1991
ISBN 978-1-784-75222-4
458 s.
☆☆☆☆
Oma
Lukeva peikko ei ole koskaan ollut tyttö-tyttö. Kyllähän yritystä on aina välillä ollut (puin häihin mekon ja pyydän silloin tällöin lahjaksi koruja), mutta enimmäkseen lukevaa peikkoa on lukemisen lisäksi aina kiinnostanut ihan muut jutut. Paitsi että olen aina pahisten puolella, olen pienestä saakka rakastanut dinosauruksia. En toki niin, että olisin nököttänyt nenä kiinni dinosaurus-kirjassa tuntitolkulla ja opetellut kaikkien dinosaurusten nimet ulkoa, ehei, mutta kuitenkin niin, että vaikutun niistä aina kun törmään niihin missä tahansa yhteydessä.
Ei siis liene mikään ihme, että katsoin Jurassic Parkin ihan liian nuorena ja sitten monen monituista kertaa uudelleen (luvassa on loppiaisen kunniaksi Jurassic Park -maraton, jota varten piti olla jäätelöä muttei sitten ollutkaan). Ehdin kuitenkin kypsään 27 vuoden ikään ennen kuin minulle selvisi, että tämä oli ensin kirja. En oikeasti edes häpeä myöntää sitä. Jurassic Park oli olemassa kirjana ja elokuvana juuri ennen kuin tajusin vielä maailmasta mitään, enkä oppinut lukemaankaan ennen kuin vasta kolmisen vuotta tämän kirjan ilmestymisen jälkeen. Missasin siis tämän hypejunan ihan totaalisesti, koska synnyin valitettavasti liian myöhään. No, vielähän sitä ehtii!
Elokuvan viime katsomiskerrasta on jo sen verran aikaa, etten edes lähde vertaamaan näitä keskenään, vaikka totuushan toki on, että yritin jatkuvasti miettiä päässäni "miten tämä kohta menikään siinä leffassa" ja "kukahan tuotakin tyyppiä näytteli elokuvassa" ja "ei se kyllä tuollainen dinosaurus ollut siinä kohtauksessa!" En siis voinut olla vertaamatta, mutta kuten yleensä, kirja nousi tälläkin kertaa näistä kahdesta kirkkaasti voittoon. Crichton oli ammatiltaan lääkäri ja siten kirjoittaa hyvin pätevään sävyyn dinosaurusten luomisprosessista. Hän osaa olla hyvin vakuuttava ainakin näin maallikon näkökulmasta, vaikka kyseessä on puhtaasti fiktiivinen teos. Peikko ainakin nyökytteli tyytyväisenä, "kuulostaa ihan järkeenkäyvältä".
Kirja on hyvin tiedepainotteinen, eikä siis scifillä tavalla, vaan pitkien "DNA-juosteet koostuvat sellaisista ja tällaisista jutuista ja niiden avaaminen ja analysoiminen vie näin ja näin paljon tietokonekapasiteettia" selitysten vuoksi. Tämä saattaa siis varsinkin hyvin selityspainotteisessa alussa käydä lukijalle vähän pitkäveteiseksi (tai siis sen alun koukun jälkeen, mutta tiedätte mitä tarkoitan). Loppua kohti kirjan tahti kuitenkin tihenee ja paljon. Mukana on myös matemaatikko tri Ian Malcolm, joka yrittää koko kirjan ajan avata kaaosteoriaa jotenkin hallittavin termein. Ei ainakaan minun kohdallani onnistunut. Onneksi kaaosteoria ei ole kirjan ymmärtämisen ja siitä nauttimisen kannalta mitenkään välttämätön. Loppuviikosta voisikin suunnata Luonnontieteelliseen museoon... <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä viesti, niin palaillaan! ~.n