Pistoja - Marjane Satrapi

Broderies
Like
2010
ISBN 978-952-01-0426-9
136 s.
☆☆☆☆
Kirjasto

Tänä vuonna lukudiplomit päivitettiin aika kiivaaseen tahtiin painon kesälomista johtuen. Aikaa oli siis puolisentoista kuukautta vähemmän kuin esimerkiksi edellisvuonna, mutta toivottavasti se ei ainakaan liian selkeästi näy lopputuloksesta, jonka voi tarkistaa täällä. Tunnustan olleeni mukana sekä nelosdiplomi (eli yläkouluille tarkoitetun) että toisen asteen diplomin päivittämisessä. Mielestäni kokonaisuudet ovat hyvät ja toisen asteen diplomi on palautettu takaisin maan pinnalle niistä sfääreistä, joissa se leijaili täysin teini-ikäisten saavuttamattomissa. 

Sain kuitenkin välitöntä palautetta eilen, kun kollegani tokaisi, että sarjakuviin olisi ihan hyvin voinut panostaa enemmän. Sellaista aineiston osaa joka ei omaan erityisosaamiseen kuulu, on tosi hankalaa muistaa huomioida kun kiireessä tekee, mutta ensi vuonna paremmin. Siksipä toivonkin nyt teiltä, lukijani, vinkkejä! Tehdään ensi vuoden diplomeista vieläkin paremmat, joten vinkatkaapa tädille hyvää sarjakuvaa, mielellään suomeksi tehtyä tai suomenkielelle käännettyä!

Pitkän johdannon jälkeen käydäänkin sitten itse asiaan! Sarjisten huonoutta valittanut kollega vinkkasi ensi alkuun muutaman, kuten tämän Marjane Satrapin Pistoja. Pistoja kertoo iranilaisista naisista, jotka kokoontuvat iltapäivisin teekupposten ääreen lempiharrastuksensa tarinoimisen pariin. Keskustelun nuorimpana osaanottajana on Marji, jolla on vielä yhtä jos toista opittavaa miehistä ja avioelämästä. Sitä tässä nimittäin käsitellään, naisten suhdetta miehiin, seksuaalisuutta ja seksiä sekä parisuhteen eri puolia.

Teheranilaisilla naisilla on sanansa sanottavana mitä tulee miehiin eikä näiden rouvien huumoria voi olla rakastamatta. Erityisesti Marijin isoäiti on varsin ihastuttava, joskin aivan äärettömän kaksinaismoralistinen. Toisaalta aviomiestään on kunnioitettava, eikä vainajista saa puhua pahaa, mutta asiat on sanottava niin kuin ne ovat ja selän takana puhuminen tuulettaa sydäntä. Huomasin hihittäväni useammassakin kohdassa ääneen, sillä muistan hyvin itsekin joskus kuunnelleeni pöyristyneenä vanhempien naisten juttuja. Suomessa toki meno on melko toinen kuin Iranissa, jossa ajat ovat toki muuttuneet, mutta vanhojen arvojen kannattajia löytyy edelleen.

Pistojen piirrostyyli on hyvin yksinkertainen, mustavalkoinen ilman harmaansävyjä. Toisaalta se sopii hyvin, sillä sarjakuva keskittyy tarinoihin ja keskusteluun, eikä kuvilla sinällään ole tässä niin suurta roolia kuin joissain muissa lukemissani teoksissa. Kuvat auttavat näkemään Teheranilaista kulttuuria hiukan paremmin, onhan se kuitenkin monille suomalaisille aika vieras, mutta niiden rooli on tässä teoksessa nimenomaan tekstin tukena pikemminkin kuin sen osana. Kuvissa ei tapahdu oikeastaan mitään sellaista, mikä ei jo tekstistä kävisi ilmi. Sarjakuvana tämä on kuitenkin kevyempi lukea kuin muutoin ja kuvitus tuo toki oman hauskan lisänsä.