The Infinite Sea - Rick Yancey

Kansi: Allied Integrated Marketing

(Viides aalto: Päättymätön meri, WSOY, 2015)
G. P. Putnam's Sons
2014
ISBN 978-0-399-16242-8
300 s.
☆☆
Oma
The 5th Wave

Odotin Rick Yanceyn uutta kirjaa niin kovasti, että sen täytyy olla yksi syy siihen, miksi tämä oli niin suunnaton pettymys. Odotin jatkuvasti, että kirja muuttuisi paremmaksi, eikä se missään vaiheessa tehnyt niin. Jos tästä toisesta osasta jotakin hyvää pitää sanoa, niin ainakin se että tässä ensimmäisessä painoksessa on pirun hieno kansi. Kuvasta sitä ei tietenkään näe, mutta kannessa on yhdistelty erilaisia pintamateriaaleja niin, että se tuntuu käsissä mukavalta ja näyttää hienolta, jopa hologrammimaiselta. Toisin kuin WSOY:n tuleva kansi joka aiheutti meikäläisessä lähinnä pahoinvointia.

Toinen kirja jatkaa miltei suoraan siitä, mihin ensimmäinen loppuu. Nyt tarinaa tosin kerrotaan Ringerin, Cassien, Zombien ja Evanin näkökulmista, ja näistä neljästä edellisen kirjan päätähti Cassie saa armottomasti kaikkein vähiten huomiota. Tuntui vähän siltä kuin Yancey olisi kyllästynyt edellisen kirjan päähenkilöönsä ja haluaisi vain kokeilla jotain uutta. Ja sitä uutta on tässä muutakin. Yancey antautuu todella pitkiin, kuivakoihin selityksiin ja filosofisiin pohdiskeluihin, pidättelemättä itseään lainkaan. Hän lypsää toimintaa lähinnä Ringerin kautta, joka tuntuu olevan tässä kirjassa jonkinlainen suosikki.

Jälkipuheesta ymmärsin, että tähän sarjaan on tulossa vielä kolmaskin osa. Sen kyllä huomaa tekstistä, sillä kaikki kirjassa rakentaa kohti huikeaa loppuräjähdystä, jota tässä kirjassa ei kuitenkaan tule. Ringer saa nähdä valtaajista ihan uusia puolia ja tutustuu siinä tohinassa nuoreen mieheen nimeltä Razor. Razor - kuten ei mikään muukaan tässä teoksessa - ei ole ihan sitä miltä näyttää ja Ringer saa todeta sen kovimman kautta. Ihan niin kuin tässä sarjassa viljeltävä vainoharhaisuus ei olisi jo valmiiksi ylitsepursuavaa.

Myönnän kyllä, että pidin kirjasta aluksi. Oli ihan kiva päästä Cassiesta eroon (uskon, että aika moni tuntee samoin) ja Ringerin kenkiin. Ringer on sentään paljon mielenkiintoisempi hahmo ja kertoja, joka ei ruikuta jatkuvasti poikaystävästään ja surkeasta elämästään. Mutta mitä pidemmälle luin, sitä vähemmän kirjasta pidin, kunnes loppua kohti kirja alkoi tuntua jo pakkopullalta. Toivon vain, että muut löytävät tästä nyt jotakin sellaista, mitä minä en tavoittanut ja pitävät kirjasta enemmän.