 |
| Kansi ja kuvitus: Ana Juan |
Gummerus
2013
ISBN 978-951-20-9118-8
339 s.
☆☆☆
Kirjasto
Tässäpä on kirja, jolla on täysin tarpeettoman pitkä nimi ja joka kiehtoi minua juuri siitä syystä. Olen seisottanut tätä nimenomaista kirjaa hyllyssäni luvattoman pitkään, ja kun en halunnut lukea putkeen liian montaa suomalaista lastenfantasiakirjaa (toisto pilaa minkä tahansa asian), päätin tarttua sitten tähän. Kansi on sievä, kuten kuvasta näkyy, ja takakansi lupailee jotakin Liisa Ihmemaassa -kaltaista. Minä kyllä vähän petyin.
Kirja kertoo siis 12-vuotiaasta Syyskuu-tyttösestä, joka matkustaa Vihreän tuulen seurassa Satumaahan. Hän kohtaa matkoillaan jos minkänäköisiä ja -kokoisia otuksia, aina hiisiäisistä valtaisan suureen, kirjoja rakastavaa louhikäärmeeseen (kyllä, louhikäärmeeseen). Tarttuupahan hänen seurueeseensa myös kummallinen, sininen poika nimeltä Lauantai. Satumaa on joutunut ilkeän Markiisittaren kynsiin, joka luo käskyjä ja määräyksiä täysin mielivaltaisesti. Syyskuun harteille lankeaa vastuu Satumaan pelastamisesta.
Tämä tarina viehätti mielikuvituksekkuudellaan ja lennokkuudellaan. Satumaassa eivät päde mitkään luonnonlait eikä otusten monimuotoinen kirjo tunne rajoja. Sanoilla leikitellään ja niitä väänellään juurikin niin paljon kuin huvittaa ja totta, jotain päätöntä liisaihmemaassamaisuutta tässä kirjassa on. Päättömyyttä on minusta tosin liikaa, jopa siinä määrin, että kirjailijakin tuntuu menneen ajatuksissaan hiukan sekaisin. Esimerkiksi samalla aukeamalla Kuolema kiipeää Syyskuun polvelle istumaan kahdesti laskeutumatta välillä maahan. Välillä tekstiä oli hankala seurata, kun koko ajan tapahtui niin paljon, eikä asioissa ollut välttämättä juurikaan johdonmukaisuutta. Kenties olen hukannut jonkin kyvyn seurata sekasortoisesti etenevää tarinankerrontaa, sillä tästä kirjasta tuntuvat monet muut tykänneen paljonkin.
Jos kirjassa on jotakin hyvää, niin tapa, jolla Valente kietoo kaikki lukijan aistit mukaan tarinaan. Hän käyttää lukuisia rivejä kuvaillakseen asioiden tuntua, tuoksua, ääntä, makua ja värejä. Hän tekee muutoin ehkä tylsistäkin paikoista (kaupungeista, esimerkiksi) hauskoja ja mielenkiintoisia herättämällä ne eloon ja luomalla ne materiaaleista, joita ei perinteisesti talonrakentamiseen käytetä (kuten leivästä). Jatkoin lukemista lähinnä siksi, että kirja oli täynnä kirkkaita värejä ja ihania tuoksuja, jotka tekivät tarinasta niin kovin herkullisen. Kirjan lukeminen oli vähän kuin olisi tipahtanut keskelle Ghiblin animaatiota. Tarina ei välttämättä käy järkeen, mutta varpaita kipristyttäviä yksityiskohtia on senkin edestä.
Minä tykkäsin tästä kovasti, luin jatko-osankin jo ja odotan seuraavaa suomennosta innokkaana. Sarjan pitäisi olla viisiosainen eli vielä riittää luettavaa. Harmi, ettei Satumaa lumonnut sinua täysillä. Kerronta on, niin kuin toteat, välillä sekasortoista, mutta minulle se toi takaisin pienen ripauksen lapsenomaisuutta.
VastaaPoistaMulla on yleensä ollut tapana, että jos jokin ei nappaa ihan täysillä ekalla kerralla, annan sille toisen mahdollisuuden. Tästä on käsittääkseni ainakin toinen osa suomennettu, joten taidan lukaista vielä sen ja katsoa, josko tarina olisi päässyt lapsenkengistään! ;)
PoistaLuin ja bloggasin jokin aika sitten siitä toisesta suomennetusta osasta, täällä: http://kirjakissa.blogspot.fi/2014/02/catherynne-m-valente-tytto-joka-putosi.html
PoistaSyyskuu on siinä mielestäni kasvanut ja kehittynyt hahmona. Toivottavasti pidät siitä enemmän.
Minut tarina tempaisi niin mukaansa, etten tuollaisia epäloogisuuksia huomannut. En ollut vähään aikaan lukenut lastenfantasiaa ja ihastuin tähän täysin. Toinenkin osa on minulla lainassa, mutta en ole vielä ennättänyt sitä lukea.
VastaaPoistaMulta on selvästi mennyt jotain olennaista ohi, koska niin moni tosiaan tuntuu tykkäävän tästä kirjasta. Toisaalta ei mikään kirja miellytä kaikkia. :/ Täytyy nyt lukea vielä se toinenkin osa, josko se olisi ensimmäistä parempi. :)
Poista