Varastettujen rukousten vuori - Jennifer Clement

Prayers for the Stolen
Like
2014
ISBN 978-952-01-1012-3
268 s.
☆☆☆
Kirjasto

Varastettujen rukousten vuori tuli ensi kertaa vastaan Facebookin uutisvirrassa (en tosin lukenut itse arvostelua, kun sellainen yleensä pilaa oman lukukokemuksen) ja toisen kerran työpaikalla. Värikäs kansi kiinnosti eniten ja takakantta lukiessani kiinnostuin vain lisää. Meksiko on maana ja kulttuurina minulle lähes täysin vieras, tuttu lähinnä elokuvista, ja kun kansi tosiaan lupasi niin paljon, en voinut olla tarttumatta tilaisuuteen.

Varastettujen rukousten vuori kertoo Ladydistä, joka asuu vuorella naisten kansoittamassa kylässä. Meksikolainen maaseutu ei tarjoa miehille minkäänlaista tulevaisuutta ja ennen pitkää uskollisinkin isäntä painuu - tai ainakin yrittää painua - rajan yli Yhdysvaltoihin kohti kultaista tulevaisuutta. Ladydi asuu pienessä talossa alkoholisoituneen, patoutunutta vihaa sisällään vaalivan kleptomaanisen äitinsä kanssa. Ystävinään Ladydillä on sekalainen seurakunta nuoria tyttöjä, joista yksi, Paula, on Meksikon kaunein tyttö. Vuorella naiset synnyttävät pelkästään poikia, joista osa muuttuu tytöiksi yhdentoista kieppeillä. Tytöt kaivautuvat sitten koloihin huumekauppiaita piiloon ja tuhrivat naamansa ja suunsa, jotta näyttäisivät mahdollisimman rumilta.

Lukiessani kirjaa en oikein ottanut sitä todesta. En uskonut, että tällaiset asiat voisivat oikeasti olla totta, ja ilman kirjailijan jälkisanoja olisin varmasti vieläkin siinä uskossa. Naisia ei pidetä juuri minään muuna kuin kauppatavarana. Ladydin kertomus muuttuu lapsekkaasta piilosen leikkimisestä ja isän ihailusta pikkuhiljaa rankemmaksi ja rankemmaksi, alkoholisoitunut äiti purkaa vihaansa ja kipujaan tyttärelleen, joka on vielä ihan liian nuori kuulemaan totuutta ihmisluonnosta. Hän joutuu pahoinpidellyksi niin rikollisten kuin valtionkin puolesta, eikä aikaakaan kun Paula viedään. Kirjassa asioita vain tapahtuu, eikä kukaan tunnu voivan niille mitään. Poliisille ei soiteta, koska kukapa kutsuisi skorpionin kotiinsa. Kirjaa lukiessani tuppasin unohtamaan jatkuvasti, kuinka nuoria Ladydi ja hänen ystävänsä olivatkaan. Välillä iski kuvotus, kun Ladydi joutui pakon edessä kohtaamaan asioita, jotka ainakin kirjailijan jälkisanojen mukaan ovat nuorille tytöille todellisuutta Meksikossa tänäkin päivänä. Ihmiskaupan uhreiksi joutuneiden naisten lukumäärät olivat päätähuimaavia.

Teknisesti Varastettujen rukousten vuori oli eheä ja tarpeeksi mielenkiintoisesti kirjoitettu, ettei repliikkimerkkien uupuminen useimmiten edes haitannut. Joissain kohdin se toki häiritsi, kun ei ollut sellaista tottunut lukemaan, mutta sitten tarina veikin jo mennessään ja tuollaiset pikkuseikat unohtuivat. Totta puhuakseni en edes huomannut koko asiaa kuin vasta joskus kirjan puolivälissä, kun tarinan rytmi vähän rikkoutui, sekin lähinnä työmatkan päättymisen vuoksi eikä niinkään tekstin takia. Niin tai näin, kirjan todellisuus iski vasta ihan lopussa, kun (kerrankin) luin kirjailijan kirjoittamat saatesanat. Ne saivat miettimään lukemaani uudelta kantilta ja vakavammin, enkä tiedä millainen vaikutus niillä olisi ollut, jos ne olisivat olleet kirjan alussa.