Terveiset Kutturasta - Mikko-Pekka Heikkinen

Johnny Kniga
2012
ISBN 978-951-0-38429-9
268 s.
☆☆☆☆
Oma

Ihminen, jonka etunimi on Saana, saa koko ikänsä kuulla kysymyksiä omasta tai ihan viimeistään vanhempien alkuperästä. En ole pohjoisesta (en edes vähän), vaikka kuinka haluaisin. Jonkinlaiselta henkiseltä kodilta se tuntuu, etelässä rintaa puristava ahdistus hellittää kun seisoo Inarinjärven rannalla ja ihan vain hengittää. Mitä kauemmas pääkaupunkiseudusta pääsee, sitä paremmalta oleminen tuntuu. Ei siis mikään ihme, että kirja, jossa pohjoinen hyökkää etelään, kiinnosti.

Heikkisen kirjassa Helsinki asettaa voimaan maaltamuuttokiellon, joka on Lapin ja Kainuun väestölle se viimeinen pisara. Pohjoista on sorrettu ja sieltä on nipistetty resursseja niin kauan kuin itsenäinen Suomi on ollut olemassa, ja nyt saa riittää. Pohjoinen julistaa sodan etelälle ja siitä alkaa Suomen toinen sisällissota. Kirjaan mahtuu kaikenlaista pohdintaa monenmonituisesta asiasta, mutta eniten kiinnitin huomiota siihen, miten sujuvasti ja humoristisella otteella Heikkinen käsittelee näinkin poliittista ja haastavaa tilannetta.

Kirjassa on useita henkilöitä, joiden kautta tapahtumien etenemistä seurataan. 
Jesse Purola on Helsinkiläinen alikersantti, joka saa komennettavakseen joukkueellisen nahjuksia, luuri kädessä kasvaneita milleniaaleja, joita ei kiinnosta juuri mikään, kaikkein vähiten sotiminen. Jessen esikuvia ovat sotaelokuvien suuret johtajat, aivan erityisesti Tuntemattoman sotilaan Koskela, jollaiseksi Jesse kovasti pyrkii. Valitettavan usein hetki ehtii tosin jo mennä sillä välin, kun Jesse jää pohtimaan, mitä Koskela tekisi.
Aino Riski on toimittaja, joka ei ole vielä onnistunut saamaan vakituista työpaikkaa. Sen sijaan hän tekee freelance-hommia Keski-Suomalaiseen, koska jostain sitä rahaa on saatava. Kun sisällissota syttyy, Aino näkee tilaisuutensa tulleen ja painuu pikimmiten pieleen menneestä lehdistötilaisuudesta kohti pohjoista.
Abdi Bahdoon on somaliasta kotoisin oleva maahanmuuttaja, joka palvelee etelän joukoissa, mutta kaipaa esi-isiensä paimentolaiskulttuuriin ja aakeammille maille.
Kenties merkillisin henkilöistä on kuitenkin saamelaisjoukkojen päämies Oula, vallankumouksen alullepanija ja saamelaisheimojen yhdistäjä, jonka johdolla pohjoinen lähtee valtaamaan itselleen takaisin sitä arvostusta, jonka se on aikojen saatossa menettänyt.

Ei ole kovin vaikea erottaa, missä kirjailijan sympatiat ovat. Kuitenkin suurin osa "etelänmiehiin" kohdistuvasta kritiikistä on täysin perusteltua ja jopa paikkansapitävää. Maailma muuttuu, sille ei voi mitään, mutta Heikkisen pohdinnat siitä, minkä puolesta sotaa esimerkiksi käydään, ovat hyvinkin osuvia, puolin ja toisin. Lisäksi Heikkinen suhtautuu henkilöihinsä aika neutraalisti, eikä pyri nostamaan näitä ihmisyyden yläpuolelle. Kuka tahansa paskoisi housuun, jos metrin päässä räjähtäisi itsemurhapommittaja, sehän nyt on ihan selvää.