Täällä Pohjantähden Alla (Osa 1) - Väinö Linna

Sain juuri luettua Täällä Pohjantähden Alla -trilogian ensimmäisen osan. Niin kouluhomma kuin se olikin, on pakko myöntää että mielelläänhän sitä luki. Minua varoiteltiin etukäteen että kirjaan saattaa olla hankala päästä sisään mutta sen jälkeen se on menoa. Väinö Linnalla on tosiaan aika omintakeinen tapa kirjoittaa ja siihen tottuminen vei aikansa. Siitä ylipäästyäni vei tarina arkipäiväisyydestään huolimatta mennessään. Jussiin ja Almaan on helppo samaistua suomalaisina arkkityyppeinä ja niin heidän myötä- kuin vastoinkäymisensäkin herättävät helposti tunteita. Linnan luomat hahmot ovat värikkäitä ja eläväisiä ja herättävät helposti ärtymystä puolesta ja vastaan.

Vähän reilu neljä ja puolisataa sivua Suomen historiaa ei olisi nuoruusvuosina uponnut ei sitten millään vaikka se olisi miten puettu kaunokirjalliseen viittaan. Toki mahdollisuuksia TPA:nkin lukemiseen oli jo yläasteelta lähtien jokaisen suomen kirjallisuutta käsittelevän kurssin yhteydessä ja mikäs tuota olisi ollut lukiessa, jos sen arvon olisi jo silloin tajunnut. Teininä ei hirveästi kiinnostanut noin asiapitoinen teksti ja pakko myöntää, että Halmeen pitkät, sosialismia käsittelevät puheet eivät enää muutaman kerran jälkeen jaksaneet juuri kiinnostaa. Nämä kohdat tuli hypittyä huolella ylitse, sillä samoja asioitahan Halme vain toisteli. Puolustuksekseni on sanottava, ettei kukaan kirjan henkilöistäkään juuri hänen juttuihinsa huomiota kiinnittänyt.

Tietynlaista taustatietämystä TPA vaatii lukijalta. Esiin tulee ajanmukaisia ilmaisuja jotka liittyvät torpparielämään, politiikkaan, aikalaisten tapakulttuuriin tai johonkin muuhun, nykyään jo hävinneeseen ilmiöön. Vaikka toki asiayhteydestä voi päätellä paljon, ei kaikki siltikään ole itsestään selvää. Se kuitenkin kävi hyvin ilmi, että jokaisen suomalaisen kannattaisi lukea Täällä Pohjantähden Alla, ihan vain saadakseen jonkinlaisen käsityksen siitä millaista elämä 1800-luvun lopun Suomessa on ollut ja miten se sen jälkeen on muuttunut. TPA käsittelee Suomen tapahtumia ja käännöskohtia 1880-luvulta 1950-luvulle (Wikipedian mukaan, kirjan takakannessa sanotaan sen alkavan 20-luvulta). Siitä huokuu suomalaisuus ja suomalainen sielunmaisema, ja siksi se on hyvä keino hakea vähän omiakin, globalisoituneessa nyky-Suomessa hukkuneita juuriaan.

☆☆☆☆