensa menettänyt. Binti luulee, että sen ainoa arvo on sen asema taide-esineenä.

Olin juuri vähän aikaa sitten Hel-YA -kirjallisuusfestivaaleilla, ja mm. fantasiakirjailija Erika Vik sanoi, että nykypäivän asioita on helpompi käsitellä, kun ottaa muutaman askelen etäisyyttä. En tiedä, onko kirjailija tarkoittanut ottaa käsittelyyn uutisten polttavimpia aiheita (parin vuoden takaa), mutta joitakin yhteenvetoja kyllä voi tehdä. Näin pieneksi teokseksi Binti oli minusta todella vaikuttava. Kaksi kansaa vihaa toisiaan palolla, tappaa toisiaan silmittömissä murha-aalloissa, ja syyt sodalle ovat todella yksinkertaiset. No spoilers, mutta suosittelen lukemaan itse.

Toinen todella hämmästyttävä puoli tässä kirjassa on Binti ja Bintin kansa Himbat. Kirjailija on luonut värikkään, syvän, elävän kulttuurin, ja hän onnistuu todella loistavasti kantamaan Bintin kulttuuria tämän mukana läpi koko kirjan. Usein spefissä on taustakulttuureja joiden tarkoitus on antaa hahmoille syvyyttä, mutta harmittavan usein myös jää huomaamatta, kuinka paljon se kulttuuri, johon olemme kasvaneet, vaikuttaa siihen, miten me maailmaa katsomme. Bintissä kulttuuri tuntuu jokaisella sivulla ja se tekee tästä pienoisromaanista todella eläväntuntuisen.

10. elokuuta 2017

One of Us Is Lying - Karen M. McManus

Kansi: Melissa Four
Penguin Books
2017
ISBN 978-0-141-37563-2
359 s.

Oma

Kävin tuossa kesälomani alkajaisiksi kääntymässä Englannissa, ja tottahan jopa pienestä Stamfordin kylästä piti etsiä melkeinpä heti ensimmäiseksi se kirjakauppa. Kirjakauppa olikin ihan todella upea, se oli jaettu kahteen kerrokseen niin, että alemmassa kerroksessa oli saippuoita ja lahjatavaroita, toisessa kerrassa sitten varsinainen kirjaosasto. Valikoima ei ollut mitenkään aivan jäätävän suuri, mutta Stamford on toisaalta n. 22 tuhannen ihmisen kaupunki. Kirjastossa en ehättänyt käymään, kenties seuraavalla reissulla sitten?

Noh, päästyäni kirjakauppaan sekosin totta kai heti ihan täysin. Aluksi vähän pidättelin itseäni, mutta kun löysin kovakantisen uutuuskirjan hintaan £7,99, voitte arvata, ettei tällainen kirja-addikti pystynyt pidättelemään itseään. Englantilainen ystäväni nauroi katketakseen, kun rohmusin näitä super edullisia kirjoja syliini minkä kerkesin.

One of Us Is Lying oli yksi näistä kirjoista. Olin kuullut tästä aikaisemmin joltain booktubettajalta, mutten kuitenkaan ollut saanut aikaiseksi tilata kyseistä kirjaa. Kun se sitten osui käsiini, ajattelin, että tässäpä olisi loistava kirja lomalukemiseksi ja lentokoneeseen.

Kirjan alussa viisi oppilasta joutuu jälki-istuntoon, kun heidän repuistaan löytyy puhelimet, joita ei tämän nimenomaisen opettajan tunnille saa laisinkaan viedä. Oppilaita ei yhdistä juuri mikään, suurin osa heistä on täysin eri piireistä ja jopa eri yhteiskuntaluokista. Kun jälki-istunnossa sitten kuolee yksi oppilaista ja etenkin, kun hänen kuolemansa paljastuu murhaksi, muut neljä oppilasta ovat kaikkein todennäköisimmät syylliset.

Kirja oli menevä ja toiminnallinen. Pidin mysteerielementistä ja siitä, että faktoja paljastui tutkimusten edetessä pikkuhiljaa. Loppukäänne tuli minulle yllätyksenä, mutta toisaalta en olekaan mikään dekkareiden suurkuluttaja, joten kenties joku toinen olisi arvannut tekijän jos kirjan alussa. Kaikki kirjan päähenkilöt olivat hyvin yksilöllisiä tyyppejä, teinejä joo ja sillä tavoin hiukan ennalta-arvattavia, mutta pidin siitä, miten McManus oli tehnyt heistä kaikista viallisia, mutta kehittymään kykeneviä nuoria. Olin positiivisesti yllättynyt tämän kirjan tasosta. <3

2. elokuuta 2017

The Ask and the Answer - Patrick Ness

Walker Books
2009
ISBN 978-1-4063-5799-8
552 s.

Oma
The Knife of Never Letting Go

Chaos Walking -sarjan toisessa osassa Todd ja Viola jatkavat siitä, mihin ensimmäinen kirja päättyi. Pormestari Prentiss on heidän kintereillään ja ilmassa on huhuja valtaisasta armeijasta, joka marssii pormestarin johdolla kohti uuden maailman pääkaupunkia, Havenia. Toddin ja Violan toiveissa on päästä perille ensimmäisinä, mutta toisin käy. He juuttuvat keskelle kahden osapuolen välistä sotaa, jonka pääpalkintona on uuden maailman herruus.

