Piiri - Mats Strandberg & Sara B. Elfgren

Kansi: Pär Åhlander & Kim W. Andersson

Cirkeln
Basam Books
2012
ISBN 978-952-260-052-3
574 s.
☆☆☆☆
Kirjasto

Saatuani vahvistuksen tulevasta sijaisuudestani, sain jälleen syyn erikoistua taas vähän enemmän nuortenkirjastotyöhön ja nuorten aineistoon ylipäätäänkin. Kävin läpi Vantaan kirjastojen lukudiplomilistoja ja havaitsin, että Diplomi 4 (erityisesti yläkoululaisille) sisälsi jo valmiiksi jonkin verran sellaista aineistoa jota olen lukenut jo aiemmin joko tätä blogia varten tai opinnäytetyöhöni. Päätin sitten perehtyä myös nyt ainakin kiinnostavimpiin kirjoihin listalta, joita en vielä ollut lukenut. Yksi näistä sattui olemaan hyllyssä, joten nappasin sen mukaani ja luin sen nyt lomallani kun muuhun tekemiseen (jota olisi enemmän kuin kehtaan edes myöntää) en viitsinyt ryhtyä - vaikuttaahan omien kirjojen luettelointi jokseenkin vähän työltä, eivätkä nuo kirjalaatikot tuolla seinänvierustalla ainakaan rivouksia huutele. Kyseessä on siis Mats Strandbergin ensimmäinen nuortenkirja Piiri, joka aloittaa Engelsforsin pikkukaupunkiin sijoittuvat trilogian.

Kirja alkaa vetävästi sillä, kuinka Elias, masentunut, aineita käyttävä lukiolainen, käy rehtorin puheilla ja joutuu sitten mystisen voiman valtaan. Hänet löytää koulun vinttikerroksen vessasta Minoo, joka on yksi kirjan kuudesta päähenkilöstä. Muut ovat Rebecka, Vanessa, Ida, Anna-Karin ja Linnéa. Kaikki käyvät samaa koulua, mutta siihen yhtäläisyydet heidän välillään sitten loppuvatkin. Engelsfors on syrjäinen pikkukaupunki, joka ennen loisti tehdasteollisuudellaan, mutta on jäänyt tehtaan sulkeuduttua vähän unholaan. Nyt Engelsforsiin on hiipinyt tappavan uneliaisuuden lisäksi myös toinen tappava voima, eikä se aio hellittää, ennen kuin se on tappanut kaiken, mitä haluaa.

Yleensä kun kirjalla on yhtä useampi päähenkilö, on turvallista olettaa, että yksi näistä henkilöistä on kirjailijan suosikki ja siten niin sanotusti turvassa. Aluksi luulin, että tässä on nyt todella poikkeuksellinen kirja, sillä kaikki henkilöt tuntuivat olevan ihan yhtä lailla uhattuja, rikkinäisiä, ärsyttäviä ja itseriittoisia. Mutta löytyihän se suosikkikin sitten sieltä, eikä valinta ollut oikeastaan edes mitenkään yllättävä. Minua innosti jonkin aikaa ajatus siitä, että aivan kuten Tulen ja jään laulussa, tässäkin kirjassa kuka tahansa voisi heittää lusikan nurkkaan koska tahansa ja sekös vasta rakentaa jännitystä, mutta eihän se tietenkään lopulta niin mennyt. Pari tärkeänä pitämääni henkilöä tosin potkaisivat tyhjää, mikä oli positiivinen yllätys.

Parasta kirjassa on ehdottomasti henkilöiden monimuotoisuus (tässä kirjassa on varmasti jokaiselle jotakin, sellainen kaarti kirjan päähenkilöiksi on kerätty) sekä rituaalien kuvaus. Kun tytöille selviää, että heidän tehtävänsä on pelastaa maailma ja että he ovat noitia, he ryhtyvät toimiin. Strandberg ja Elfgren ovat käyttäneet ihastuttavalla tavalla mielikuvitusta esimerkiksi ektoplasman suhteen, joka ei olekaan kirjassa aaveista jäävää jätöstä vaan jotakin, jota rituaalia suorittava noita erittää. Tai näin ymmärsin. Myös muut jutut ovat saaneet uusia, piristäviä piirteitä ja muutoksia, jotka eivät kuitenkaan ole ärsyttäviä tai ylilyötyjä. Tytöt eivät tule toistensa kanssa toimeen koska heidän luonteensa ovat niin erilaisia, eikä asia myöskään mystisesti muutu kirjan aikana. Jos kemiat eivät kohtaa, ne eivät kohtaa, eikä kirjassa ole unohdettu sitä tosiasiaa, siitä siis iso plus. Myös Piirin kansisuunnittelu ansaitsee kiitosta, sillä se kuvaa hyvin kirjan sisältöä olematta kuitenkaan lajilleen tyypillisen sysimusta ja tylsä.