13. toukokuuta 2015

Vierashuone - Helen Garner

Spare Room
Atena
Suom. Taina Wallin
2015 (alkup. 2008)
ISBN 978-952-300-111-4
157 s.
☆☆
Kirjasto

Lainasin tämän kirjan jo jonkin aikaa sitten ja olen hautonut sitä hyllyssäni tovin jos toisenkin. Huomasin kuitenkin, että palautuspäivä oli tullut ja mennyt, olipahan tähän kertynyt vähän varausjonoakin, joten päätin ottaa ja lukaista tämän tähän väliin, tämä kun on melko lyhytkin. Vierashuoneessa minua kutsui niin kansi kuin kirjan lupailema kurjuuskin. Keväisin minut valtaa aina aivan erityisen synkkä mieliala, jota tykkään ruokkia kaikenlaisella karmealla, kuten syöpäkertomuksilla.

Vierashuone kertoo Helenistä, joka ottaa kolmeksi viikoksi vieraakseen suolistosyöpää sairastavan ystävänsä Nicolan. Helen ei arvaakaan, mihin on ryhtymässä, sillä hyvin pian käy selväksi, että vaihtoehtohoito johon Nicola on hakeutunut onkin ihan puppua ja että ystävä tekee kuolemaa. Helen joutuu taistelemaan itsensä kanssa, ettei potkisi vahingossa sairaalta ystävältään jalkoja alta, mutta viha ja suru joita Nicola tuntuu niin kevyesti väistelevän kasaantuvat Helenin harteille, jättäen tämän uupuneeksi ja voimattomaksi.

Vierashuoneessa kuvataan loistavasti tunteita. Nicola ei hyväksy sairautensa edistynyttä vaihetta eikä halua kuullakaan mistään morfiinista, vaikka hänen kipunsa ovat usein halvaannuttavia. Helen saa ihan tosissaan taistella, että saisi Nicolan tapaamaan jonkun oikean, kunnollisen lääkärin. Nicola ei myöskään miellä tarvitsevansa apua, vaikka pitää Heleniä hereillä yötä päivää vaihtamassa lakanoita, kantamassa vettä ja paapomassa itseään. Nicola saattaisi olla lukijastakin ärsyttävä, mutta onneksi ärsytykselle tarjotaan jokin vähän vähemmän syyllisyyttä aiheuttava kohde, nimittäin Nicolan vaihtoehtoishoitoja tarjoavan Theodore-instituutin lääkärit ja hoitajat. Helen näkee hoidoista läpi heti alkuunsa, mutta Nicola on aivan ehdottoman varma, että ne toimivat ja että ensi viikon puoleen väliin mennessä hän on terve kuin pukki.

Kestää melko kauan, ennen kuin Helen todella ratkeaa ja antaa tunteidensa vyöryä. Nämä olivat kenties teoksen voimaannuttavimpia kohtauksia. Luin myöhemmin netistä, että Helen Garner oli ammentanut kirjaa varten omista kokemuksistaan ja antanut päähenkilölle oman nimensä, jotta voisi tämän kautta näyttää kaikki ne rumatkin tunteensa, joita joutui itse käymään läpi hoitaessaan sairasta ystäväänsä. Tunnustan kyllä, ettei minulla olisi hermot kestäneet niinkään kauaa kuin Helenillä, kun Nicola vain maalaa kasvoilleen tekohymyn ja pitelee sitä kilpenä edessään kaikilta negatiivisilta ajatuksilta. Nicola ei myöskään tunnu alkuun laisinkaan arvostavan sitä kaikkea, mitä Helen hänen eteensä tekee, ja se sai minut näkemään punaista. Kuinka ihminen voikin olla niin itsekeskeinen?

2 kommenttia:

Jätä viesti, niin palaillaan! ~.n