2015
ISBN 978-1-63140-436-8
152 s.
☆☆☆☆
Oma
Science fiction tuntuu olevan nyt runsain mitoin edustettuna meikäläisen lukutarjottimella, mutta mitäpä tuosta. Sci-fihän on justiinsa sitä kaikkein parasta tavaraa, eikö? Goodreadsin ehdottelujen perusteella nappasin lukuun tämänkin sarjakuvan, joka osoittautui ihan joksikin muuksi kuin mitä odotin. Ei sillä, että kyseessä olisi välttämättä huono asia, sillä sehän tekee ihmiselle vain hyvää, kun maailmaa vähän rikotaan välillä, vai mitä?
Klikatessani Infinite Loopin ostoskoriin oletin, että kyseessä on sarjakuva aikamatkailusta, time warpeista ja jonkinlaisista kupruista aikajatkumossa. Osoittautui kuitenkin, että kuusiosaisena minisarjana julkaistu Infinite Loop käsittelee naisten asiaa ja seksuaalista tasa-arvoa. Sarjiksen päähenkilö on Teddy, jonka työtä on aikajatkumossa ilmenevien vääristymien korjaaminen. Yksi näistä vääristymistä on kuitenkin Ano, japanilainen nuori nainen, joka vie Teddyn sydämen mennessään. Vääristymien tuhoamatta jättäminen on yksi suurimmista rikkeistä mitä Teddy voi ammatissaan tehdä, ja niinpä hän piiloutuukin Anon kanssa luomaansa aikataskuun. Mutta he eivät voi piileskellä ikuisesti, vai voivatko?
Infinite Loopin todellinen agenda tuli minulle vähän puun takaa. En osannut odottaa tällaista kantaaottavaa sarjakuvaa, enkä ole edelleenkään täysin satavarma, onko kyseessä nyt hyvä juttu vai ei. Sarjiksessa toistuu useaan otteeseen esimerkiksi iskulause "Pride up!" joka on mielestäni vähän turhan saarnaava, mutta toisaalta sopii Teddyn hahmoon hyvin. Teddy ei ole kovin tiukasti kaapissa, muttei silti kaiuta suureen ääneen omaa seksuaalista suuntautumistaan. Hän ei myöskään puolusta kaltaistensa oikeuksia kovinkaan suurella voimalla. Anon kuvioon saapuminen kuitenkin muuttaa yhtälöä ja pelissä olevia panoksia.
Charretierin taide oli Se Juttu, jonka tähden tämän sarjakuvan tilasin. Charretierin tyyli on omaperäinen ja kaunis, ja se sopii täydellisesti Teddyn suosimaan 50-luvun maailmaan. Kannen perusteella ei tosin pitäisi päätellä sarjiksista mitään, sillä tälläkin kertaa kansi on erillinen taideteos, joka on toteutettu täysin eri tyyliin kuin itse sarjakuva. Siitäkin huolimatta Infinite Loop pyyhkäisi minut mukaansa rohkealla värien käytöllään ja selkeillä ruuduillaan. Suttuisellekin tyylille on toki aikansa ja paikkansa, mutta Teddyn seikkaileminen edes takaisin ajassa tekee tästä jo sinällään sekavan, selkeä taide puolestaan helpottaa tarinankulun ymmärtämistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä viesti, niin palaillaan! ~.n