13. elokuuta 2013

Th1rteen R3asons Why - Jay Asher

Kansi: Christian Fuenfhausen
(Kolmetoista syytä, Otava, 2014)
Razorbill
2007
ISBN 978-1-59514-171-2
288 s.
☆☆☆☆☆
Oma

Jay Asher on nuorten diplomilistalla, muttei tällä kirjallaan, koska tätä ei ole suomennettu (toim. huom. Onpas!). Ihmettelenpä vain miksi, kun juuri tällaisia kirjoja teinien pitäisi lukea, Sinä ja minä sitten joskus -kaltaisten hömppä-Facebook-ihkutuskirjojen (lukematta paska, vai mitä ~.n) sijaan. Ei tästä hyvä mieli tule, mutta asia on tärkeää. Thirteen reasons why kertoo Hannah Bakerin tarinan aavemaisena kaikuna C-kasettien muodossa. Clay Jensen palaa eräänä surkeana päivänä koulusta kotiin ja löytää oveltaan paketin, jossa ei ole palautusosoitetta eikä muutakaan indikaatiota siitä, kuka sen hänelle on lähettänyt. Innoissaan hän avaa sen vain löytääkseen sisältä seitsemän C-kasettia, jotka on numeroitu 1-13, viimeisen kasetin toisen puolen jäädessä tyhjäksi. Ainoa kasettisoitin, joka Clayn perheellä vielä on löytyy autotallista, joten Clay suuntaa sinne ja kuuntelee ensimmäistä kasettia vain todetakseen, että ääni nauhalla kuuluu itsemurhan tehneelle Hannah Bakerille, joka kertoo nyt - kuolemansa jälkeen - kolmetoista syytä siihen, miksi teki mitä teki. Jos on yksi kasettien saajista, on listalla, onneksi olkoon.

Asher on kirjoittanut kirjan hyvin jännärimäisesti. Clay ottaa kasetit ja varastaa kaverinsa kannettavan kasettisoittimen, kävelee pitkin pikkukaupunkia, jonka hän ja Hannah ennen jakoivat, ja kuuntelee Hannahin tarinaa, jossa revitään kulissit alas ja paljastetaan ihmisten todelliset motiivit. Kirja etenee luvuittain, ja jokainen kasetinpuoli muodostaa yhden luvun, sillä se sisältää yhden syyn Hannahin lopulliseen päätökseen. Täytyy myöntää, että mietin alkuun josko syyt todella ovat ensimmäisen tavoin "pussasit minua, sitten leveilit, juorut lähtivät leviämään ja nyt minulla on maine", sillä saa olla aika herkkähipiäinen, että tuollaisesta tappaa itsensä. Thirteen reasons why näyttää kuitenkin tehokkaasti, miten pienilläkin teoilla on vaikutuksensa, ja kuinka jokainen teko vaikuttaa suurempaan kokonaisuuteen. Useimmat kirjan kolmestatoista ihmisestä eivät edes tajunneet tekevänsä jotain paljon pahempaa kuin vain vähän kiusaavansa.

Kirjaan oli aluksi vähän hankala päästä kiinni, sillä taustalla juoksee jatkuvasti Hannahin tarina yhtenä kokonaisuutena, ja sen päälle (tai väleihin, miten vain) on kirjoitetty Clayn reaktiot ja tekemiset. Kun tähän kerrontatyyliin tottuu, kirja saa ihan uusia ulottuvuuksia. Clay käy paikoissa, joista Hannah puhuu, kertoo omia muistojaan näistä paikoista ja miettii, miten olisi voinut vaikuttaa Hannahin elämään toisin. Kirja puhuu koulukiusaamisen todellisista vaikutuksista ja itsemurhan vaikutuksesta itsemurhan tehneen lähimmäisiin ja yhteisöön. Kirjan aavemaisuus kuolleen tytön äänen kertoessa tarinaansa on rakennettu kauniisti ja ehjästi. Hannah on ihan tavallinen tyttö, jonka elämä on kuin pieni lumipallo, joka vyöryy alas vuorenrinnettä, keräten mukaansa voimaa ja massaa, kunnes Hannah ei enää pääse loukusta ulos.

Kirjastotyöläisenä, ja erityisesti, kun kirjasto sijaitsee peruskoulun yhteydessä, otan tällaiset kirjat vakavasti. Aikuisen rooli ei ole tässä kirjassa suuren suuri, mutta se on siellä, ja kuten yleensä, taaskaan aikuisesta ei ole mitään hyötyä, vaikka avunpyyntö on selvä. Kiusaaminen, masennus ja itsemurha ovat kaikki äärettömän vakavia asioita, ja Hannahkin olisi hyötynyt yhdestä terveestä ihmissuhteesta aikuiseen. Toivottavasti Asherin Sinä ja minä sitten joskus kerää sen verran suosiota, että tämäkin käännetään suomeksi. Olisi nimittäin todella sen arvoinen kirja.

9 kommenttia:

  1. Olen aikonut muutenkin lukea tämän, mutta nyt mielenkiintoni tätä kohtaan vielä kasvoi. Täytyykin siis lainata kirja jossakin vaiheessa kirjastosta ja varata paljon nenäliinoja, koska epäilen, etten tällaista kirjaa voi lukea vuodattamatta kyyneliä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannah on siitä ihana hahmo, ettei hän missään vaiheessa kirjaa sorru sellaiseen itsesääliin ja surkutteluun - eli ei muutu hermojaraastavan ärsyttäväksi. Ei tämä missään nimessä ole mistään helpoimmasta päästä lukukokemuksena, joten ehkä ne nessut tulevat tarpeeseen. :)

      Poista
    2. Ahaa, olen näköjään lukenut tämän bloggauksen ennenkin. :) Luin ja pidin. Toivottavasti moni nuori löytää tämän kirjan.

      Poista
  2. Kröhöm, se Sinä ja minä -kirja oli ihana! ;)
    Mutta kiitos muistutuksesta, sillä haluaisin lukea Asheria lisää. Jospa löytyisi meidän kirjastosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsillä, vitsillä! :D Ei tosiaan voi tuomita kirjaa ennen kuin sen on lukenut ja hyvä tietää että se on ihana, koska mullakin se on tuolla lukujonossa. :D Ja jos se on kerran ihana, niin silloinhan se menestyy ja sitä kautta toivottavasti tämäkin! :3 Tässä on tosiaan lukemisen arvoinen kirja. <3

      Poista
  3. Kiinnostuin tästä jo silloin kun ekan kerran kirjasta mainitsit ja nyt arvostelun jälkeen täytyy melkein laittaa luentaan tämä, vaikuttaa edelleen sen verran mielenkiintoiselta. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saat sen vaikka täältä lainaan seuraavan kerran kun nähdään! ^^ <3

      Poista
  4. Hei, kirja on juuri ilmestynyt toukokuussa Otavan julkaisemana, nimellä Kolmetoista syytä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tiedän! Täytynee korjata tuonne tekstiinkin joku edit. :) Kiitos kun muistutit, en varmaan olisi itse huomannut tulla tänne sitä muuttamaan. Veikkaisin, että Kolmetoista syytä tulee olemaan ainakin yhdellä lukudiplomilistalla ensi syksynä...

      Poista

Jätä viesti, niin palaillaan! ~.n