8. elokuuta 2013

Delirium - Lauren Oliver

Delirium
WSOY
2011
ISBN 978-951-0-37158-9
351 s.
☆☆☆☆
Oma

Delirium kertoo 17-vuotiaasta Lenasta, joka elää yhteiskunnassa, jossa kaikkein pelätyin sairaus on amor deliria nervosa, toisin sanoen rakkaus. Ihmiset ovat kehittäneet parannuskeinon rakkauteen, ja tämä proseduuri on jokaisen nuoren käytävä läpi täytettyään 18 vuotta. Lena on menettänyt taudille äitinsä ja lähestulkoon sisarensakin, joten hän ei malta odottaa omaa proseduuriaan ja pääsyään taudilta turvaan. Asuinalueet on aidattu sähköaidoin, eikä kaupunkeja ympäröivään Korpeen ole asiaa. Parannettuja valvovat valtion virkamiehet, jotka pidättävät kaikki myötäilijöinä tai kapinallisina pitämänsä ihmiset ja pakottavat nämä uusintaleikkauksiin tai kuskaavat vankiloihin, mikäli leikkauksista ei ole mitään hyötyä.

Äärettömän virkistävää Deliriumissa on se, että vaikka se sijoittuu dystooppiseen tulevaisuuteen, kenelläkään ei ole mitään supervoimia eikä ihmisissä muutenkaan ole mitään erikoista, kunhan ovat keksineet jostakin, että rakkaus on kamala sairaus jota tulee kaikin keinoin välttää. Jokaisen luvun alussa on katkelmia uusista oppimateriaaleista (kuten muokatusta Raamatusta) jotka ovat silkkaa pelkkää propagandaa, mutta auttavat osaltaan avaamaan yhteiskunnan asenteita rakkautta kohtaan ja edesauttavat myös kirjaan imeytymistä. Jokin Deliriumin totalitaarisessa valtiossa muistutti vähän Nälkäpeleistä, tai sitten sen tekivät vain sähköistetyt aidat, joilla ihmisiä hallitaan tässäkin kirjassa kuin eläimiä (ja jotka oivallisesti ovat pois päältä niin että niistä pääsee kiipeämään yli, huolimatta piikkilangasta).

Lena on mukava, ympäripyöreä hahmo, joka on kiltti ja tottelevainen, ei koskaan valehtele ja noudattaa kaikkia annettuja määräyksiä. Hän odottaa proseduuriaan lähes innoissaan ja menee arviointiinsakin positiivisin mielin, vastaukset valmiina ja rohkeana kohtaamaan koitokset. Hän kuuluu niihin ihmisiin, joiden mielestä proseduuri on ennen kaikkea yhteisön ja yksilön edun mukainen ja kaikkien parhaaksi muutenkin. Mutta sitten joku vapauttaa kasan lehmiä labroihin ja Lena tapaa Alexin, pojan, jolla on syyslehtien väriset hiukset ja hauska hymy, ja joka on kaikin puolin silkkaa pelkkää pahaa uutista parempaa, rakkaudetonta, tulevaisuutta toivovalle Lenalle.

Lenan ja Alexin kanssakäymiset on kirjoitettu hauskalla, vatsaakutkuttavalla tavalla. Toisinaan kerronta tökkii, mutta aina kun Lena ja Alex törmäävät, kirja lähtee liukumaan eteenpäin, aivan kuin sen ainoa tarkoitus oikeasti olisi kertoa Lenasta ja Alexista, eikä mistään muusta. Mukana on myös Lenan ystävä Hana, joka on kaunis, rikas ja rohkea, osaa lutvia sosiaalisissa verkoissa noin vaan ja on muutenkin paljon parempi kuin Lena. Hana toimii eräänlaisena liipasimena Lenalle, ja laukaisee tytön kielletyille teille. Huolimatta kaikesta sujuvuudestaan - rosoisuutta näissä henkilöissä ei juuri ole, kaikki vaikuttaa vähän.. kiillotetulta - hahmot ovat toimivia ja no, uskottaviakin ainakin tiettyyn pisteeseen saakka. En usko, että inhorealistisuus tässä kirjassa olisi edes toiminut, kyseessähän on loppujen lopuksi ihan puhdas rakkaustarina, ja sellaisena se toimii erinomaisesti.

Niin ja huomaa taas, että sarja on kyseessä, kun loppuun on kirjoitettu ehkäpä maailman kamalin cliff hanger. Mitenkähän tästä saisi toisen osan käsiinsä mahdollisimman nopeasti..?

1 kommentti:

  1. Tähän täytyy ehdottomasti tutustua, kiitos bloggauksesta. :)

    VastaaPoista

Jätä viesti, niin palaillaan! ~.n