Iskelmiä - Laura Lähteenmäki

WSOY
2013
ISBN 978-951-0-39493-9
230 s.
☆☆☆☆
Kirjasto

"Iskelmiä, kultapieni, iskelmiä."

Laura Lähteenmäki tuli tutuksi nelosdiplomistakin löytyvällä Niskaan putoava taivas -kirjallaan. Pidin hänen tyylistään jo tuolloin ja halusin lukea lisää hänen teoksiaan. Iskelmiä vakuutti paitsi ulkoasullaan, myös aihepiirillään. Takakannen tekstin perusteella sisältö toki jää vähän hataraksi, mutta hyvin pian kirjan aloittamisen jälkeen kyllä selviää, minkälaisesta kirjasta on kyse.

Kirjan päähenkilö on 16-vuotias Aino, joka on viettänyt viatonta ja suojattua elämää, harrastanut partiota ja pitänyt koulumenestyksestään huolen. Sitten luokkaretkibussissa hänen viereensä istuu valloittava Samuli, jonka kujeileva käytös saa naiivin Ainon tarttumaan koukkuun lähes heti. Pidin Ainon aitoudesta ja teinityttömäisestä tavasta antautua täysillä tunteiden vietäväksi. Olin nuorena itse aivan samanlainen, yksikin ystävällinen katse ja olin myytyä naista. Aino ei myöskään kokemattomuuttaan tiedä, mihin rajat on vedettävä tai kuinka se tehdään.

Väkivaltaa joskus itsekin sivusta seuranneena tiedän, millaista sellainen elämä on. Lähteenmäki kuvaa vakuuttavasti Ainon epävarmuutta, jännittyneisyyttä, varovaisuutta ja väsymystä. Aino riisuu olemuksestaan kaiken mistä Samuli ei pidä, ja Samuli hyvän petoeläimen tavoin ainakin osaa houkutella Ainon tekemään tasan niin kuin haluaa. Ainon väsymys alkaa näkyä pian kaikessa, ensin vähemmän, sitten enemmän. Hänen kokemansa väkivalta vaikuttaa hänen käyttäytymiseensä. Hän ei uskalla sanoa Samulille vastaan, mutta jossain Ainonkin on purettava tuntojaan. Hänen henkistä luhistumistaan on raskasta seurata. Ainon selittelyt itselleen ja muille ovat niin tyypillisiä ja niin raivostuttavia, että meinasin jo ihan todella suuttua. Hän taipuu kuin heinä tuulessa Samulin tieltä, antaa aina vain uusia ja uusia mahdollisuuksia, vaikka järkikin jo sanoo, että eiköhän tämä ollut tässä.

Iskelmiä olisi hyvä kirja pakolliseksi lukemiseksi kouluihin. Tällaisen väkivallan uhreiksi joutuu oikeastikin tyttöjä ja poikia, jotka eivät tiedä mitä heidän kuuluisi tehdä tai miten parisuhteessa kuuluu olla. Lähteenmäen teos olisi hyvä kirja juurikin tietynlaisen väkivaltakäyttäytymisen tunnistamiseksi ja onnettomuuksien välttämiseksi. Ainoa huono puoli kirjassa lienee se, että se päättyy ikään kuin kesken. Eihän kaikella todellakaan ole se kaikkein onnellisin loppu, mutta Otto, olisin toivonut loppuun enemmän Ottoa.