Ender's Game - Orson Scott Card

(Ender, Ursa, 1990)
Tor
1977
ISBN 978-0-7653-7062-4
324 s.
☆☆☆☆☆
Oma

En nyt ihan tarkkaan muista, kuinka oikein tulin innostuneeksi Ender's Gamesta. Kun elokuva tuli leffateattereihin, se oli pakko päästä katsomaan. Olen suuri avaruusoopperoiden ystävä (terveisin olen pelannut Mass Effect -trilogian ainakin neljä kertaa kokonaan läpi, kakkosen hiukan useammin) ja elokuva vei minut mennessään. Se oli täydellinen alusta loppuun (tosin eräskin valveutunut ystäväni koetti osoittaa minulle tieteellisiä epäkohtia elokuvasta, mutta moiset kommentit valuivat ohitse kuin vesi hanhen selästä) ja suunniteltu selvästi ruokkimaan jonkinlaista American Dream -tyyppistä ideaalia. Se oli todella motivoiva elokuva, samoin sen musiikit olivat todella onnistuneet, Steve Jablonskylle siitä pisteet kotiin. Asa Butterfield oli minusta erinomainen valinta Enderiksi, mutta ottakaa huomioon, etten vielä tässä vaiheessa ollut lukenut kirjaa. Nyt kirjan lukeneena voin sanoa, että Asa Butterfield on edelleen täydellinen valinta Enderiksi.

Ender's Game kertoo siis Andrew Wigginistä, joka on aloittanut taktisen uransa luomisen jo kolmevuotiaana. Ihmiskunta valmistautuu sotaan buggereina tunnettuja vihollisia vastaan, jotka ovat kertaalleen yrittäneet valloittaa maapallon. Ender on kuusivuotias, kun hänet siirretään taistelukouluun. Häntä pidetään ihmiskunnan ainoana toivona buggereita vastaan ja hänen harteilleen asetetaan järjettömät odotukset, kun otetaan huomioon, kuinka pieni lapsi hän vasta on. Alusta saakka pidetään huoli siitä, että Ender oppii taitoja, jotka aikuiset katsovat olevan laivaston komentajalle välttämättömiä. Enderin tulee kyetä toimimaan yksin vihollista vastaan. Hän ei saa koskaan uskoa, että kukaan auttaisi häntä. Hänen tulee olla itsenäinen ja eristetty muista lapsista, ettei hän koskaan luule pääsevänsä helpolla. Ja ennen kaikkea hänen tulee voittaa. Aina. Joka ikinen kerta. Täytyy myöntää, että purin hammasta useammassakin kohtaa, kun Enderiltä vaadittiin aina vain enemmän ja enemmän, eikä hänen koskaan annettu levätä.

Toisin kuin elokuvassa, kirjassa Enderin sisarukset, Peter ja Valentine, ovat ihan oikeita hahmoja, joilla on omat itsenäiset juonikuvionsa ja jotka pyrkivät omiin päämääriinsä. Peter tosin on hahmo, jota ei todellakaan tule ikävä, sillä hän on sadistinen ja itsekäs. Eversti Graff (jota Harrison Ford näyttelee elokuvassa) on hänkin oikeampi hahmo kirjassa. Häneenkään en olisi välittänyt tutustua yhtään enempää, sen verran häikäilemätön hänkin on. Mazer Rackham, toisen invaasion sankari, on vanha mies, puoliksi maori, joka astuu kuvioon kirjan loppupuolella kouluttamaan Enderiä laivaston komentajaksi.

Ennen kaikkea minut yllätti Enderin ikä. Oletin, että kirjankin päähenkilö olisi esiteini, joku 12-, 13-vuotias. Enderin nuoruus teki kirjasta jotenkin vieläkin rankemman kuin se muutoin olisi ollut. Kirjassa käsiteltiin myös maapallon tilannetta ja poliittisia valtasuhteita, joita ei elokuvassa näkynyt lainkaan. Alkuun luulin, että elokuvahan seuraa kirjaa todella uskollisesti, mutta mitä pidemmälle etenin, sitä enemmän erkanemisia tuli eteen. Toki yhtymäkohtia oli pitkin kirjaa, mutta esimerkiksi Enderin ja Petran välinen suhde oli elokuvaa varten tekaistu ja jäi kylmäksi kirjassa. Ehkäpä myöhemmin Enderillekin suodaan hänelle kuuluva osanen rakkautta. En muuten yleensä pidä elokuvakansista, mutta nyt on sanottava, että tämä kansi voitti retrokannen 100-0.