Tuliterä (Sammon vartijat, osa 1) - Timo Parvela

Kansi: Jussi Kaakinen

Tammi
2007
ISBN 978-951-31-3999-5
227 s.
☆☆☆☆
Kirjasto

Suomalainen mytologia on kiehtonut enemmän tai vähemmän aina ja päätin jokin aika sitten, että minun pitäisi ihan oikeasti laajentaa lukukokemuksia myös lastenkirjoihin. Onhan niitä tässä jokunen tullut luettua, muttei mitenkään merkittävän montaa. Timo Parvela on nimi, joka herättää positiivisia mielikuvia, ja ehkä siksikin Tuliterä vaikutti jotenkin luontevalta aloituspisteeltä lasten fantasiaan uudelleen tutustumiselle.

Tuliterä kertoo Ahdista, Ilmarista ja Ilmarin isosiskosta Ainosta, joiden isät ovat kadonneet kalareissulla. Ilmarille ja Ainolle on sentään jäänyt vielä äiti, mutta Ahti on loputtoman yksinäinen, sillä hänen äitinsä lähti lätkimään jo Ahdin ollessa ihan pikkuinen. Poppoo soittaa kevätjuhlassa kantelekonserton, joka onkin yllättävän täynnä mystistä voimaa. Jopa niin paljon, että rehtori vajoaa tuoleineen puolitiehen lattian läpi. Kantele, jota Ahti soittaa, on peräisin vanhalta mieheltä, joka pitää majaa kaatopaikan kupeessa. Tämä mies tuntuu tietävän enemmän kuin antaa ilmi. Seikkailu alkaa varsinaisesti siinä vaiheessa, kun yön pimeydessä Ahdin kimppuun koittaa käydä ihka-aito hiisi. Ilmeisesti Ahdin kantele ei olekaan mikä tahansa soitin. Pian Ahdille, Ilmarille ja Ainolle selviääkin, että heille on langennut Sammon vartijoiden tehtävä ja että heidän on pidettävä loput Sammon palaset poissa Louhen käsistä hinnalla millä hyvänsä.

Tuliterä on vauhdikas seikkailu, jossa on tappelun lisäksi ihan pikkiriikkisen orastavaa romantiikkaakin, kun Ahti iskee silmänsä Saanaan, ruskeasilmäiseen kaunottareen. Tarina etenee joutuisasti ja mukaansatempaavasti, kenenkään hahmon selässä ei roikuta turhan pitkiä aikoja vaan keskitytään nimenomaan olennaiseen. Kalevalarunojen käyttö tuo tarinaan sopivasti mystiikkaa ja tekeehän se toki runoista hauskempiakin, kun niitä vähän hahmojen toimesta avataan. Tunnustettakoon, että joku selkokielinen versio tulisi itsellekin välillä tarpeen nyt kun Kalevalaa olen ruvennut selailemaan, puhumattakaan siitä, että olisin lukenut sitä joskus neljäsluokkalaisena. Tuliterä - vähän niin kuin aiemmin esittelemäni Geoetsivätkin - esittelee lapsille helposti tuntemattomaksi jäävän uuden asian ja tekee siitä mielenkiintoisen ja hauskan, sekä kannustaa ennakkoluulottomasti kokeilemaan. Tykkäsin myös Parvelan vikkelistä vitseistä ja sananparsista. Kirja oli myös paikoin hyvin jännittävä, eikä aina voinut tietää, kuka nyt on hyvis ja kuka ei.

Kirjan ulkoasu saa oikein erityismaininnan. Tykkään kuvan maalauksellisuudesta ja siitä, että kansi aukesi pikkuhiljaa tarinan edetessä. Koitin alkuun arvailla, kuka on kukakin, mutta myöhemmin minulle selvisi, että olin todella väärässä ensimmäisten arvausten kanssa. Nyt vähän harmittaa, ettei minulla ole toista osaa johon tarttua, sillä tämä jäi nyt sen verran jännään kohtaan, että olisin ihan mielelläni halunnut tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Täytynee nyt odottaa viikonlopun ylitse ja lainata sitten seuraava osa heti tiistaina!