 |
| Kansi: Kirsti Maula |
2013
ISBN 978-951-1-26329-6
202 s.
☆☆
Arvostelukappale
Asuin nuorempana aivan junaradan vieressä, ja voisi luulla, että etenkin pitkien tavarajunien öinen kolke olisi ajanut kenet tahansa hulluuden partaalle tai edes aiheuttanut unettomuutta. Juttu oli kuitenkin niin, että junista tuli turvallisuuden tunne, vielä kun tuohon aikaan yksi lempileffoistani oli Henkien kätkemä, jossa Sen (tai Chihiro, kuinka vain) ajaa junalla halki tulvivan veden ja ikkunoiden valot heijastuvat radanpientareisiin, aivan kuten kotitaloni ohitse kulkevien matkustajajunienkin valot. Kiinnostuin Antti Tuurin kirjasta juuri pääosassa olevan junan vuoksi. Bospor Express osoittautui kuitenkin suuren luokan tulppakirjaksi. Päätin taistella tämän läpi, koska muuten se olisi ihan varmasti jäänyt kokonaan lukematta.
Valitettavasti on kuitenkin myönnettävä, että tässä on kirja, joka ei ollut yhtään makuuni. Muut arvostelijat ovat löytäneet tästä yhtä jos toistakin hyvää sanottavaa, mutta minulta meni aivan ohitse. Bospor Express kertoo kirjailijan omasta matkasta Istanbuliin kirjallisuuskonferenssiin, jonne hänet on kutsuttu puhujaksi ja vaikka voisi kuvitella, että tällaiseen matkaan liittyy yhtä jos toistakin seikkailuntynkää, niin ehei. Jännittävin kohta kirjassa lienee lähes heti alussa, kun Tuuri joutuu ottamaan taksin ja ajamaan kiinni edeltä karanneen junan, jota joutuu sitten kuitenkin odottelemaan tunnin verran väliasemalla. Valitettavasti Tuuri on ottanut asiakseen kuvata jokaisen kahvi- ja teekupposen, jokaiset torkut ja huonosti nukutut yöunet, junan kolkkeen, kaikki ihmiset kaikkine ihmeellisine tapoineen ja jok'ikisen aamiaisen, lounaan, illallisen ja suupalan jonka hän matkan aikana nauttii.
Matkakertomukset selvästi eivät ole juttuni, vaikka Kon-Tikistä tykkäsinkin. Tuurin kirja on tylsä, tylsä, tylsä, paitsi jos tykkää kirjoista joissa ei tapahdu oikeastaan mitään. Kieli sentään on eheää, joskin liian yksityiskohtaista ja pitkästyttävää. Toivottavasti muut tykkäävät tästä enemmän kuin minä.
tulppakirja :D musta tuuri sopii paremmin iäkkäämmälle lukijalle. se sisälsi enemmän elämän pohtimista ja huomioita kuin seikkailuja.
VastaaPoistaotava on julkaisi vähän aikaa sitten toisen istanbul-kirjan, kotona istanbulissa. suomalaisen toimittajanaisen kirjoittamia tositarinoita sieltä. tuuriin verrattuna siinä oli yliannos actionia. (tulppakirja-ilmaisun otan käyttöön täst edes muiden ulkosuomalaisten kanssa, kiitos uudissanasta) terkuin Ulkosuomalainen
Opin tän sanan itseasiassa itsekin ihan vasta, opinnäytetyötä tehdessä, työpaikkaohjaajaltani. Paras keino tulppakirjasta selviytymiseen on kuulemma jättää se hetkeksi sivuun ja lukea jotain muuta, mutta tässä olisi ihan varmasti käynyt niin, että olisi jäänyt tyystin lukematta jos tällä neuvolla oisin mennyt. :D Vaan täytyypä koettaa Tuuria joskus vanhemmalla iällä, josko silloin uppoaisi sitten.
Poistatulppakirjat ovat siis oma rotunsa! olen muuten sitä mieltä että kun jostakin tietystä kirjailijasta tulee tarpeeksi tunnettu, hänen tallinsa, eli vakkarikustantamo julkaisee hänen kirjoituksensa no matter what, eli tekstin ei tarvitse olla yhtä koukuttava kuin vähemmän mainetta niittäneen kirjailijan teoksen on pakko olla. tästä hyviä esimerkkejä on tuuri ja tervo.
VastaaPoistaterkuin Ulkosuomalainen
Juu, noissa lienee takana aina sellainen ajatus että kun tää on myynyt ennenkin, niin kyllä se myy vastakin. :D Ja kuluttaja kun menee kirjakauppaan ja näkee Tervon uusimman, niin ekana tulee ajatus että "jaa, tuon on pakko olla hyvä, eikös Tervo myy yleensä aika hyvin?". :D Ei ole kirjailija mikään tae laadusta, köhoksanenköh.
Poista