Piraijakuiskaaja - Annukka Salama

Kannen kuva: Sarah Lee
Graafinen suunnittelu: Niina Yli-Karjala

WSOY
2013
ISBN 978-951-0-39747-3
377 s.
☆☆☆☆
Arvostelukappale
Käärmeenlumoojan arvostelu

Toisesta osasta on aina hankala kirjoittaa arvostelua. Spoilereita pitäisi koittaa välttää, mutta joistain asioista ei voi puhua pilaamatta ykkösosasta jotakin. Joten jos et ole vielä lukenut Käärmeenlumoojaa, en suosittele, että jatkat tämänkään lukemista tämän pidemmälle. En voi luvata mitään, saatan spoilata ihan huomaamattanikin jotain.

Piraijakuiskaaja jatkaa siitä, mihin Käärmeenlumooja jäi. Päähenkilöinä ovat edelleen Unna ja Rufus, sekä uusina tuttavuuksina Eden ja Nemo, jotka tuovat raikkaan tuulahduksen kirjaan. Piraijakuiskaaja ei silti minusta ole ihan niin vahva veto, kuin Käärmeenlumooja oli, mutta mielentilalla ja uskoakseni myös kuukautiskierron vaiheella saattaa olla vaikutusta tällaisiin juttuihin. Unna ja Rufus alkavat olla jo vähän ällöjä (anteeksi vaan kaikille vastarakastuneille, mutta te olette), muttei uusi suhde sentään onneksi ihan ruusuilla tanssimista ole. Kirjan alussa Unnalle siis selviää, että vastaus biologisia vanhempia koskevaan kysymykseen löytyy ulkomailta, Kaliforniasta, ja sopivasti Joonekin saa levytysdiilin samasta paikasta, joten jengi lähtee lomalle aurinkorannoille. Lentokoneessa he törmääväät Edeniin ja Nemoon, sisaruspariin, joista toinen on kameleontti (Nemo, koska naisethan eivät voi olla faunoideja, paitsi Unna) ja toinen on muuten vaan ihan tosi hyvässä yhteydessä vesielementtiin. Jengin ja sisarusparin yhteinen taival ei ala ihan mutkattomasti, kun Nemo äkkää Rufuksen tarkimmin (ja toisiksi tarkimmin) varjellun salaisuuden, nimittäin miehen voimaeläimen. Kanssakäymistä ei kuitenkaan voi välttää, joten alkuvälienselvittelyn jälkeen miesten on tultava toimeen keskenään.

Parasta Piraijakuiskaajassa on meren kuvaus, Edenin ja Nemon läheinen suhde veteen ja vedeneläviin, sekä se, että kirjassa kirjoitetaan välillä muidenkin, kuin Unnan näkökulmasta. Unna alkaa pidemmän päälle käymään jo vähän hermoille, kun tyttö alkaa tottua parisuhteeseensa ja kiukuttelee milloin mistäkin. Unnan itsenäisyys ja omapäisyys tulevat hyvin esille hänen ottaessaan Rufuksen kanssa yhteen. Surffikohtaus on parhautta, samoin tiivistunnelmainen äksöni, jota olisi voinut ehkä olla enemmänkin. Ehdin lukea Piraijakuiskaajasta yhden arvostelun ennen kuin sain käsiini itse kirjan (en tosin muista kenen arvostelusta oli kyse :/) jossa puhuttiin Ronnin hahmon avaamisesta. En nyt tiedä siitä, mutta oli kiva nähdä, ettei Ronnikaan ole yksin tuomittu kuolemaan. Joku spoilasi kirjan parhaan vitsinkin. Piru. Ei pitäisi lukea arvosteluita ennen itse kirjaa!

Salama rakentaa taas hyvän, tiiviin lopun, joka jättää kieli pitkällä odottamaan seuraavaa osaa. Jos siitä vielä jätetään luontoaktivistipaasaukset (vaikka niilläkin on toki paikkansa ja istuvat sinällään ihan hyvin tuonne, onhan Nemo sentään jonkinlainen aktivisti) vähemmälle ja keskitytään faunoidiräiskintään ja -romantiikkaan, niin hyvä tulee! Ei tämäkään kirja huono ollut, eikä edes keskinkertainen, mutta näin pian Käärmeenlumoojan jälkeen se jäi vertailussa kakkoseksi, siksi siis vaan neljä tähteä tällä kertaa. Sortsen.

Niin ja Annukka, vipinää pöksyyn sen kolmososan kanssa! ~.n <3