1. lokakuuta 2013

ISO - Pekka Hiltunen

Kansi: Marjaana Virta
WSOY
2013
ISBN 978-951-0-39964-4
413 s.
☆☆☆☆☆
Arvostelukappale

ISO oli yllättävä lukukokemus. Kirja kertoo 37-vuotiaasta Anni Kantosta, joka on 168-senttinen ja 138-kiloinen. Hänellä on kaksi korkeakoulututkintoa, muttei työtä. Hän on rehellisesti suuri, ei mikään pikkupullukka kuten monien "lihavista" kertovien romaanien päähenkilöt, jotka yleensä vielä kaiken lisäksi onnistuvat loppua kohti karistamaan ylimääräiset kilonsa sen sijaan, että tulisivat sinuiksi itsensä kanssa ja oppisivat nauttimaan elämästä sellaisena kuin se on. ISO on kertomus Annista ja Annin koettelemuksista isona ihmisenä maailmassa, jota vaivaa pahan luokan läskihysteria. Kirjan kansiliepeessä lukee, että ISO on syntynyt Hiltusen vuosien aikana keräämistä lihavien ihmisten aidoista kokemuksista ja tutkimustiedoista. Itsellenikin suuri osa kirjan tiedosta tuli uutena, niin tehokkaasti meille läskivihaa tyrkytetään.

Olen suurikokoinen itsekin, en yhtä suuri kuin Anni, mutta iso kuitenkin, ja tunnistin monet Annin tuntemukset hyvinkin henkilökohtaisella tasolla. Oli helppo samaistua päähenkilöön, joka käy läpi samoja asioita, joiden kanssa on joutunut itsekin painimaan ja se teki Pekka Hiltusen kirjasta kiinnostavamman ja joutuisamman lukea. Annin matka ujosta seinillepuhujasta rohkeaksi mielipidepuhujaksi on täynnä hankaluuksia ja korkeita, puuskuttamaan saavia mäkiä. Mukana matkalla on Kerttu Huivi, joka on sympaattinen vanha rouva omine outouksineen ja salaisuuksineen. Pekka Hiltusen kirjassa tulevat esille todella monet olettamukset, joita muilla ihmisillä on meitä lihavia kohtaan. Useimmat elleivät peräti kaikki näistä olettamuksista ovat vieläpä vääriä. Lihavia on helppo väheksyä, se käy ISOssakin selväksi, mutta entäs kun joku suurikokoinen pitäisi ottaa tosissaan?

ISO aiheutti minussa monia tunteita, mutta etenkin voitonriemua, kun valtaisa Anni voittaa itsensä ja pelkonsa. Jokaisella tulisi olla oikeus tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on, ja ISOssakin on muutamia ihmisiä, jotka sietäisivät joutaa, kuten Leipäsen myymäläpäällikkö. Annin sisäiset taidot jäävät monilta huomaamatta hänen suuren kokonsa vuoksi. Iso on ehdottoman hyvä kirja kaikille, jotka tunnustavat joskus väheksyneensä lihavia ja sellaisille, jotka ovat joskus miettineet, miltä se tuntuu. Toivon, että laihatkin lukisivat tämän ja ymmärtäisivät, että ihmisiä mekin olemme, suurempia ja pehmoisempia vain, paremmin varustautuneita elämän iskuja vastaan. Toivon myös, että ISO saa monet miettimään asioita uudemman kerran ja heittämään romukoppaan vanhentuneet asenteet. Eivät kilot määritä kenenkään ihmisarvoa, sen todistaa Anni Kantto.

4 kommenttia:

  1. Ja minulle, joka olen iso! Minulle tämä oli ihana kirja. <3 Ihanaa että sinäkin pidit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokaisen ison ihmisen pitäisi lukea tämä. Anni valaa uskoa tulevaan! <3

      Poista
  2. Tämä kirja on todella tarpeellinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kanssasi ehdottomasti samaa mieltä! ISO on tietyllä tapaa jopa vallankumouksellinen, ja ainakin minut se sai pohtimaan ihmisten asenteita painoa kohtaan.

      Poista

Jätä viesti, niin palaillaan! ~.n