The Death Cure - James Dashner

Kansi: Philip Straub & Stephanie Moss

Delacorte Press
2011
ISBN 978-0-385-73877-4
325 s.
☆☆☆
Oma
The Maze Runner
The Scorch Trials

Maze Runnerin viimeinen osa odotti luetuksi tulemistaan vähän turhan kauan. Olin jo aloittanut tämän kirjan, kun elämässä sitten tuli jotakin muuta tielle (kenties kirja, jossa oli vetävämpi kansi, kuka tietää?) ja The Death Cure jäi pinoon odottelemaan. Ajan myötä sen päälle kasaantui muita kirjoja ja sitten vielä lisää, mukamas tärkeämpiä kirjoja. Pian se olikin pinon alimmaisimpana ja lopulta siirsin sen kirjahyllyyn odottamaan vuoroaan. Nyt on kuitenkin menossa jonkinlainen sarjojen loppuunsaattamisvaihe, joten päätin tarttua The Death Cureen ennen kuin aloitan seuraavaa kirjaa.

The Death Cure on tosiaankin viimeinen osa trilogiassaan ja ehkäpä kirjoista toimintapainotteisin. Täytyy tunnustaa, että toimintapainotteisuus ei ole aina hyvä asia. Minun oli todella hankala saada silmät pysymään auki lukiessani tätä, vaikka odotukset olivat aiempien osien perusteella todella korkealla. Thomas kumppaneineen herää siis WICKEDin tukikohdasta, jossa heille luvataan, ettei WICKED enää valehtele heille. Thomas ei kuitenkaan usko yhtiötä, ja miksi uskoisikaan kun ottaa huomioon, millaisten kärsimysten läpi hänet on ystävineen vedetty. WICKED tarjoutuu palauttamaan nuorille näiden muistot, mutta Thomas yhdessä ystäviensä Minhon ja Newtin kanssa kieltäytyvät kunniasta. Ensialkuun vaikuttaa siltä, että heidän valintansa on ihan hyväksyttävä ja että he saavat pitää päänsä, mutta piankos heidän ovelleen ilmaantuu itse pääjehu gorilloidensa kanssa vaatimaan poikia muuttamaan mielensä. Thomasilla ei ole aikomustakaan päästää WICKEDiä enää kertaakaan aivoihinsa, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää pako. Tästä alkaakin sitten villi kissa ja hiiri -leikki, joka sisältää paljon taistelua ja vain vähän mitään muuta.

Aiemmissa kirjoissa tykkäsin Dashnerin kehittämästä ryhmädynamiikasta, erilaisista hahmoista ja erityisesti Teresasta, josta oli todella hankala ottaa selvää. Tässä kirjassa keskitytäänkin sitten lähestulkoon yksistään Thomasin, Newtin ja Minhon seikkailuihin. Hiukan edes romantiikan nälkää tyydyttää Brenda, mutta kutukohtaukset jäävät kyllä täysin minimiin - jos niitä edes kutukohtauksiksi voi kutsua. The Death Cure on pakattu täyteen toimintaa ja juoni kyllä etenee, mutta selvästi tytöille kirjoitetusta dystopiasta poiketen romantiikka jää täysin sivuosaan ellei lähes poiskin.

Sarjasta on ilmestynyt esiosakin, nimeltään The Kill Order. Se odottaa tuolla hyllyssä, mutta saapa nähdä saanko aikaiseksi luettua sitä. The Death Cure jätti vähän kylmäksi, vaikkei se missään nimessä huono kirja ollut. Kävin muuten vilkaisemassa imdb:n sivulla Maze Runnerin leffatietoja ja hienon leffajulisteen lisäksi siellä oli tieto Suomen ensi-illasta, 19.9.2014. Sitä odotellessa!