Scarlet - Marissa Meyer

Feiwel and Friends
2013
ISBN 978-0-312-64296-9
454 s.
☆☆☆☆☆
Oma
Cinder

Scarlet on The Lunar Chroniclesin toinen osa, joten arvio sisältää pakostakin spoilereita ensimmäisestä osasta. Mikäli et siis tahdo pilaantua, älä lue tätä pidemmälle! Ensimmäisen osan arvio löytyy tuosta ylempänä olevasta linkistä.

Scarlet jatkuu aika heti siitä, mihin Cinder päättyy. Tällä kertaa uudelleenkerronan kohteena on Punahilkka, muttei Cinderiäkään ole unohdettu. Epäröin tarttua tähän toiseen osaan siinä pelossa, että Scarlet irtaantuisi liikaa Cinderistä ja että sarjan osat olisivat liian itsenäisiä toisistaan, mutta ilokseni ja onnekseni sain huomata, että Meyer on lähtenyt rakentamaan todella pesunkestävää, hyvin suunniteltua ja huolella kirjoitettua kirjasarjaa. 

Scarlet on siis nuori tyttö joka asuu isoäitinsä kanssa maatilalla. Isoäiti on entinen armeijan pilotti ja nyt hukassa jo 18:tta päivää. Scarletilta alkavat keinot loppua, sillä kyläläiset pitävät hänen isoäitiään hulluna ja ovat kertoneet mielipiteensä myös poliisille, joka pitää hyvin todennäköisenä, että isoäiti on lähtenyt omin päin omille teilleen. Scarlet kuitenkin tietää, ettei isoäiti todellakaan lähtisi hyvästelemättä. Tehdessään toimituksia kylään Scarlet törmää katutappelijana tunnettuun Wolfiin, jonka kirkkaanvihreät silmät ja voimakas, vaarallinen olemus tekevät häneen vaikutuksen (joskaan ei välttämättä pelkästään hyvän sellaisen). Wolf pyytää Scarletilta töitä, mutta päätyy sattumusten kautta auttamaan tyttöä isoäidin etsimisessä.

Toisaalla Cinder pakenee liittovaltionsa armeijaa ja poliisia mukanaan entinen Amerikan Kansantasavallan lentäjäkadetti Thorne, joka tarttuu hänen matkaansa hänen paetessaan vankilasta. Cinder on - arvatenkin - sivuosassa tässä kirjassa, mutta olin todella onnellinen kun hänenkin hahmokaarensa etenee. Meyer on juoninut tarinansa todella hyvin, joten palasten loksahtelu kohdilleen tuntuu loogiselta ja tarkoituksenmukaiselta. Toisaalla valtakunnan uusi keisari Kai joutuu mittelemään Kuun kuningatarta vastaan ja kuningatar Levanan julma luonne käy tässä kirjassa aina vain selkeämmäksi - tekisipä mieleni verrata häntä Pahattareen. 

Scarlet on ihan yhtä toiminnan täyteinen (ja henkeäsalpaavan romanttisen kutkuttavan jännittävä) teos kuin edeltäjänsä, eikä tarvitse miettiä kahdesti mikä kirja lähtee seuraavana lukuun. Ilo ja onni törmätä joskus tällaiseen sarjaan, joka on alusta loppuun kirjoitettu huolella, eikä väkisin väkerretty kuten nyt vaikkapa Outolintu-trilogia.