The Wicked + The Divine, Vol 1. The Faust Act - Kieron Gillen & Jamie McKelvie

Kansi: Jamie McKelvie

Image Comics
2015 (Alkup. 2014)
ISBN 978-1-63215-918-5
144 s.
☆☆☆☆
Oma

Olen lukenut Neil Gaimanilta tasan yhden kirjan, jota olen aivan ehdottomasti rakastanut. Yleensä hänen kirjoillaan on taipumusta aiheuttaa minussa tuskastumista, turhautumista ja kiukkukänkkää, mutta Unohdetut jumalat teki minuun lähtemättömän vaikutuksen, jonka kruunaa Gaimanin tuotannosta kenties vain Sandman (varmaksihan en voi sanoa, kun en ole kaikkea hänen kirjoittamaansa lukenut, mutta tietääkseni näin). Jokin siinä ajatuksessa, että jumalat kävelevät ihmisten keskuudessa ja tekevät omia juttujaan on äärettömän viehättävä, ja epäilemättä yksi niistä syistä, miksi The Wicked + The Divine houkutteli minua niin paljon. Toinen suuri syy on kuvitus, kuten varmaan arvasittekin.

Tässä sarjakuvassa vanhat jumalat ja jumalattaret palaavat yhdeksänkymmenen vuoden välein maan päälle, aina kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Nyt tuo kaksi vuotta on jälleen juuri alkanut, ja jo heti jumalten läsnäolo aiheuttaa kaaosta. Sarjan päähenkilö on nuori nainen, joka ihailee jumalia suunnattomasti ja on valmis tekemään kaikkensa päästäkseen osaksi heitä. Ensimmäinen osa keskittyy lähinnä esittelemään kaikki kaksitoista jumalaa, jotka ovat palanneet kulkemaan keskuuteemme. Olin vallan ihastuksissani, kun joukkiosta löytyi erikoisempiakin jumalia eikä vain niitä samoja tylsiä kreikkalaisia. Joku suomalainenkin olisi kyllä voinut eksyä joukkoon, mutta amerikkalaisilta ei voi vaatia mahdottomuuksia.

Taide tässä sarjakuvassa on selkeää ja värit kirkkaita. Jumalat ovat yksityiskohtaisia ja persoonallisen näköisiä, ja vaikka kaikki ovat päältä katsoen ihmisiä - joskin poikkeuksellisen kauniita sellaisia - kaikilla on myös omat piirteensä, jotka viittaavat heidän jumaltaustaansa. Amaterasulla on esimerkiksi silmät, jotka muistuttavat auringonpimennyksen kultarenkaita ja Lucifer on tyylikäs, mutta ailahtelevainen, oikea jääräpää.

Tykästyin tähän sarjakuvaan todenteolla, vaikka ensimmäinen osa tosiaan meni lähinnä esittelyihin. Ilahduin myös laajasta seksuaalisuuksien kirjosta, joka sarjakuvassa esitellään. Yksi sarjiksen äänekkäimmistä henkilöistä on esimerkiksi trans, mutta sitä ei kyllä tajua, ennen kuin Lucifer sanoo sen ääneen. Silloinkin se taisi livahtaa minulta ensimmäisellä kerralla ohi. Seksuaalisuus ei siis määritä sarjiksessa ainakaan toistaiseksi ketään, mutta on aina ilo huomata, että aina vain avoimemmin otetaan mukaan erilaisuutta ja esitetään se täysin normaalina, niin kuin se toki onkin! Verta ja gorea tässä sarjakuvassa riittää, joten jos sellainen hirvittää, niin kannattaa ehkäpä välttää tätä. Muussa tapauksessa suosittelen oikein kovasti, eritoten niille, jotka ovat lukeneet ja tykänneet Gaimanin Unohdetuista jumalista. Vaikka nämä kaksi työtä poikkeavat kovasti toisistaan, on näissä tiettyjä yhtäläisyyksiäkin.