Käärmeenlumooja - Annukka Salama

Kansi: Niina Yli-Karjala

WSOY
2012
ISBN 978-951-0-40022-7
330 s.
☆☆☆☆☆
Oma

Sain tuossa aikaisemmin päivällä luettua Routasisarukset ja hetken mietittyäni nappasin lukupinosta seuraavaksi käteeni tämän. Neljä ja puoli kissan ja koiran kanssa sängyssä loikollen vietettyä tuntia myöhemmin olen jälleen tässä. Jos ihan totta puhutaan, niin en aluksi meinannut millään uskoa, että tämä kirja voisi olla hyvä. Katselin sitä diplomilistan saatuani kirjaston hyllystä, eikä ensimmäisen painoksen kansi oikein vakuuttanut, eikä varsinkaan sitten, kun päähenkilönä on Unna joka skeittaa (voitteko kuvitella) ja kun mielen perukoilla pyörii vieläkin sellainen vähän ontuvasti parkouria harrastava tyttö, joka esiintyy Käärmeenlumoojasta tehdyssä kirjatrailerissa. Luin kuitenkin Morren arvostelun tästä kirjasta ja päätin sitten itsekin skeittailuista huolimatta antaa tälle mahdollisuuden.

Pääosassa Käärmeenlumoojassa on siis 16-vuotias Unna, joka on epäinhimillisen ketterä. Hän tietää itsekin olevansa oravalle jotain sukua, sillä tykkää maantasoa mieluummin nukkua puussa eikä oikein viihdy sisätiloissa. Hän törmää skeittipuistossa ensin inhottaviin nulikoihin, ja sitten myöhemmin kuin sattuman kaupalla Rufukseen, joka ei ole ihan ihminen itsekään. Rufus on mieletön lihasmöhkäle mieheksi, jolla on valtava määrä punaisia rastoja ja tatuointeja, palava katse ja savuinen ääni, ja joka pitää mielenkiintoista seuraa kämppiksinään. Unna pääsee tutustumaan muihinkin tyyppeihin, joiden hän pian oppii kutsuvan itseään faunoideiksi, ihmisiksi, joiden voimista yli puolet tulee joltakin voimaeläimeltä.

Ihan ensiksikin on sanottava, että Annukka Salaman tapa käyttää todella vapautuneesti kieltä oli piristävää kaikkien tarkkojen muotosääntöjen mukaan kirjoitettujen kirjojen jälkeen. Murteen käyttäminen, tietynlainen asenne puheessa ja kirosanatkin ovat kaikki löytäneet paikkansa ja tekevät kirjan hahmoista aina vain uskottavampia, kun jokainen puhuu vähän omalla tyylillään, muttei kuitenkaan ylilyödysti. Lisäksi tapa, jolla kirjan pojat viljelevät ronskia huumoriaan oli mieletön, enkä muista nauraneeni näin paljoa ihan hetkeen. Käärmeenlumoojasta huomaa, että se on kirjoitettu ihan oikeasti kohdeyleisölleen. Tämä saattaisi saada aika paljon sellaisiakin nuoria lukemaan, joita se ei harrastuksena muuten juuri kiinnosta.

Käärmeenlumooja oli hauska, vähän vatsanpohjaakin kutkuttava lukukokemus, enkä malta odottaa, että saan jostain käsiini sarjan seuraavankin osan. Seuraavassa osassa seikkaillaan käsittääkseni ulkomailla?