 |
| Kansi: Beth White & April Ward |
Karisto
2009
ISBN 978-951-23-5224-1
369 s.
☆☆☆☆
Kirjasto
En osaa edes arvata, kauanko olen pitänyt tätä kirjaa hyllyssäni nököttämässä. Turhan kauan, nyt kun olen sen vihdoin lukenut. Luonnonlapsi Calpurnia Tate on ollut lainassa minulla useampaankin otteeseen, mutten ole koskaan saanut aikaiseksi tartuttua siihen. Sen kansi viehättää minua keltaisuudestaan huolimatta ja kaikki kasvirönsyt ja piileskelevät eläimet tekevät siitä äärimmäisen vetävän.
Calpurnia on keskimmäinen lapsi seitsemästä, eikä hänellä ole ensimmäistäkään siskoa. Hän elää Teksasissa vuotta 1899, jolloin tasa-arvosta ei oltu kuultukaan ja sellaiset hienoudet kuin puhelimet, autot ja Coca-Cola vasta tekevät tuloaan. Hänen elämänsä on antoisaa ja yksinkertaista, hänellä on lapsen vapaus temmeltää ulkona (silloin kun sääolosuhteet sen sallivat, sillä lämpötilat nousevat kirjassa yli neljänkymmenen eikä sellaisessa paahteessa ulkona viihdy kukaan) ja tutkia ympäristöään. Eräänä loppukesän päivänä hän kiinnostuu heinäsirkoista ja ihmettelee, miksi vihreät ovat niin pieniä ja keltaiset taas valtavan isoja ja laiskoja. Vastausta etsiessään hän ajautuu pelottavaksi koetun isoisänsä juttusille, joka paljastuukin varsin herrasmiesmäiseksi ja ystävälliseksi luonnontutkijaksi.
Kun 11-vuotias Calpurnia rupeaa osoittamaan turhan paljon merkkejä kiinnostuksesta asioihin, jotka eivät kuulu tytöille - kuten opiskelu ja sen sellainen - hänen äitinsä päättää laittaa hänet aisoihin. Calpurnia pakotetaan opiskelemaan taloudenhoitoa ja käsitöitä äitinsä ja taloudenhoitaja Violan opastuksella, eikä hän voisi inhota mitään enempää. Hän on käsitöissä surkea, eikä ruuanlaitto kiinnosta häntä pätkääkään. Hän haluaisi vain tutkia luontoa ja oppia lisää, löytää uusia lajeja ja tutustua jo löydettyihin.
Ihastuttavimpia kirjassa olivat hetket, kun ihmisille esiteltiin jotakin uutta, joka meille on täysin arkista. Puhelimen tulo on esimerkiksi koko kylän paikalle keräävä tapahtuma, Calpurnia maistaa ensimmäisen kerran Coca-Colaa kyläjuhlassa ja ihastuu sen makuun täysin ja isoisäkin pääsee istumaan automobiilin kyytiin, joskaan myyjä ei suostu sitä myymään hänelle, ei mihinkään hintaan. Calpurnian hiljainen kädenvääntö äitinsä kanssa tytön tulevaisuudesta on myöskin kiintoisaa, joskin hyvin tuskastuttavaa seurattavaa. Äidin mielestä Calpurnian tulisi mennä naimisiin ja perustaa perhe ihan niin kuin kaikkien muidenkin tyttöjen, kun taas Calpurnia itse haluaisi mennä yliopistoon ja opiskella tutkijaksi.
Tämä oli kyllä ihana teos, vanhan tyttökirjan tunnelma vaikka onkin kirjoitettu 2000-luvulla. Onkohan kirjailijalla suomentamattomia teoksia? Tykkäsin hänen tyylistää kirjoittaa ja viedä tarinaa eteenpäin.
VastaaPoista