Tammi
suom. Kaisa Kattelus
2013 (alkup. 2011)
ISBN 978-951-31-7082-0
339 s.
☆☆
Oma
Tarkoitettu
Huomio huomio! Tämä arvio koskee sarjan toista osaa, joten postaus sisältää kaikella todennäköisyydellä spoilereita ensimmäisestä osasta. Linkki ensimmäisen osan arvioon löytyy tuosta yläpuolelta.
Kuten aiemmassa postauksessani sanoin, ajattelin, että Condien sarja olisi hyvää aivovapaata luettavaa kesäloman kunniaksi, joten otin toisenkin osan lukuun. Nyt vain kävi niin, etten kertakaikkiaan jaksanut välittää laisinkaan Cassian, Kyn ja Xanderin edesottamuksista, vaan minua lähinnä ärsytti läpi koko kirjan. Ai miksikö sitten luin sen? Jaa-a. Parempaakin tekemistä olisi kyllä ollut, parempia kirjojakin olisi epäilemättä löytynyt. Se on kuulkaa huono asia, jos ei osaa lopettaa lukemista ajoissa, vaan lukee hammasta purren loppuun saakka. Tulppakirja tämä ei kuitenkaan ollut, kovin yhdentekevä vain.
Edellisen osan lopussa Cassia ja Ky joutuvat eroon toisistaan, kun Viranomaiset keksivät heidän rakkautensa, joka ei todellakaan sovi Yhteiskunnan kuvioihin. Toisen osan alussa Cassia on hankkiutunut Yhteiskunnan reunamille tarkoituksenaan etsiä käsiinsä Ky, joka tuntuu kadonneen kuin maan nielemänä. Cassian iki-ihanat vanhemmat ovat antaneet tyttärensä painella lähelle etulinjaa - siis sitä jossa Vihollinen hyökkää ja tappaa kaiken. Mutta rakkaushan voittaa kaiken, vai mitä? Xanderillakaan ei tunnu olevan mitään sitä vastaan, että hänen kihlattunsa juoksentelee pitkin maita ja mantuja etsimässä todellista rakkauttaan jota ei oikeastaan alkuunkaan edes tunne, mutta onhan Ky sentään komea. Sen sijaan Xander auttaa rakastettuaan ojentamalla tälle rasiallisen varastettuja pillereitä, joiden avulla pitäisi selvitä tiukasta paikasta ilman ruokaakin. Ky puolestaan taistelee etulinjassa seuranaan komppania nuoria miehenalkuja, joille on luvattu kuusi kuukautta aikaa rintamalla ja sen jälkeen täysi Kansalaisuus jälleen Yhteiskunnassa.
Virkistävää kirjassa oli, että sitä kerrotaan vuorotellen Cassian ja Kyn näkökulmista. Alkuun jopa luulin, että Kyn osuudet olisivat mielenkiintoisia ja erilaisia. Cassian osuudet ovat jatkuvaa Kyn perään inisemistä ja ruikuttamista, sekä syyllisyyden potemista siitä, ettei Cassia sitten kuitenkaan jäänyt Xanderin luo elämään hyvää elämää, vaikka ihan hyvä vaihtoehto sekin olisi ollut. Xander on sentään tuttu ja turvallinen, komea ja menestyvä Yhteiskunnan jäsen. Ky sen sijaan yrittää komppanioineen parhaansa mukaan selviytyä eturintamalla kasvotonta ja ylivoimaista Vihollista vastaan, mutta heidän selviytymismahdollisuutensa eivät ole järin hyvät.
Lähestulkoon koko kirja on Cassian ja Kyn kissa ja hiiri -leikkiä. Ky menee edeltä ja Cassia tulee ruikuttaen perässä. Kaikki muut tuntuvat tietävän kaikesta koko ajan enemmän kuin Cassia, joka sinisilmäisyyttään ja naiiviuuttaan luottaa edelleen jossain määrin Yhteiskunnan suojelevaan voimaan. Kyn ja Cassian romantiikkakin on vähän kuin yrittäisi puhallella sammuneisiin hiiliin jälleen eloa. Turhaa siis. Saa vähän nähdä jaksanko enää lukea tästä kolmatta osaa, kun tämä jäi tällaiseksi pannukakuksi. Möh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä viesti, niin palaillaan! ~.n