30. joulukuuta 2011

Matkijanärhi - Suzanne Collins

“Olen Katniss Everdeen. Olen seitsemäntoistavuotias. Kotini on Vyöhykkeellä 12, olin mukana Nälkäpelissä. Pääsin pakoon. capitol vihaa minua. Peeta joutui vangiksi. Hänen uskotaan kuolleen. Todennäköisesti hän onkin kuollut. Luultavasti kuolema on hänelle paras vaihtoehto...”

Nälkäpelin viimeinen osa johdattaa lukijan Katniss Everdeenin rinnalla vallankumouksen syövereihin, seuraa hänen nousuaan Matkijanärheksi, kapinan kasvoiksi ja sukeltaa hänen kanssaan niin kapinallisten kuin Capitolin johdonkin monimutkaisiin juonitteluihin. Kirjan aikana rajat hyvän ja pahan välillä hämärtyvät ja lopulta häviävät kokonaan, kaiken sotkeutuessa yhdeksi suureksi sekametelisopaksi. Kirjasta ei puutu vauhtia, verta tai tulta, ihmisuhreilta ei vältytä ja loppujen lopuksi kirja on hyvin Harry Potter.

En ole ikinä pitänyt päätösosista. Harry Potterin päätösosa oli kamala. Twilightin kaksi viimeistä osaa olivat hirveitä. Ja niin on Nälkäpelinkin. Collinsin taidokkuus kirjailijana ei ole hävinnyt mihinkään, eikä kirja vaikuta samalla tavoin pakolla ulos oksennetulta kuin esimerkiksi juuri mainitsemani Twilightin loppupää. Collins on jaksanut pitää narut käsissään loppuun asti, eikä unohda päätellä viimeisintäkään lankaa - ja siinä hän menee vikaan. On asioita, jotka pitäisi jättää kertomatta. Onnellisen lopun salaisuus on siinä, että tietää milloin lopettaa, ja Collins vie kirjasarjansa puolta askelta liian pitkälle.

En voi sanoa olevani pettynyt, koska en ole. Toiminta jatkuu viimeiselle sivulle saakka, ja Katniss jopa tekee päätöksiä, jotka ehkä itsekin olisin tehnyt, tai joita ainakin käskin (ääneen, niin turhaa kuin se onkin!) häntä tekemään. Tempauduin tarinan mukaan aivan yhtä lailla kuin kahdessa aikaisemmassakin osassa ja purin hampaita yhteen Katnissin kanssa samaan aikaan. Suzanne Collins on todella taiturimainen kirjailija, jonka muihinkin teoksiin kannattaisi ehkä tutustua.

☆☆☆☆


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti, niin palaillaan! ~.n