Vaikka tässä toisessa osassa Ääni on edelleen läsnä, se on vähäisempää, sillä Havenissa on kehitetty siihen vastalääke. Kirjassa selitetään myös, kuinka tuo kyseinen lääke on testattu, ja täytyypä sanoa, että jos ensimmäisen osan tapahtumat eivät järkyttäneet, niin tämä kirja varmasti järkyttää. Sarja on tarkoitettu hiukan vanhemmille, suositus on 14+, ja kerrankin olen sitä mieltä, että siihen on syytäkin. En periaatteessa tue kirjojen ikärajoittamista, meitä kun on niin hirvittävän moneen junaan, mutta joillekin asioille pitäisi altistua vasta myöhemmällä iällä, kun on valmiuksia niiden kohtaamiseen. Ihan vain tiedoksi.

Koin tämän toisen osan jotenkin helppolukuisemmaksi kuin ensimmäisen. Kenties ensimmäisessä osassa Ness vasta etsi kertojilleen omia, yksilöllisiä ääniä ja tässä toisessa osassa ne ovat vihdoin löytyneet, mutta niin tai näin, tämä kirja sujui minulta huomattavasti nopeammin (lukemiseen meni noin nelisen päivää, kun luin pelkästään automatkoilla reissatessamme ympäri Suomea).

The Ask and the Answer kuvaa minusta hyvin sitä, miten meistä jokainen kokee olevansa hyvisten, oikeassa olevien puolella. Eihän kukaan tarkoita pahaa, ainakaan omalta kantilta katsottuna, ja minusta tässä eri osapuolien johtajat on kuvattu todella hyvin juurikin perustelemassa omia kantojaan ja omia toimiaan. Heidän mielestään he ovat oikeassa ja oikeutettuja toimimaan niin kuin he toimivat. He eivät ole omien sanojensa mukaan "pahoja ihmisiä", eivätkä he toivo kenellekään mitään sellaista, mitä nämä eivät ansaitse. Sanotaan, että kirjojen lukeminen auttaa ihmisiä muuttumaan empaattisemmiksi, ja tämä Nessin teos todella tekee niin. Ness auttaa näkemään myös vastapuolen ajatuksiin, ja lukijakin saadaan vakuuttuneeksi siitä, että päähenkilöillä ei oikeastaan ole vaihtoehtoja toimia moraalin nimessä muutoin, kuin he toimivat.

Päästyäni lomalta kotiin, minun oli heti tilattava sarjan kolmas osa, Monsters of Men. Nimikin sen jo sanoo, ettei tämä sarja ainakaan lässähdä loppua kohti.

The Knife of Never Letting Go - Patrick Ness

Candlewick Press
2008
ISBN 978-0-7636-7618-6
512 s.

Oma

Tämän kirjan lukeminen vei minulta ikuisuuden. Goodreadsin tietojen mukaan olen aloittanut kirjan joskus 2016 vuoden tammikuussa. Muista raahanneeni kirjan mukanani Hollannin matkalle ja takaisin, enkä tainnut edetä kuin muutaman kymmentä sivua tuon reissun aikana. Hitaan etenemisen aiheutti epäilemättä kirjan todella erikoinen konsepti; nuori Todd asuu maailmassa, jossa jokaisen miehen ajatukset kuuluvat heidän päänsä ulkopuolelle. Yleisesti tämä ilmiö tunnetaan vain Äänenä, ja se on alati läsnä Toddin elämässä. Aikuisten, sotaa kokeneiden miesten Ääni ei ole aina ihan kaunista kuultavaa.

Prentisstown on paikka, jossa asuu pelkästään miehiä. Todd on heistä kaikkein nuorin, 13-vuotias, ja lain mukaan hänestä tulee mies päivänä, jona hän täyttää 14. Kerrotaan tarinoita hirvittävästä sodasta planeetan alkuperäisväestön, Spacklejen kanssa, jossa kaikki naiset kuolivat. Yksi näistä naisista oli Toddin äiti, jota poika kaipaa. Toddilla on seuranaan koira, Manchee, joka on maailman suloisin ja samalla ehkä ärsyttävin otus.

The first thing you find out when yer dog learns to talk is that dogs don't got nothing much to say. About anything.

"Need a poo, Todd."
"Shut up, Manchee."
"Poo. Poo, Todd."
"I said shut it."

Äänen lisäksi kirjassa kertojana on nuori Todd, jonka tietämys sanojen kirjoitusasusta ei ole aina ihan selvä. Kirjassa on todella paljon tarkoituksella väärin kirjoitettuja sanoja, joilla tuodaan ilmi Toddin lukutaidottomuutta ja omaa ääntä. Kirjaan sisäänpääseminen oli siksi minulle hankalaa, mutta loppua kohden lukeminen alkoi jo sujumaan.

