Biomega, vol. 1 - Tsutomu Nihei

Viz Media
2010
ISBN 978-1-4215-3184-7
220 s.
☆☆☆☆
Oma

Selailin tuossa jokunen aika sitten Viz Median sivuja ja etsiskelin itselleni uutta mangaa. Tokyo Ghoul on edennyt ja käynyt edetessään aina vain mielenkiintoisemmaksi, joten ajattelin, että tältä kustantajalta voisi kokeilla jotain toistakin mangaa. Biomegan idea oli sen verran mielenkiintoinen, että päätin antaa sarjalle mahdollisuuden. Hyvä niin, sillä tämän luettuani tilasin heti seuraavat kolme osaa.

Biomega kertoo Zoichi Kanoesta, Toa Heavy Industriesin agentista. Zoichi on ihmiskunnan viimeinen toivo, sillä synteettisenä ihmisenä hän on immuuni maailmassa riehuvalle N5S-virukselle, joka muuttaa ihmiset raivopäisiksi mutanteiksi. Zoichilla on apureinaan uskollinen moottoripyöränsä, sekä sen sisäänrakennettu tekoäly nimeltä Fuyu. Ensimmäisessä kirjassa Zoichi suuntaa moottoripyöränsä kohti eristäytynyttä 9J0-saarta, jolta hän toivoo löytävänsä nuoren tytön nimeltä Eon Green. Eon on - ainakin jollain tasolla - virukselle immuuni ja sitenpä avain viruksen voittamiseen. Zoichi ei kuitenkaan ole ainoa, joka haluaa tytön firmalleen töihin, eikä taisteluilta todellakaan vältytä.

Ihan ensimmäiseksi sanoisin, että kansi johti tässä vähän harhaan. Nihein piirrostyyli on omaperäinen, hahmojen silmät ovat kovin kaukana toisistaan ja välistä kuvat olivat (tarkoituksella?) luonnosmaisen suttuisia. Piirrostyyliin kuitenkin tottuu nopeasti, ja jos tykkää synkästä, verisestä mangasta niin tässäpä oiva valinta. Ensimmäisessä kirjassa tutustutaan vasta mangan henkilöihin (joista yksi on karhu, kui siistii!!) ja maailmaan, jossa he elävät. N5S vaikuttaa olevan melko ilkeä tauti, sillä siihen sairastuneista tulee hirviöitä, jotka vain etäisesti muistuttavat ihmistä. Voisi melkein sanoa, että morsoihin on otettu vaikutteita Silent Hilleistä. Jos siis sellaisia ajatussiltoja haluaisi vedellä.

Manga on todella vähäsanainen ja asioita selitetään kuvin paljon. Varsinkin alussa kuvakerronta tuntui vähän töksähtelevältä, ehkä amatöörimäiseltäkin, mutta myöhemmin homma lähtee rullaamaan jo paljon paremmin, hahmoille löytyy vähän jotain luonnettakin, ja koko juttuun pääsee kaiken kaikkiaan kunnolla sisään. Kirjan takakanteen on lätkäisty M for Mature -varoitusläpyskä, ja vaikken kirjallisuuden rajaamista suosikaan, niin varoitettakoon tästä kiinnostuneita, että verta ja gorea on luvassa ja paljon.

Zoichin asuttama universumi on mielenkiintoinen ja mukaansatempaava, ja hänen moottoripyöränsä on aivan järjettömän hieno. Toivottavasti taiteen laatu paranee myöhemmissä kirjoissa (kyseessä on melko lyhyt sarja, vain kuusiosainen) ja toivottavasti Nihein onnistuu pitää tarina rullaamassa. Ainakin ensimmäinen osa lähtee todella hyvin käyntiin.