3. tammikuuta 2016

Anya's Ghost - Vera Brosgol

Square Fish
2011
ISBN 978-1-250-04001-5
221 s.

Oma

Kun lähtee sukeltamaan täysin uuteen kirjallisuuden osa-alueeseen kuten minä tein sarjakuvien kanssa (juu, ne ovat ihan oikeaa kirjallisuutta, ihan sama mitä se äikänope sanoo), kelpuutettavien teosten kynnys on melko matala. Booktube riensi jälleen kerran hätiin ja jessethereaderin suositteluvideolta ponnahti esiin Anya's Ghost, joka viehätti paitsi kannellaan, myös Jessen lyhyellä juonikuvauksella, jonka voi tsekata tällä videolla kohdasta 3:12 alkaen.

Anya's Ghost kertoo siis Anyasta, joka on pienenä muuttanut Venäjältä Yhdysvaltoihin. Hänen kotiväkensä yrittää sopeutua parhaansa mukaan uuteen elämään uudessa maassa, mutta Anya on jäänyt vähän yksinäiseksi tapaukseksi epävarmuuksiensa vuoksi. Häntä on pienestä saakka kiusattu hänen lihavuutensa, murteensa ja kummallisen nimensä takia, joten ei ihme, että Anyaa vaivaavat ulkonäköpaineet ja huoli siitä, puhuuko hän oikein. Hän jopa salailee syntyperäänsä. Eräänä päivänä Anya putoaa vanhaan kaivoon ja tutustuu siellä aaveeseen, joka vaikuttaa kaipaavan ennen kaikkea ystävää. Anya ottaa vahingossa mukaansa aaveen sormiluun, johon aave kiinnittyy. Yhtäkkiä Emily seuraakin Anyaa joka paikkaan. Alkuun kaikki sujuu hienosti, Emily auttaa Anyaa läpäisemään kokeet, pääsemään bileisiin ja jopa pukeutumaan. Emily ei kuitenkaan ole ihan niin kiva kuin antaa ymmärtää, ja pian Anya toivoo koko sydämestään, ettei olisi koskaan tavannutkaan Emilyä.

Periaatteessa Anya's Ghost on todella yksinkertainen tarina, mutta siihen voi lukea kaikenlaisia ulottuvuuksia. Anya yrittää parhaansa mukaan sopeutua yhteiskuntaan, jossa hän elää, mutta ymmärtää itsekin tarinan kuluessa, ettei paras tapa siihen kenties ole oman syntyperänsä salaaminen ja torjuminen. Anyan perheen tärkeys nousee myös esiin sarjakuvan kuluessa, vaikka alkuun Anya vaikuttaa ihan tavalliselta, äitinsä ja pikkuveljensä kanssa toisinaan riitelevältä teinitytöltä. Maahanmuutto-ongelmien lisäksi Anyaa vaivaa yksinäisyys ja epävarmuus omasta itsestä, joiden vuoksi hän ei koe sopeutuvansa kouluunsa, vaikka todellisuudessa ei tosiaankaan ole huonoimmassa mahdollisessa asemassa. Lukija ymmärtää tämän, mutta Anyaan samaistuminen onnistunee meiltä kaikilta. Itse ei aina näe oman itsensä ulkopuolelle, eikä kykene ymmärtämään laajempaa kuvaa.

Suhteellisen viattomasti alkanut Anya's Ghost muuttuu loppua kohden melko jännittäväksi, joten jos säikyt helposti, kannattaa suhtautua tähän pienellä varauksella. Itsehän säikyn aaveita, joten tämä aiheutti hiukkasen levottomuutta tässä peikossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti, niin palaillaan! ~.n