Nukkuu lapsi viallinen - Siiri Enoranta

Kansi: Sára Köteleki

Robustos
2010
ISBN 978-952-5758-11-5
162 s.
☆☆☆
Kirjasto

En tosiaan nyt saa päähäni, mistä tämä kirja on minulle päätynyt ja miksi. Epäilisin syylliseksi nuorten kirjallisuussivustoa Sivupiiriä ja kesäistä "pakko löytää jotakin kelvollista lukudiplomiin nyt heti" -kirjanhaku vimmaa. Enorannaltahan olen aiemmin lukenut Nokkosvallankumouksen, joka ei tehnyt minuun kovin kummoista vaikutusta. Ei tehnyt kyllä tämäkään, muttei tämä huonokaan kirja ole.

Kuten kansikuvakin jo vihjaa, kyseessä on kertomus lapsesta ja enkelistä. Sonia elää sodanjälkeistä aikaa kotitilallaan, jossa vallitsee jatkuvasti jännittynyt kylmän sodan tunnelma. Sonian setä on pelastanut veljensä hengen sodassa mistä Sonian isän kuuluisi olla kiitollinen. Isä kuitenkin haluaisi sedän jo muuttavan jonnekin muualle, mutta rahaton ja onneton setä ei pysty siihen vaikka haluaisikin. Sonian äiti on kokoonkäpertyvää sorttia joka ei puolusta ketään eikä mitään, kunhan hoitaa oman tonttinsa ja se on siinä. Onneksi Sonialla on maailman paras isoveli Topias, joka tuntuu paikkaavan niin isän kuin äidinkin puutteita.

Jo kirjan alussa Sonia sairastuu yskään, joka ei tunnu paranevan millään. Hän piilottelee yskäänsä niin pitkään kuin pystyy, mutta ennen pitkää se äityy niin pahaksi, että salaisuus paljastuu. Lääkäri toteaa Sonialla pitkälle edenneen tuberkuloosin ja kahden sormen mentävän reiän toisessa keuhkossa. On melko selvää, että ennuste on todella huono. Oudoksi kirja äityy siinä vaiheessa, kun matkaan astuu enkeli. Sonia kuolee muttei sitten kuitenkaan kuole, vaan pääsee enkelin mukaan tämän kulkiessa korjaamassa talteen lapsia.

En ole tällaisen runollisen, symbolisen, mietiskeleväisen kirjoittamisen ystävä laisinkaan. En pidä enkeleistä enkä uskonnollisista viittauksista, en etenkään kun ne liittyvät ystäväämme kristinuskoon. Kyseessä on puhtaasti henkilökohtainen antipatia, mutta lienee aika selvää, että sellaiset vaikuttavat aina lukukokemukseen vaikka kuinka yrittäisi olla puolueeton, kuten tämän kirjan kanssa yritin. Menetin mielenkiintoni kirjaan siinä vaiheessa, kun Sonia kaapattiin omasta ruumiistaan enkelin matkaan, enkä osaa edes tarkkaan sanoa miksi. Kenties pidin kirjan alusta, selkeästä juonesta, selkeistä perhekuvioista joissa niissäkin olisi ollut pohdiskeltavaa. Isä ja setä ovat molemmat traumatisoituneita sodasta ja äiti väistelee minkä ehtii, siinä olisi jo yhteen kirjaan tarpeeksi aineksia.

Enkeli oli kuitenkin ihan mielenkiintoinen. Se ei tuntenut kylmää eikä muutakaan, mutta sädekehänsä se muisti asetella suoraan ja painavat siivet sattuivat sen selkään. Siinä vaiheessa kun se tajusi mokanneensa sen persoonallisuus muuttui täysin ja se muuttui paljon ihmismäisemmäksi. Kirjan loppupuoli olikin mielenkiintoisempi kuin keskiosa, jossa keskityttiin ajassa ja paikassa surffailuun, lasten sielujen keräämiseen ja muuhun höpinään. Käännekohta taisi oikeastaan olla se, jossa keskusteltiin enkeleiden, ihmisten ja elämän alkuperästä. Lopulta tästä jäi ihan hyvä fiilis, ei ollenkaan sellainen että olisi juuri yritetty käännyttää vaikka hetken jo pelkäsin.