JHT : Musta lammas - Mikko Aaltonen

Kansi: Nana Simelius

Otava
2016
ISBN 978-951-1-29117-6
461 s.
☆☆☆
Oma

Täytin marraskuun 15. 28-vuotta. Olin katsellut tämän kirjan mainoksia jo pitkään vähän sillä silmällä, mutten ollut kehdannut ostaa sitä (kirjojen hinta Suomessa, siitä on puhuttu jo moneen kertaan). Päätin kuitenkin synttäreideni kunniaksi hemmotella itseäni ja ostaa kovakantisen, kotimaisen uutuuskirjan, huolimatta siitä, ettei minulla oikeastaan ole varaa näihin kullanarvoisiin painettuihin kappaleisiin.

Eräs ystäväni joskus sanoi, ettei kenenkään pidä hävetä mitään musiikkia, jota kuuntelee. Musiikin kuuntelemisesta kuuluu tulla hyvä olla, eikä sillä ole väliä, kuka artisti sen hyvän olon tuottaa. Jos minulle olisi 13-vuotiaana sanottu, että tulen vielä joskus kuuntelemaan suomiräppiä, olisin varmasti nauranut ja kovaa. Edustin (ja edustan edelleen) niitä pitkätukkia ja hevareita, joita Jare niin kovin tykkää kirjassaan haukkua (olkoonkin, että esim. Jonne Aaron ja Apocalyptican pojat saavat kyllä tässä kirjassa rispektiä). En olisi uskonut, että ikinä hurahtaisin johonkin näin - ainakin päällisinpuolin - kertakaikkisen pöllöön.

Cheek artistina nousi tietoisuuteeni Timantit on ikuisia -biisillään ja Vain elämää -esiintymisellään. Sittemmin olen kuunnellut hänen musiikkiaan laajemminkin, ja huolimatta tietystä rap-musiikille ominaisesta lesoilusta ainakin joissakin biiseissä on sellaisia viestejä ja merkityksiä, jotka iskevät myös tämmöiselle melkein kolmikymppiselle tädille ihan kotiin. Esimerkiksi Niille joilla on paha olla muistuttaa hyvin siitä, että synkätkin ajat kestävät vain jonkin aikaa, ja sitten aurinko paistaa taas. Vihaajat vihaa opettaa ylpeyttä omasta tekemisestä. Negatiivista palautetta tulee aina, ihan sama mitä teet, mutta jos teet parhaasi niin saat olla ylpeä eikä anteeksi tarvitse pyydellä. Sellaista asennetta Suomeen kaivattaisiin enemmänkin.

Mitä tulee tähän elämäkertaan - miksi on ok kirjoittaa elämäkerta kolmekymppisenä, ei tämä vielä ole hei ohi? - olin yllättynyt monella tapaa. Kirjassa puhutaan ensisijaisesti Jaren urasta, työnteosta, mielisairaudesta (klikinsäästäjä: kaksisuuntainen mielialahäiriö) ja kavereista - niistä, jotka jollain tapaa kuuluvat rapmaailmaan. Olen aina kehunut tätä piirrettä kaikissa bändikerroissa ja muissa, eikä se tässäkään ollut huono. Ehkä jotenkin ajattelin, että tässä olisi puhuttu Jaren yksityiselämästä enemmänkin, sillä hän viittaa biiseissään tosi usein elämänsä tapahtumiin. Niihin ei kuitenkaan juuri puututa pääpiirteitä syvemmin. Mutta mikäli Jaren ura kiinnostaa, tässä se on koottuna ja tarkasti.

Rapin maailma on minulle todella vieras. En tunnistanut Jaren mainitsemista artisteista ketään (no okei, Kanye Westin, mutta hänetkin täysin ulkomusiikillisista syistä). Jaksoin kuitenkin lukea kirjan siitä huolimatta alusta loppuun, Vaikka julkisuudessa Cheekinä tunnettu miekkonen on ylpeä, kopea, ehkä vähän kusipäinenkin, yksityiselämän Jare on neuroottinen, työhönsä addiktoitunut, kovilla panoksilla jatkuvasti pelaava tyyppi, jolle mikään ei ole tullut ilmaiseksi. Jarea sen enempää puolustelematta, tämä kirja antaa ymmärtää, että hänkin on vain ihminen.