Tammi
Suom. Helene Bützow
2012 (Alkup. 2011)
ISBN 978-951-31-6142-2
538 s.
☆☆☆
Kirjasto
Lainasin tämän ensimmäistä kertaa jo vasta aloitellessani kirjastoalan opintoja, mutten koskaan saanut aikaiseksi luettua tätä ennen kuin nyt vasta. Olen katsellut jonkin verran booktubettajien videoita, ja jostain syystä tämä sarja nousee muistelolistoilla korkealle. Päätin siis vihdoin ja viimein tsekata, mistä ihmeestä on kyse, ja tavallaan petyin, tavallaan en.
Laini Taylorin teos kertoo siis Karousta, joka tuntee kaksi täysin erilaista maailmaa. Hän ei tiedä kuka hän on, eikä hän tiedä, miksi hänellä on hamsatatuoinnit käsissään, eikä hänen kasvatti-isänsä Brimstone ole myöskään halukas tätä hänelle kertomaan. Karou asuu valtaosan ajastaan Prahassa, jossa hän käy taidekoulua. Hänellä ei ole ihan kauheasti ystäviä, mutta yksi läheinen kuitenkin löytyy, Zuzana. Toisessa elämässään Laini toimii kuriirina Brimstonelle, joka keräilee hampaita. Maksuna hän käyttää toivomuksia, joista pienimpiä myös Laini saa maksuksi. Koko salaisuuksien vyyhti alkaa kääriytyä auki kun Karou Marrakeshissa ollessaan tapaa Akivan, miehen, jota eräs Brimstonen asiakkaista nimittää enkeliksi.
Tykkäsin todella paljon maailmasta, jonka Taylor on luonut. Prahan kuvaus on selkeästikin rakkaudella kirjoitettua. Pidin aivan hirveästi Taylorin kirjoittamista kimeereistä ja serafeista. Tässä kirjassa oli kuitenkin sen verran paljon ärsyttävyyksiä, etten päässyt niistä pelkän uskomattoman hienon maailman avulla ylitse, en sitten millään. Ihan ensiksikin kaikki henkilöt ovat valitsemassaan ammatissa ihan tosi hyviä, jopa täydellisiä. Karou osaa kaikkea tosi hyvin, jopa täydellisesti. Karoun ruumiinrakennekin tuntuu olevan kirjailijalle vähän epäselvä, sillä hänellä on ensiksi ballerinan vartalo, siro ja pieni, sitten naisellisen muodokas, sitten rennon voimakas. Kaikki ovat uskomattoman kauniita, siis henkeäsalpaavalla tavalla, jopa niin, että se menee Karounkin mielestä naurettavuuksiin asti (Akiva on hänen mielestään naurettavan kaunis). Kaikki miehet ovat kuin Michelangelon Davideja, paitsi vielä paljon lihaksikkaampia, veistoksellisempia ja heillä ilmeisesti on rasvaprosentti kaikilla nolla, sillä pyykkilautaa löytyy. Lisäksi suomennoksessa on joitakin epäkohtia, jotka pistivät silmään. Yritin päästä niistä yli, mutta tämmöiset asiat jäävät tosi herkästi vaivaamaan. Varsinaisia kirjoitusvirheitä oli vähän, mutta ajatuskatkoksia oli muutama, ja ne sotkivat kirjan rytmin aika tehokkaasti (en nyt tosin löydä esimerkiksi kumpaakaan mieleen tulevaa kohtaa, mutta niitä on hankala olla huomaamatta).
Kaikkein raivostuttavin osuus kirjassa oli kuitenkin Akivan ja Karoun epäyllättävä instalove-kuvio. Sille saadaan kyllä selitys niin kuin kaikelle muullekin tässä kirjassa, mutta ehdin ärsyyntyä siitä sen verran paljon ennen kuin tuo selitys tuli ilmi, että se vaikutti ratkaisevasti tähän lukukokemukseen. Ei ole mitään epäuskottavampaa kuin kaksi nuorta, jotka kohtaavat toistensa katseen ja heti seuraavalla sivulla ruvetaan puhumaan rakkaudesta, ei siis mistään ihastumisesta, vaan rakkaudesta. Melkein jätin kirjan siihen paikkaan kesken ja siirryin johonkin toiseen, mutten onneksi sitten kuitenkaan. Tässä sarjassa on paljon potentiaalia, kunhan pääparin suhde ei mene sellaiseksi typeräksi jahkaamiseksi niin kuin se yleensä menee. Laajempi juonikuvio kimeereistä ja serafeista on kuitenkin siinä määrin mielenkiintoinen, että sen vuoksi tätä sarjaa voisi hyvinkin jatkaa. Ehkäpä päähenkilöiden naurettava kauneus ja täydellisyyskin alkavat rakoilla seuraavissa osissa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä viesti, niin palaillaan! ~.n