Magyk - Angie Sage

Kansi ja kuvitus: Mark Zug

(Magiaa, WSOY, 2009)
Katherine Tegen Books
2005
ISBN 978-0-06-057731-5
564 s.
☆☆☆☆
Oma

Muistelisin aloittaneeni tämän kirjan joskus aikoinaan kun se suomennettiin ja saapui kirjastoihin. Silloin se ei napannut, eikä alkuun napannut oikein nyttenkään. Lähes 38-asteen kuume ja karmiva räkätauti eivät varmaankaan auttaneet kirjan sisäänpääsyä, mutta yhtäkaikki jaksoin tämän lukea, järkyttävästä päänsärystä huolimatta. Niin se vain on, että hyvä tarina vie ajatukset maallisista huolista!

Magyk aloittaa Angie Sagen seitsenosaisen sarjan joka kertoo Septimus Heapista, seitsemännen pojan seitsemännestä pojasta. Loppuratkaisu on melko itsestäänselvä jo alkumetreillä, mutta mielenkiinnollahan kirjaa silti luki, sillä se oli niin täynnä värikkäitä yksityiskohtia, mielenkiintoisia sattumia ja ennen kaikkea magiaa, joka ei toiminutkaan ihan taikasauvan heilautuksella. Silas Heap ja Sarah Heap siis menettävät kirjan alussa seitsemännen poikansa Septimuksen, jonka kätilö kiikuttaa yöhön huutaen tämän olevan kuollut. Silas, joka on ollut reissussa hakemassa lääkkeitä, löytää kotimatkallaan tummahiuksisen, violettisilmäisen tytön. Parasvelho (piti ihan tarkistaa käännös, englanniksi hän on ExtraOrdinary Wizard) Marcia Overstrand kohtaa Silasin yössä ja vannottaa tämän pitämään tytön syntyperän omana tietonaan. Niinpä Heapit kasvattavat Jennan omanaan, yhtä tietämättöminä tämän sukujuurista kuin kaikki muutkin.

Pääosissa kirjassa seikkailevat paitsi Jenna, myös tämän kuusi veljeä, vanhemmat, Nuoren Armeijan poika 412 jonka Marcia ja Jenna löytävät lumeen hautautuneena sekä sekalainen joukko maagista henkilöstöä, jotka jokainen istuvat tarinaan omalla tavallaan. Pidin kirjassa erityisesti mielikuvituksellisesta taruolentojen kirjosta sekä polveilevasta juonesta. Olen aina tykännyt fantasiakirjoissa siitä, että sankari löytää jonkin esineen tai oppii jonkin asian, jolle sitten myöhemmässä vaiheessa paljastuu jotakin yllättävää käyttöä. Sellaisia yhteyksiä tässä kirjassa oli rutkasti.

Kirjan pääpahiksessa DomDanielissa haistan kyllä jotain hyvin Seymourmaista (tai Final Fantasya pelaamattomille osuvampi olisi kenties Voldemortmaista).