10. tammikuuta 2015

Lola and the Boy Next Door - Stephanie Perkins

Kansi: Michael Marsh & Lindsey Andrews
Usborne
2011
ISBN 978-1-4095-7994-6
372 s.
☆☆☆
Oma
Anna and the French Kiss

Perkinsin Anna and the French Kiss oli niin mahdottoman masunpohjaa kutkuttelevan ihana romanttinen kertomus, että päätin samaan syssyyn lukea loputkin näistä näteistä kirjoista. Pelkäsin kuitenkin, että sarjan kaksi muuta osaa olisivat vain vähän muokattuja kopioita ensimmäisestä ja jos tätä nyt oikein kriittisesti ajattelee niin osittain näin kyllä onkin. Lola lunastaa kyllä paikkansa omaperäisenä sankarittarena eikä jää Annan varjoon (huolimatta Annan ja St. Clairin tekemästä cameosta tässä kirjassa ~.n).

Lola Nolan asuu San Franciscossa kahden isänsä kanssa ja seurustelee kuuman laulaja-kitaristi Maxin kanssa. Ainoa hikka matkassa on se, että Lola on 17 ja Max 22, ikäero jota isät eivät tunnu hyväksyvän. Matkaan ilmaantuu yllättävä mutka, kun naapuritalon omistava perhe muuttaa takaisin ja Lola joutuu jälleen kasvotusten ensirakkautensa, Cricketin, kanssa. Asiat eivät päättyneet Lolan ja Cricketin välillä todellakaan hyvin ja vanhat haavat repeytyvät uudestaan auki näiden kahden kohdatessa. Lola huomaa myös, ettei pysty keskittymään enää Maxiin, sillä mielessä pyörii jatkuvasti toinen poika.

Lola on päähenkilönä melko ihana. Hänellä on omat vikansa (Perkins osaa luoda hahmoja, puhumattakaan mielenkiintoisista nimistä), mutta hän on silti tarpeeksi helpostilähestyttävä huolimatta erikoisista mielenkiinnonkohteistaan ja tyylistään. Lola nimittäin pukeutuu naamiaisasuihin joka ikinen päivä. Cricket puolestaan on luonteeltaan keksijä ja puhelimen keksijän Alexander Graham Bellin jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa. Hänen kaksoissisarensa Calliope on taitoluistelija, ja kuten mainittua, kirjassa esiintyvät myös edellisen osan päätähdet Anna ja St. Clair. Lola joutuu kirjassa myös melkoisen dilemman eteen, sillä aivan kuten St. Clair edellisessä kirjassa, Lola päätyy tilanteeseen, jossa sydän kaipaa toisen pojan perään, mutta nykyisellekään seurustelukumppanille ei kehtaisi sanoa ei.

Pidin siitä, ettei Perkins ole unohtanut tyystin edellisen kirjan päähenkilöitä, mutta oli myös hauska huomata, kuinka nopeasti tällaiset hömppäkirjat painuvat unholaan. Luettuani edellisen osan ajattelin, että olisin ihan hyvin voinut lukea Annasta ja St. Clairista vielä toisen tai kolmannenkin kirjan. Tässä kirjassa he eivät kuitenkaan tuntuneet enää olennaisilta. Romanttisissa kirjoissa parasta kun kuitenkin on se kaipuu, ensirakastuminen ja ujo tutustuminen. <3 Cricket on Lolalle jo entuudestaan tuttu, mutta he ovat kuitenkin olleet tekemisissä keskenään lapsesta saakka. Heidän keskinäisen suhteensa kehittyminen oli mielenkiintoista luettavaa, mutta oman lisänsä tarinaan toivat myös sivuhahmot kuten veljestään mustasukkainen Calliope ja Lolan paras ystävä Lindsey, jolla oli myös mielipiteitä, vaikkei valokeilaan missään vaiheessa päässytkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti, niin palaillaan! ~.n