Nutcase - Laura Lähteenmäki

WSOY
2016
ISBN 978-951-0-41617-4
195 s.
☆☆☆
Kirjasto

Tosi monet kotimaiset nuortenkirjat ovat olleet minulta tänä keväänä pannassa ihan vain jo siitä syystä, että niiden lukeminen muistuttaa liiaksi työstä, enkä tahdo enää toisintoa viimeisimmästä, ihan liian kauan kestäneestä lukujumista. Olen tähän mennessä pitänyt kaikista Lähteenmäeltä lukemistani kirjoista, joten olin siis ihan syystä innoissani, kun huomasin, että häneltä tulee jälleen uusi, nuorille suunnattu teos. Paitsi että kirjan kansi on todella hieno ja miellyttää ainakin tämän peikon värisilmää, kirjan aihekin on melko ajankohtainen.

Nutcase kertoo sisaruksista, Juhosta ja Saimista, jotka ovat kasvaneet maalla seuranaan lähinnä toisensa. Sisarukset ovat todella läheisiä, mutta nyt on tullut Juhon aika muuttaa kaupunkiin käymään lukiota. Saimi jää vielä vuodeksi jälkeen. Elämä tuntuu todella tyhjältä ilman Juhoa, ja Saimi saa pian huomata, että Juhon kaverit ovat Juhon kavereita, ja ettei Saimilla oikeastaan ole omia kavereita. Pienessä koulussa ei ole ketään, josta olisi Juhon korvaajaksi, joten Saimi uppoaa internetin ihmeelliseen maailmaan ja blogeihin. Erityisesti häntä kiehtoo Juhon koneelta löytynyt Leluni on pakattu -blogi, jossa Sumu purkaa tuntojaan maailmasta ja häntä kohdanneista vääryyksistä.

Lähteenmäen uutukainen puuttuu mielestäni todella hyvin siihen, kuinka nopeasti ihmiset tekevät oletuksia muista muutamien hyvin huterien yksityiskohtien perusteella. Menemättä Sumuun sen syvemmin, täytyy tunnustaa, että tulee sitä itsekin joskus vedettyä johtopäätöksiä muista ihmisistä esimerkiksi sen perusteella, käyttävätkö he isoja alkukirjaimia kirjoittamissaan viesteissä, kiroilevatko he paljon tai käyttävätkö hymiöitä täydentääkseen muutoin tunteesta riisuttua formaattia. Nutcasessa käy hyvin ilmi, kuinka nopeasti oletuksista tulee ihmismielen pyörityksessä totuuksia, joiden varaan sitä rakentaa ties mitä mielikuvitusrakennelmia.

Vaikka kirja on ajankohtainen ja käsittelee aihettaan hyvin inhimillisellä tavalla, koin sen jollain tapaa hankalaksi. En oikein saanut otetta Saimista tai Juhosta, joten kiintyminen kirjan hahmoihin jäi hyvin alkeelliselle tasolle. Juhon muutos on hyvin äkkinäinen, ja vaikka yritin selitellä itselleni, että kyllähän nyt kaupunkiin muuttanut teini väkisinkin muuttuu, mutta Juhon täysi 180 asteen käännös oli liian äkillinen, ainakin minulle. Saimi oli ehkä vähän lähestyttävämpi hahmo jo siksikin, että toimii kirjan kertojana. Saimikin tosin oli vähän sellainen liukas luikero, jonka päämääristä ja oikeista mielipiteistä oli vähän turhan hankala ottaa selkoa.