Kansi: Sára Köteleki |
2012
ISBN 978-952-5758-17-7
240 s.
☆☆☆☆
Kirjasto
Kirkkaalla liekillä melkein päätyi opinnäytetyöni kurjuuskirjalistalle, muttei sitten kuitenkaan. Ensin siinä kävi niin, että aika loppui kesken, ja sittemmin olen lainannut tämän uudestaan ja uudestaan, aina vakain aikomuksin mutta joka kerta jokin on vienyt huomioni. Kirkkaalla liekillä on ollut julkaisuvuonnaan Finlandia Junior -ehdokkaana ja vaikka se monien mielestä on kehu, itse en yleensä aikuisten palkitsemista nuortenkirjoista syty. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka Valoa valoa valoa, vuoden 2011 voittaja, joka oli minusta aivan käsittämätöntä huttua. Siksi siitä ei taidakaan olla arviota täällä. Miksi Saalon teoksesta sitten on? No...
Kirkkaalla liekillä kertoo Maariasta, joka on menettänyt veljensä ja jäänyt kahdestaan äitinsä kanssa. Kumpikaan ei oikein osaa tai tahdo käsitellä Kalen kuolemaa, eivätkä he pääse edes yksimielisyyteen siitä, oliko kyseessä onnettomuus vai ei. Maaria purkaa omaa sisäistä tuskaansa sekoiluun ystävänsä Kiken kanssa ja eksyy kotoaan karkuun Peten luo kuin pieni orpo kissanpoika. Pete soittaa bassoa bändissä ja on muutenkin aivan järjettömän kuuma, mutta Maariaa melkein kymmenen vuotta vanhempi. Kukaan ei kuitenkaan tiedä, millainen kipinä Maarian sisällä kytee eikä sitä, kuinka paljon hän haluaisi vain päästää tuon kipinän roihahtamaan täyteen liekkiin. Tallinnan matkalla Maaria sattuu kytevän kirkon jäänteiden luo ja tajuaa siinä samassa ratkaisun kaikkiin ongelmiinsa.
Ensimmäisenä kirjassa pistää silmään todella, todella erikoinen kirjoitustyyli. Koko kirja on kuin yhtä pitkänpitkää lausetta ja siinä lienee syy miksi olen aloittanut tämän kirjan useampaan kertaan mutta jättänyt aina kesken. En kerta kaikkiaan pidä näin äärimmäisistä kikkailuista. Valoa on samanlainen kikkailukirja, mutta Saalon teoksessa on sentään enemmän sisältöä. Maarian sisäinen maailma hajoaa palasiksi ja Saalo kuvaa sen hyvin. Jossain vaiheessa jo epäilin, josko Maaria olisi ihan aito skitsofreenikko harhanäkyineen ja sekavine unimaailmoineen, mutta ihan niin ei kuitenkaan taida olla. Pelkäsin hetken, että Kirkkaalla liekillä olisi yksi pitkä lause, jossa ei tulisi minkäänlaista taukoa, mutta tulihan sentään.
Pidin siitä, että vaikka Maarian päänsisus hajoaa, ihmiset hänen ympärillään jatkavat elämäänsä ja pysyvät normaaleina. Pidin myös siitä, kuinka käsittämättömältä se Maariasta tuntuu. Olen itsekin ollut joskus tilanteessa, jossa pää ei meinaa pysyä enää kasassa ja tiedän, kuin absurdia normaali elämä silloin on. Missään ei tunnu olevan mitään järkeä, kaikkein vähiten omassa olemisessa, ja sen Maariakin käy kirjassa läpi. Nyt jälkikäteen harmittaa, etten lukenut tätä opinnäytetyöhöni, koska sille kirjalistalle tämä olisi ollut onnen omiaan.
Kiinnostuin tästä! Minäkin olen pitänyt tätä käsissäni monta monta kertaa kirjastossa, mutta jostain syystä jättänyt hyllyyn aina. Vähän sai kyllä pelkäämään tuo kirjoitusmuoto... mutta ehkä kokeilen silti joskus. :)
VastaaPoistaSiihen kirjoitustyyliin kyllä tottuu, jos vaan sitkeästi jatkaa. Alussa se tuntuu hengästyttävältä, mutta helpottaa kyllä! Varsinkin siinä kohtaa, kun luku ensimmäisen kerran vaihtuu. Eikä kyseessä onneksi ole pitkä kirja, mutta paikoin kyllä aika hankalalukuinen (etenkin siinä vaiheessa kun Maaria alkaa todenteolla hajota). Mutta kannattaa kokeilla! Ei se ota jos ei annakaan! ;)
Poista