Kirja alkaa siitä, kun Todd lähetetään soille hakemaan suo-omenoita. Soilla hän törmää ensin kummalliseen aukkoon Äänessä, ja tajuaa kyseessä olevan tytön. Tyttö jo itsessään on jotakin todella erikoista, mutta tämä tyttö aivan selvästi ei ole tältä planeetalta kotoisin, vaikka ihminen onkin. Seuraavaksi Todd törmää Spackleen, joiden on kauan aikaa sitten kuviteltu häipyneen alueelta. Pian käy ilmi, etteivät Spacklet todellakaan ole hävinneet mihinkään, ja että tyttö - Viola - on merkki jostakin suuresta. Todd, Manchee ja Viola joutuvat pakenemaan henkensä edestä, kun Prentisstownin pormestari saa tietää tytöstä ja haluaa tämän itselleen.

Lukuunottamatta erikoista ja hiukan hankalaakin kieltä, The Knife of Never Letting Go on todella tymäkkä aloitus Chaos Walking -sarjalle.

Mahti - Siri Pettersen

Evna
Jalava
2016
Suom. Eeva-Liisa Nyqvist
ISBN 978-951-887-535-5
502 s.

Arvostelukappale
Odininlapsi
Mätä

Korpinkehien viimeinen osa päätyi minulle hiukan kummallista reittiä. Olin sopinut, luvannut ja vannonut, että menisin tapaamaan Siriä Helsingin kirjamessuille. Olin uneksinut siitä hetkestä, kun saisin vihdoin ja viimein kiittää Siriä tämän sarjan tuomisesta maailmaan, ja Jalavan väkeä sarjan suomentamisesta. Olisin halunnut kehua Sirille sarjan ulkoasua, joka on niin viehättävän groteski ja jotenkin todella äärettömän sopiva sarjan tunnelmaan. Olisin halunnut heittäytyä ihan fanitytöksi, pyytää yhteiskuvaa ja hihittää hermostuksissani ihan tyhmille jutuille. Ja sitten flunssa nappasi minusta otteen ja yritti nitistää minut kuoliaaksi. Niinpä kirjoitin Jalavan edustajalle surkean sähköpostin, jossa peruin osallistumiseni Mahdin julkaisutilaisuuteen. Viestin karvas katkeruus varmaan välittyi, sillä sain pian messujen jälkeen postissa arvostelukappaleen, jonka sisällä oli Siriltä ihana viesti. <3 Olihan kyseessä siis kolmas (3.) kerta, kun tapaamiseni hänen kanssaan peruuntui.

Mahti ilmestyi viime vuoden lopulla ja te kaikki tiedätte varmasti jo tähän mennessä, kuinka inhoan, kun hyvät sarjat päättyvät. Mahti ei ollut siinä suhteessa mikään poikkeus, ja vaikka ryhdyin todella innolla lukemaan kirjaa, en halunnut sitten millään sen päättyvän. Sirin kirjoitustyyli (ja Nyqvistin hieno suomennos) on sellainen, ettei kirjaa millään halua jättää kesken. Jostain syystä kuitenkin hylkäsin kirjan kuukausiksi yöpöydälleni. Loin siihen aina silloin tällöin kaihoisia katseita, silittelin kannen upotuspainatusta ja haikailin Hirkan matkaan. Muut asiat kuitenkin veivät huomion, ja meni todella kauan ennen kuin oikeasti päätin lukea Korpinkehät loppuun.

Tässä viimeisessä osassa Hirka tutustuu vihdoinkin synnyinperäänsä, sukuunsa ja Umpireihin. Heidän kulttuurinsa on soturikansan kulttuuri, jossa minkäänlaista heikkoutta ei katsota hyvällä. Hirkaa revitään moneen suuntaan ja useammassakin kohdassa jopa lukijakin miettii, missä menee oikean ja väärän raja. Hirkan uskollisuutta koetellaan ja hänen moraalitajunsa joutuu useampaankin testiin. Rimen ja Hirkan kasvua henkilöinä on ollut todella mielenkiintoista seurata tähän viimeiseen osaan saakka, ja Mahtia lukiessani tuntui, että pitkä matka on tullut kuljettua. Heidän käsityksensä maailmasta on totaalisen muuttunut, ja kaikki valinnat, joita he ovat matkallaan tehneet, näkyvät nyt siinä, millaisiksi he ovat sarjan myötä tulleet.

Sirin luomat ystävyyssuhteet ja perhekuviot tulevat loistavasti esiin tässä viimeisessä osassa, kun Hirkaa koetellaan. Oli hienoa tavata sivuosissa olleita hahmoja uudestaan ja nähdä joidenkin hahmojen (nimiä mainitsematta, köh) taistelevan oman luonteensa kanssa.

Pettersen on loistava tarinankertoja ja hänen luomansa maailma on loputtoman mielenkiintoinen ja mahdollisuuksia täynnä. Minusta Korpinkehät olisi hyvin voinut olla vaikkapa tämän vuosituhannen Ajan pyörä, mutta trilogiaan on meidän tyytyminen. Nyt istun penkin reunalla kynsiä pureskellen, kunnes Siri Pettersen päättää julkaista jotain uutta. <3