Maan vihat - Paula Havaste

Kansi: Eevaliina Rusanen

Gummerus
2015
ISBN 978-951-24-0057-7
452 s.
☆☆☆☆☆
Oma
Tuulen vihat

Huomhuom, tämä arvio on sarjan toisesta osasta, joten jos et ole lukenut Tuulen vihoja, mitä oikein teet elämälläsi? LUE SE! Tämä teksti sisältää satavarmasti spoilereita ensimmäisestä osasta.

Rakastin Tuulen vihoja niin paljon, että meinasin suorastaan kiljua onnesta huomatessani jatko-osan Gummeruksen uutuuslistalla. Satuin kuitenkin olemaan asiakaspalvelussa juuri tuolloin, joten kiljuminen jäi sisäiseksi. Nyt tämä sitten vihdoin ilmestyi, mutta rupesin arvostelukappaleaneluihin tovia liian myöhään, sillä Gummeruksella olivat kesälomat jo alkaneet. Ensin ajattelin, että malttaisin kyllä odotella, onhan tuolla hyllyssä kaikenlaista luettavaa, mutta sitten sain läksiäislahjaksi edellisestä työpaikastani lahjakortin kirjakauppaan, enkä oikeasti olisi voinut käyttää sitä paremmin! Tämä helpotti myös vähän kirjan ostokuumettani, jonka kesäkuisen viikon mittaisen palkattoman loman aiheuttama lovi palkkanauhaani nostatti. En siis mitenkään malttanut, ja kun isäntä tarjoutui koukkaamaan kirjakaupan kautta mennessään työkaluostoksille, kuinka olisin voinut kieltäytyä? Sitten ahminkin tämän miltei yhdeltä istumalta, vaikka kuvittelin voivani säästellä. No en voinut!

Maan vihat jatkaa Tuulen vihoissa esitellyn Kerten tarinaa. Larri on muuttunut murhamieheksi luultuaan piispan miehineen ryövänneen tupansa ja kaltoinkohdelleen emäntäänsä. Kerten onnistuu kuitenkin suojella Larria lähtemällä piispan miehen Arimon mukaan. Arimo lupaa, että murhamiehenä etsittäisiin pientä ja tummaa Lallia, joka hiihti kohti itää pakoon kostajiaan. Tässä kirjassa seurataan Kerten matkaa Arimon mukana Tokholmin saarelle ja elämää vieraassa, vieraskielisessä yhteisössä, jossa kristinusko on saamassa jo jalansijaa.

En oikein tiedä mitä tästä kirjasta sanoisin muutoin kuin että Havaste on ylittänyt itsensä! Maan vihat on vielä paljonpaljon parempi kuin kuvittelinkaan sen olevan, paljon menevämpi ja mielenkiintoisempi kuin sarjan ensimmäinen osa. Havasteen kieli on kaunista ja hänen luontokuvauksensa on jotakin hyvin kotoperäistä ja tuttua. Kirjassa kuvaillut rannikot ja luonto tuovat auttamatta mieleen omat lapsuusmuistot mökkirannasta ja luonnon ihmetyksistä. Havasteen kirjoittamat uudet henkilöhahmot ovat nekin ihan omaa luokkaansa. Pidin kyllä Tuulen vihojen Annasta ja Immosta, mutta jotenkin edellisosan hahmot jäivät tuntumaan hiukan kevyiltä ja pintapuolisilta. Ei tässäkään toki muiden päiden sisään päästä, mutta välitin enemmän Maan vihojen hahmojen kohtaloista. Lisäksi Havaste oli onnistunut kirjoittamaan yhden tai kaksi hahmoa, jotka saivat minut näkemään ennenkuulumattomalla tavalla punaista. Noita kun saisi vedellä pitkin korvia niin olisin tyytyväinen! Tuttuun tapaan tässäkin on paljon taikoja ja loitsimista, mutta Kerten tavatkin tuntuvat saavan uusia syvyyksiä ja merkityksiä, kun niiden rinnalle asettuu julmana ja kovakasvoisena esiintyvä kristinusko, joka tekee hyvistäkin miehistä rautakouraisia ja julmia.

Kaiken kaikkiaan Maan vihat on siis todella erinomainen jatko-osa Tuulen vihoille, joka pitää mielenkiinnon yllä ja jättää uikuttamaan seuraavan osan perään. Vähän tässä kirjassa tulee toistoa, jotkut asiat kerrotaan pariinkin otteeseen ja kun edellisosan lukemisesta on kuitenkin vielä suhteellisen lyhyt aika, sen tapahtumien kertaaminen tuntuu turhalta. Kaikkien lukijoiden kohdalla näin ei toki ole. Diana Gabaldonin Muukalaisen jälkeen olin myös suorastaan ihastunut tapaan, jolla Kertte pitää Larria sydämessään läpi kaikkien vaikeuksien. <3

Eevaliina Rusaselle jälleen muuten kunniamaininta, kymmenen pistettä ja papukaijamerkki mielettömän onnistuneesta kannesta. Rakastan tämän sarjan tyyliä yli kaiken!