My Heart & Other Black Holes - Jasmine Warga

Hodder & Stoughton
2015
ISBN 978-1-444-79153-2
302 s.
☆☆☆☆
Oma

Kirjallisuusguruni Paula lähetti minulle taannoin linkin (jonka editoin tähän heti kun pääsen työsähköpostini ääreen, sillä siellä se on, enkä nyt kuollaksenikaan muista, mistä lista löytyy) nuorille suunnattuihin ahdistuskirjoihin. Suomessa asioita käsitellään ehkä vähän eri tavalla, mutta esimerkiksi Yhdysvalloissa mielisairaudet ovat edelleen suuri tabu. Onneksi sielläkin aletaan jo pikkuhiljaa ymmärtämään, että esimerkiksi masennus on suurissa osissa tapauksia täysin hoidettavissa oleva sairaus, eikä se tee ihmisestä yhtään sen huonompaa kuin muista, vaikka ihminen kenties itse niin ajattelisikin.

Jasmine Wargan kirjassa Aysel, fysiikkaa rakastava nuori tyttö, sekä Roman, entinen koripalloilija ja todella suosittu, komea poika, ovat toisilleen täysin tuntemattomia, kunnes törmäävät toisiinsa nettisivulla, joka on lupaavasti nimeltään Smooth Passages. Kyseessä on itsemurhafoorumi ja Aysel sopii päättävänsä päivänsä Romanin kanssa yhdessä, sillä molemmat tarvitsevat tuekseen jonkun, joka ymmärtää heidän halunsa päästä tästä maailmasta. Kirjassa on puolensa ja puolensa.

Tehdessäni kirjavinkkauksia ja keskustellessani nuortenkirjoista muutenkin, kohtaan usein kysymyksen: "uskaltaako niiden antaa lukea tällaista, eivätkö ne sitten mene ja tee itse perässä?". Sanoisin, että ensinnäkin luottamus nuoriin on näköjään todella olematon, ei pelkän kirjan (tai pelin, tai artistin) takia tehdä näin suuria päätöksiä. Elämässä täytyy olla jotakin todella pahasti pielessä ja usein edellä mainitut ovat vain pakokeinoja, yritys kaataa kammottavat ajatukset edes hetkeksi. Toisekseen sanoisin, että Wargan kirjan kaltaiset kirjat saattavat olla pelastus joillekin. Lukiessani Rannelan Läpi yötä toivoin lähes joka hetki, että se olisi ollut kirja, jonka olisin itse voinut nuorena lukea. Hyvä kirja on kuin ystävä, joka ymmärtää silloin kun oikeat ystävät eivät ymmärrä. 

Masennus on kokonaisvaltainen kokemus, jota ei pääse pakoon kuin ehkä hetkittäin, eikä sellaista voi ymmärtää itse sitä kokematta. Tässä kirjassa Ayselilla on hienoja, hyvin rakennettuja ajatuksia, joihin masennusta poteva voi hyvin samaistua. Aysel puhuu esimerkiksi mustasta etanasta, joka elää hänen sisällään ja syö kaikki hänen tunteensa. Roman sanoo ymmärtävänsä, miksi Aysel puski viimeisetkin ystävät elämästään eläessään kaikkein vaikeinta aikaansa. Kun oma suru on niin kaikenkattavaa, että pelkää hukuttavansa muutkin sen alle, mikäli heidät päästää liian lähelle. Itsekin iloista teeskennelleenä tiedän, miltä tuntuu kun oikeat tunteet täytyy piilottaa tai tietää, että jää yksin. Nuorena sellainen on erityisen hankalaa ja silloin kaipaa vain jotakuta, joka ymmärtää. Joskus kirja voi olla se jokin, joka tarjoaa tukea.

Wargan kirjassa on kuitenkin melko yllätyksetön loppu. Toivoin niin kovasti, että kerrankin olisi kirja, jossa ei uhrattaisi kaikkea pelkän lopun vuoksi, mutta kenties tällainen kirja tarvitsee tällaisen lopun. Harmillista on, että asiat jäävät pahasti levälleen eikä esimerkiksi missään vaiheessa selviä, mitä Ayselin isälle (joka on kirjassa melko suuressa roolissa esiintymättä kirjassa oikeastaan kertaakaan) nyt sitten loppujen lopuksi oikein kuuluu. Muutoin kirja on siis todella hyvä, uppouduin tähän bussissakin niin, etten edes huomannut kun kuljimme Tikkurilan kautta. Ensin oltiin Vantaankosken asemalla ja sitten oltiinkin yhtäkkiä jo Simonkylässä ja elämästäni oli kadonnut tunti jonnekin. Hupsista!